Jump to content
Blogi

Hoitotyö – kuka suostuu tekemään sitä enää tulevaisuudessa?


Jan Holmberg


kuva: Unsplash

Lähi-, sairaan- ja lastenhoitajien sairauspoissaolot kääntyivät kunnissa nousuun muutama vuosi sitten. Hoitajat sairastivat selvästi enemmän kuin kunta-alan työntekijät keskimäärin. Samaan aikaan esimerkiksi lähihoitajista puolet koki työmääränsä lisääntyneen yli sietokyvyn.

Sairaanhoitajaliiton ja Hoitotieteen tutkimussäätiön raportista selviää, että arviolta 60 prosenttia sairaanhoitajista kokee, etteivät työpaikan hoitokäytännöt perustu viimeisimpiin hoitosuosituksiin. Syynä ovat muun muassa riittämättömät resurssit, hallitsematon kiire ja työpaikkojen toimintaa tukevien rakenteiden vanhanaikaisuus.

Työntekijöiden väkivallan kokemukset ovat nekin viime vuosina lisääntyneet työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrin mukaan. Naiset kokevat työpaikoilla henkistä väkivaltaa tai työpaikkakiusaamista selvästi miehiä useammin. Vuoden 2016 Kevan tutkimuksesta selviää, että terveysalalla joka kolmas työntekijä kertoi altistuneensa väkivallalle useita kertoja vuoden aikana. Luku on suuri siitä huolimatta, että työsuojeluun on kiinnitetty työpaikoilla huomiota.

Vuonna 2014 tehdyn väitöstutkimuksen mukaan useampi kuin joka neljäs nuorista sairaanhoitajista aikoi jättää työnsä heti, kun se on mahdollista. He miettivät uranvaihtoa vähintään muutaman kerran kuussa. Pari vuotta aiemmin Superin tekemässä selvityksessä todetaan, että yli puolet perus- ja lähihoitajista on harkinnut alan vaihtoa.

Hoitotyön jättämistä harkitsevat ovat uupuneita työhönsä ja miettivät työn kuormituksen vaikutusta omaan hyvinvointiinsa. Kiire, vaatimusten lisääntyminen ja vähäiset vaikuttamisen ja kehittymisen mahdollisuudet ovat omiaan ajamaan hoitajat pois alalta. Hoitotyö kuuluu myös niin sanottuihin matalapalkka-aloihin. Moni kokee, ettei palkka vastaa työn vaativuutta.

Hoitajia pitää toistaiseksi hoitotyössä mielenkiintoinen ja haastava työ ja hyvä työyhteisö. Työhyvinvoinnin kannalta on merkitystä sillä, että hoitaja saa tehdä työnsä rauhassa, korkealuokkaisesti ja potilasta arvostaen. Johtamisella ja työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisella on suuri merkitys hoitotyöntekijän jaksamiselle erityisesti kolmivuorotyössä. Keskeistä olisi myös hoitotyön peruspalkan korotus, ei juuri ja juuri riittävän kokonaisansion muodostuminen lisistä ja haittatyökorvauksista.

Edellä mainituista asioista on puhuttu vuosikausia, mutta korjausliikkeet ovat olleet hitaita tai jääneet paikallisiksi. Sote-uudistuksen kynnyksellä epäkohtiin olisi mahdollista vaikuttaa. Toisin on kuitenkin käynyt. Hallitus on päättänyt vähentää hoitajien lomarahoja, lisätä työaikaa ja nostaa hoitajien eläkeikää. Kuka siis jaksaa ja suostuu tekemään näillä ehdoilla hoitotyötä enää tulevaisuudessa? Sitä on vaikea sanoa.

 

Lähteet

Flinkman, M. 2014. Young Registered Nurses’ Intent to Leave the Profession in Finland - A Mixed-Method Study. Turun yliopisto, väitöskirja.

