Jump to content
Blogi

Mitä voi saavuttaa, jos ei tiedä mitä tavoittelee?

Emmi Sivonen

Tavoitteeseen liittyy aina suunnitelmallisuus

Edellinen postaukseni sai aikaan runsaasti keskustelua eri ammattiryhmien välillä sekä postauksen kommenttiboksissa että Hoitajat.net:in Facebook-sivulla, kiitos siitä!

Tällä kertaa kirjoitin omia ajatuksiani siitä, millaisia työharjoittelun tavoitteiden tulisi olla ja milloin ne olisi hyvä asettaa.

Tavoitteet ohjaavat harjoittelua

Ensinnäkin, on tavoitteita ja niiden lisäksi on tavoitteita. On siis olemassa opetussuunnitelmaan pohjautuvia opintojakson tavoitteita sekä opiskelijan henkilökohtaisia tavoitteita. Opintojaksokohtaiset tavoitteet ovat tiedossa jo ennen harjoittelun aloitusta, mutta kannattaisiko opiskelijan asettaa harjoittelujaksolle etukäteen myös henkilökohtaisia tavoitteita?

Mielestäni kannattaa. Miksi? Opintojakson tavoitteet ovat samat kaikille opiskelijoille, suoritti harjoittelun sitten päivystyksessä, poliklinikalla tai osastolla. Näiden tavoitteiden haasteena se, että niiden konkretisoituminen onnistuu usein vasta harjoitteluyksikössä. Minulle se on tarkoittanut sitä, että ensimmäiset päivät harjoittelussa ovat olleet välillä melkoista haahuilua. Aikaa on mennyt ympäristön tunnusteluun yrittäessäni miettiä, että millaisten tavoitteiden saavuttaminen on ylipäänsä mahdollista harjoitteluyksikössäni. On myös sanottava, etten aina ole edes ymmärtänyt millaisia tavoitteita minulle on asetettu.

"Opintojakson opiskeltuaan opiskelija osaa soveltaa lasten oikeuksia, lasten ja nuorten hoitotyöhön liittyviä eettisiä ohjeita ja lainsäädäntöä sekä osaa työskennellä ottaen huomioon lapsilähtöisyyden ja kulttuurisuuden hoitotyössä." (Perheiden hoitotyön harjoittelu)

Anteeksi, siis osaa tehdä mitä?

Opetussuunnitelma tarjoaa raamit harjoittelulle

Tiedän, että koulutukseni tulee täyttää EU:n lainsäädäntöohjeiden mukaiset vaatimukset ammattipätevyyden saavuttamiseksi. Se tarkoittaa sitä, että kunkin harjoittelun osaamistavoitteet ovat tärkeitä ja ne tulisi pyrkiä saavuttamaan mahdollisimman hyvin. Silti hämmennyn joka kerta avatessani opintojaksokohtaiset tavoitteet ennen työharjoitteluun lähtöä. Kuinka saavuttaa jotain, jos ei edes ymmärrä mitä tavoittelee?

Olen lähtenyt harjoitteluun niin, että opettaja on erikseen kieltänyt henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisen. Ymmärrän, että tällä pyritään varmistamaan se, että jokainen opiskelija oppii opintojakson kannalta keskeisimmät asiat. Opiskelijana silti koen välillä haastavaksi sen, että minun tulisi tavoitella vain jonkun toisen minulle asettamia tavoitteita, jotka eivät välttämättä istu omaan sen hetkiseen osaamiseni tai tulevaan harjoitteluympäristöön.

Tavoitteet asetetaan itseään varten

Ennen viimeisimmän harjoitteluni aloitusta ohjaava opettaja kannusti poikkeuksellisesti ajattelemaan, että mitä juuri minä tahtoisin oppia ja millaisista asioista olisi juuri minulle hyötyä tulevassa ammatissani. Hän kehotti keksimään selkeitä ja konkreettisia tavoitteita sekä muistutti, että tavoitteita ei aseteta opettajaa tai ohjaajaa varten, vaan ne asetetaan itseään varten.

Aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Lista asioista, joissa olen hyvä ja joihin en koe tarvetta paneutua liiallisesti. Pidempi lista asioista, joissa tarvitsen harjoitusta. Näistä sulkuihin ne, joiden tavoittelu tulevassa harjoitteluyksikössä ei luultavasti onnistu. Jäljelle jäi itse laatimani tavoitteet, joista kerroin ohjaajalleni ensimmäisenä harjoittelupäivänä. Näiden selkeiden tavoitteiden avulla pääsin työn touhuun alusta alkaen, ja se tuntui tosi hienolta. Opin ja kehityin enemmän kuin koskaan ennen, sillä ensimmäistä kertaa minulla ei mennyt yhtäkään harjoittelupäivää epävarmaan haahuiluun. Sain myös runsaasti lisää itsevarmuutta asioissa, jotka siihen mennessä olivat tuntuneet juuri minun mielestäni hankalilta. Osaamisen karttuessa myös opintojaksokohtaiset tavoitteet täyttyivät vaivihkaa.