Julkisen alan työhyvinvointi 2016. Kevan tutkimuksia 1/2016. Saatavana: www.keva.fi.

Kunta 10 -tutkimus. Sairauspoissaolot. 2017. Työterveyslaitos. Saatavana: www.ttl.fi.

Lähi- ja perushoitajien työhyvinvointi 2012. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto. Saatavana: www.superliitto.fi.

Toteutuuko näyttöön perustava toiminta Suomessa? Raportti nykytilasta hoitotyön edustajien kuvaamana. 2018. Hoitotyön tutkimussäätiö ja Sairaanhoitajaliitto. Saatavana: www.sairaanhoitajat.fi.

Työolobarometri Syksy 2016. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 34/2017. Saatavana: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi.


OSALLISTU KESKUSTELUUN

Keskustelu

Recommended Comments

Vieras: Alan vaihto?

Lähetetty

Ei, kukaan normaali hyvään hoitoon koulutettu hoitaja. Yli 20v tehnyt hoitotyötä ja nyt mitta täytyi eilen päivällä lopullisesti.

Olin myös haastattelussa ihan eri työhön ja toinen työhaastattelu oli videon kautta odottamassa. Näin me maalaiset toimimme. Lisäksi tuli kiitosta puhelinhaastattelusta, sen tein aikaisemmin. Valtava ero on jo johtamisessa. Nyt tein sen videohaastattelun ja en ole katunut päätöstäni.  Lisäksi ei tarvitse kärsiä enää ikäsyrjinnästä tai työpaikkakiusaamisesta. 

Soittelin ja kysyin asiallisesti ; lh työn tarvetta. Oli Mol:ssa ilmoitus; Ota yhteyttä ja sovi haastatteluaika, Hki. Tyhmänä uskoin , kun hakupaperit olivat vetämässä. Ehdin juuri esittää kysymyksen ja Esimiehen vastaus tyrmäsi totaalisesti ; Ei tarvita ja otetaan yhteyttä jos on tarvetta???? Lisäksi äänensävy oli epäystävällinen, töykeä, hermot kireillä  eli ei yhtään sellainen , että edes harkitsen heille tulevaisuudessa töihin. Meni estolistalle, koko hoitotyöpaikka.  Esimies antaa kuvan jo työyhteisöstä, sen työporukasta ja toiminnasta.

Kiitos, Helsinki taas yksi hoitaja häipyi sieltä. Voitte olla iloisia ja tyytyväisiä omasta erinomaisuudesta.

Jos, esimiehet ovat tympeitä, epäystävällisiä, suorastaan töykeitä kuka edes harkitsee töitä vanhuspuolelta.  Lisäksi julkinen liikenne EI TOIMI ja siitä syyllistetään meitä hoitajia.  Palkassa näkyy, kun metrot ym. eivät toimi ajallaan. Mitta on täysi.

Hoitakoot johtajat itse meidän työt, kun arvostus on NOLLAN LUOKKAA.

 

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: 30v kokemusta

Lähetetty

Pakkorokotukset, huumeseulat, nimi julkisessa rekisterissä (netissä), väkivalta, seksuaalinen ahdistelu, altistuma patogeeneille, säteilylle, eritteille, emotionaalinen stressi, kuolleet, haastavat työyhteisö, moniammatillinen nöyryytys, traaginen palkkaus, suojelutyövelvoite, rajoitettu lakkooikeus, suojavarusteet, suojalääkkeet, ala-artvoiset työtila (sisäilma), uudistettavat luvat,ISO standardit,... Virkamiesruotsi, vaitiolovelvollisuus... monikulttuuriset kohtaamiset, töiden seuraaminen kotiin, tuki ja liikuntaelin vaivat...

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Entinen hoitsu

Lähetetty

Hoitajaksi olen kouluttautunut, työtä aluksi rakastin mutta sitten työpaikan henkilökuntavähennysten myötä työ kävi liian raskaaksi kestää. Kokeillut olen hoitoalaa laidasta laitaan: mt- puolella olen ollut niin kuin myös hoitanut vanhuksia ja lapsia. Ei muutosta, joka paikassa sama juttu: omaiset painostaa , työnantaja kertoo säöstösävelet viikoittain ja kolmivuorotyön väsymys kastuu päälle. Palkalla ei elä vaan lisätöitä pitää ottaa vapaapäiviksi . No, nyt kaksi vuotta hoitoalan ulkopuolella, sain siistin sisätyön ilman vuorotyön paineita ja palkka sama kuin lähärillä. En palaa hoitajaksi vaikka se unelma-ammatti joskus olikin. Olen tyytyväinen ja helpottunut. Elämä on kevyempää ilman töistä aiheutuvaa kipuilua. Odotan vaan koska tähän puututaan että hoitsut uupuu, sillä oma vanhuus pelottaa. Kuka meistä pitää huolen esim. 50-vuoden päästä? Kieltä osaamaton ulkomailta hankittu vuokratyöläinen, päihdeongelmainen sh joka ei lääkkeiden takia halua työllistyä muualle, vai tunteeton robotti, joka sähkökatkon aikaan tekee lääkelaskuvirheen ja joudun ennenaikaiseen hautaan mokoman takia?

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Nykyinen hoitsu

Lähetetty

Se on ikävää että jatkuvasti valitetaan.  Itse olen yli 10 vuotta hoitoalalla työskennellyt.  Nautin eniten juuri niistä työpäivistä kun saa juosta ja mennä niska limassa. Parasta tässä työssä on kun saa tehdä töitä perustöistä vaikeisiin hoitoalan töihin. En aio vaihtaa todellakaan alaa. Senkun valittajat vaihdatte jotka ette jaksa tätä työtä  Joo palkka voisi olla pikkasen parempi mut monesta muustakin vaativasta työstä maksetaan huonosti.  Sit pitää vaan tehdä vähän enemmän töitä.  

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Arvostus Nolla

Lähetetty

Mielipiteet saa jokaisella olla. Itse olen nimimerkki ´Nykyinen hoitsu' kanssa kyllä täysin eri mieltä siitä, että _mistään_ muusta samalla vaativuustasolla olevasta työstä maksettaisiin yhtä huonosti. 3-vuorotöitä tekemällä pärjää joten kuten. Mutta kun otetaan huomioon, miten paljon osaamista työ vaatii ja ollaan vastuussa muiden terveydestä ja turvallisuudesta, niin yhdelläkään miesvaltaisella alalla ei katseltaisi palkakuittia, jossa peruspalkan summa alkaa 2:sella. On Suomi sikäli p****leen kallis maa asua, ettei rahat vain riitä.

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: entinen riuska

Lähetetty

Joo, itsekkin olin ennen se "niska limassa" menijä, joka nautti hoitotyön kiireestä ja haasteista. No hoitajia vähennettiin työpaikallani säästösyistä ja kiireestä tulikin sitten niin kova, että selkä ei ookkaan tervettä päivää enää sen jälkeen nähnyt :/  Vanhukset tulee entistä huonokuntoisempina hoitoon ja raskaita siirtoja on aivan liikaa...ainoa talon henkilönosturi ei riitä kaikkien tarpeisiin ja yhtenä päivänä selkäni sanoikin sitten naks.  Johtajalta päälle vittuilut, että ei osata ergonomsesti oikein nostella, vaikka ei siihen anneta edes mahdollisuutta kiireen keskellä ja vähällä väellä. Tähän päälle vielä ne tympeät omaiset, jotka eivät  kyllä itse  tee yhtään mitään sen "rakkaan" vanhuksen kanssa, mutta vaatimassa ovat vaikka mitä tolkutonta meiltä hoitajilta. Osa on kyllä ihan mukaviakin, mutta nämä moukat pilaavat monesti päivän. Se into, millä hoitotyöhin aikoinaan kouluttauduin ja hommia vuosikaudet tein, on poissa. Muistisairaat vanhukset pysyvät aina sydäntäni lähellä, mutta kaikki muu on niin paskaa, että nämä hommat saavat nyt jäädä.  Helpommallakin sen pienen rahasumman saa, mikä nyt tuosta orjatyöstä käteen jää.