Aseta rohkeasti myös omia tavoitteita oppimiselle

Opintojakson tavoitteet tarjoavat hyvät raamit oppimiselle, mutta mielestäni niiden keskusta kannattaa pyrkiä täyttämään omilla, selkeillä tavoitteilla. Tavoitteiden asettaminen ennen harjoittelua saattaa tuntua vaikealta, mutta uskon, että harjoittelua edeltävän teoriaopetuksen ja oman osaamisen reflektoinnin avulla on mahdollista asettaa tavoitteita myös etukäteen. Selkeät tavoitteet lievittävät epävarmuutta sekä mahdollistavat jäsentyneemmän ja siten onnistuneemman alun harjoittelulle. 

Opiskelijatoveri, onko sinun koulussasi kannustettu omien tavoitteiden asettamiseen? Mikäli on, koetko hyötyneesi henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisesta? Olisi kiinnostavaa kuulla myös hoitoalan ammattilaisten ja opettajien näkemyksiä siitä, tulisiko opiskelijan asettaa itselleen henkilökohtaisia tavoitteita opintojaksokohtaisten tavoitteiden tueksi?

Aurinkoista viikonloppua!

  • Tykkää 1
  • Kiitos 1

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Recommended Comments

jupet

Lähetetty (muokattu)

Ehdottomasti samaa mieltä. Jos opiskelijalla (tai valmiilla ammattilaisella) ei ole pitkäjänteisiä "sisäisiä tavoitteita" ammattitaitonsa kehittämiseksi mielessään tai paperilla, hän on pelkkä perässä vedettävä sivuosanesittäjä kaikissa potentiaalisissa oppimistilanteissa.

Harmillisesti ainakaan kaikissa kouluissa tätä ei huomioida harjoittelujen tavoite- yms. paperisodassa mitenkään.

Muokattu - jupet

Jaa tämä kommentti

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Emmi Sivonen

Lähetetty

51 minuuttia sitten, jupet kirjoitti:

Ehdottomasti samaa mieltä. Jos opiskelijalla (tai valmiilla ammattilaisella) ei ole pitkäjänteisiä "sisäisiä tavoitteita" ammattitaitonsa kehittämiseksi mielessään tai paperilla, hän on pelkkä perässä vedettävä sivuosanesittäjä kaikissa potentiaalisissa oppimistilanteissa.

Harmillisesti ainakaan kaikissa kouluissa tätä ei huomioida harjoittelujen tavoite- yms. paperisodassa mitenkään.

Hyvä pointti sinulla tuo, että nimenomaan sisäisten tavoitteiden puuttuessa henkilöllä saattaa olla haasteita motivoitua itsensä kehittämisen suhteen.

Olen samaa mieltä myös siinä, että olisi toivottavaa, että koulussa kannustettaisiin enemmän sisäisten tavoitteiden asettamiseen. :)

Jaa tämä kommentti

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Minna Salakari

Lähetetty

Kirjoitit: "Ennen viimeisimmän harjoitteluni aloitusta ohjaava opettaja kannusti poikkeuksellisesti ajattelemaan, että mitä juuri minä tahtoisin oppia ja millaisista asioista olisi juuri minulle hyötyä tulevassa ammatissani. Hän kehotti keksimään selkeitä ja konkreettisia tavoitteita sekä muistutti, että tavoitteita ei aseteta opettajaa tai ohjaajaa varten, vaan ne asetetaan itseään varten." Tähän lisäsit seuraavassa kappaleessa, että opit enemmän kuin koskaan :)  Minusta (erityisesti opettajan näkökulmasta!) tässä on koko opiskelun ja harjoittelujen ydin. Ketään muita varten et opiskele, et harjoittele etkä työtä myöhemmin tee.

Mitä enemmän pystyy fokusoimaan omaa tahtotilaansa ja kiinnostuksen kohteita, sen varmempaa on sekä oppiminen että myöhemmin osaaminen ja sen hyödyntäminen työelämässä. Useinhan ihminen oppii juuri sen, mikä on mielekästä ja kiinnostavaa, ja näin se kannattaa ajatella miettiessä omaa seuraavaa harjoittelupaikkaansa ja suunnitellessa harjoittelujen tarkoitusta ja tavoitetta. Ajatella ja kirjata siten, etteivät tavoitteet ym. ole vain sanojen helinää. Tai yläkäsitteitä. Niillä ei tee juuri mitään käytännön työelämässä ;) 

  • Tykkää 1

Jaa tämä kommentti

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Emmi Sivonen

Lähetetty

21 tuntia sitten, Minna Salakari kirjoitti:

Juuri näin, Minna! Tiivistit hienosti tärkeitä pointteja, jotka ainakin itselleni ovat tärkeä oppi :) Kunpa olisin itsekin ymmärtänyt asian jo aiemmassa vaiheessa opintoja. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, ainakin kun on kyse näin tärkeästä asiasta kuin oman oppimisen ja osaamisen edistämisestä!

  • Tykkää 1

Jaa tämä kommentti

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ajankohtaista

Blogi

×