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: En ole robotti

Lähetetty

Kunhan saan arkkurahat kasaan niin tuo laiva saa minun puolesta upota. Mieluummin kuolen kuin jatkan lopun ikääni itseni kiduttamista hoitoalalla. Uudelleen kouluttauduinkin mutta huonosti työllistävälle alalle... Eikä ole voimia ponnistella enää. 

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Näin se on

Lähetetty

On vain minun mielipide tämä, mutta tämä laiva uppoaakin. Jos ei vielä tänään niin pikkuhiljaa vuosien aikana. Liian moni ei tässä työssä jaksa. Liian vähän tulee ymmärrystä kiireeseen ja muuhun. Rahat on Suomesta loppu. Mistä saataisiin lisää, ei mistään. Lopputulos on köyhät kyykkyyn-politiikka. Eli hyviä hoitajia riittää rikkaille, vähävaraiset tyytykööt siihen mitä saa, jos saa mitään. Itkettää ihan. Amerikan meininki on täällä jo ja kohta vaan enemmän. Jos vakuutukset ja rahaa, ei huolta. Näin se vaan tulee menemään. Sinisilmäinen on jos uskoo julkisen terveydenhuolloin kestävän pitkään tätä säästöjen määrää. Kamelin selkä katkeaa ja sitten se nähdään. 

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: ala vaihtui

Lähetetty

Minäkin vaihdoin juuri alaa aivan toisiin tehtäviin. Hoitoalalla on varsinkin vanhusten puolella hyvin synkät tulevaisuuden näkymät, palkka- ja urakehitys on tulevaisuudessakin pelkkä nolla huonolla palkalla palkkaleikkausten kera. Edessä näyttää olevan pelkkiä lisäsäästöjä ja entistä enemmän kiirettä. Ei ole enää mitään syytä jatkaa näissä töissä, koska saman rahan saa paljon vähemmälläkin. Pääsee eroon vuorotyöstä, huonosti suunnitellusta työvuorojärjestelyistä, taukojen puutteesta, johtamisen puutteesta ja ihmisistä, jotka kokevat voivansa käyttäytyä ihan miten tahansa. Suurin osa asiakkaista ovat ihania ihmisiä, mutta joukkoon mahtuu monenlaista. Missään muussa työssä tuskin joutuu ottamaan vastaan jatkuvasti sellaisia törkeyksiä, mitä hoitotyössä. Olen tyytyväinen päätökseeni poistua hoitoalalta muutaman kymmenen tuhannen muun seurassa.

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Kiitos...

Lähetetty

30.3.2018 klo 21.38, Vieras: Nykyinen hoitsu kirjoitti:

Se on ikävää että jatkuvasti valitetaan.  Itse olen yli 10 vuotta hoitoalalla työskennellyt.  Nautin eniten juuri niistä työpäivistä kun saa juosta ja mennä niska limassa. Parasta tässä työssä on kun saa tehdä töitä perustöistä vaikeisiin hoitoalan töihin. En aio vaihtaa todellakaan alaa. Senkun valittajat vaihdatte jotka ette jaksa tätä työtä  Joo palkka voisi olla pikkasen parempi mut monesta muustakin vaativasta työstä maksetaan huonosti.  Sit pitää vaan tehdä vähän enemmän töitä.  

Samaa mieltä kanssasi Nykyinen hoitsu.

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: hoitoala vetää eniten

Lähetetty

Säästää pitäisi mutta menee siinäkin rahaa hukkaan kun koulutetaan hoitajia jotka eivät niitä töitä aio tehdä. Minäkin olin yksi heistä, en tehnyt valmistumisen jälkeen päivääkään sairaanhoitajan töitä. Totesin että palkka ja se mitä joudut itsestäsi antamaan eivät ole tasoissa ja ajattelin että helpommallakin saa rahaa. Ja niin totta vie saakin, nyt mielekkäämmissä hommissa, aloituspalkkakin on jo vastaava sairaanhoitajien peruspalkalle. Tällä alalla kuitenkin on huima palkkakehitys kun osoittaa taitonsa, mikä innostaa kehittymään vielä enemmän. Paljoa en kunnioitusta nähny niille taitaville, vuosia töitä tehneille hoitajille, joita minäkin tapasin.

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Kiusattu potilas.

Lähetetty

Hoitoalan työntekijöiden kiire ja ylimitoitetut aikataulut sekä jaksamattomuus heijastuvat valitettavasti joskus myös potilaisiin.

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Sanna

Lähetetty

Kun kuntatalous on tiukassa, hoitotyötäkin kiristetään. On kuitenkin käynyt niin, että usein säästetään väärästä paikasta. Tekemällä rakenteellisia uudistuksia ja tekemällä asioita järkevästi, on saatavilla paljon suurempia säästöjä kuin yksittäisiä hoitajia vähentämällä. Samoin sairaslomissa ja työpahoinvoinnissa on paljon kiinni turhia kuluja. Ongelma on johtamisessa.

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Hei

Lähetetty

Vaihdoin lähihoitajan 3-vuorotyön sairaalassa kotihoitoon ja siellä vielä huonompi palkkaus. Ei ehdi pitämään ruoka tai kahvi taukoja, wc ei ole. Olen paljon pohtinut sitä että kun työtä jaettaisiin  6 tunnin työhön niin se auttaisi jaksamiseen ja työttömätkin saisivat töitä, toki palkkausta pitäisi silloin parantaa (kuten jo nytkin), mutta kuinka kävikään lomarahat -30% ja +1,5 tuntia lisää työaikaa 3vkoon yms...VOI EI Päättäjät!! Tämä ei edistä työssä jaksamista ja pomoiksi päässeet vain sellaiset "pikku hitlerit" joilla ei mitään empatia kykyä, vain tilastoja tuijotetaan ja % että kuinka tehokas olet ollut asiakkaiden luona. Työn jaksamisen kannalta olisi hyvä että jaksaisi kotona tehdä myös jotain esim kuntoilla, tavata ystäviä tms. Nyt ei jaksa kuin NUKKUA että selviää seuraavasta työpäivästä...((( Kuinka kauan jaksan?? alalla 30v ollut...ja eläkeikää vaan koko ajan nostetaan...

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Kaikki käy

Lähetetty

Onko tuo kovinkaan ihme, että olot huononee kun suostutaan ihan mihin tahansa "potilasturvallisuuden" nimissä. 

Osittain totta tuetenkin, mutta tällä voidan perustella mitä tahansa ja läpi menee, koska 'turvallisuus'. 

"Sori nyt vaan, mutta tästä päivästä eteenpäin teidän palkka laskee 70% prosenttia. Mutta ei hätää, tämä nostaa potilasturvallisuutta, koska voidaan ostaa lisää lääkkeitä ja laitteita osastoille, palkkaamme myös yhden hoitajan lisää kiirettä paikkaamaan, koska turvallisuus."

'Ai no ei sitten mitään, senkun laskette.' 

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: satuin oikeaan työhön...

Lähetetty

No aikaisemmin yksityistä sektoria (IT-ala) läheltä nähneenä en valita nykyistä hoitotyötä mitä teen ensihoidossa. Meno oli paljon hurjempaa  IT-alalla jossa kusetus oli päivän sana, ja porukkaa potkittiin (painostettiin irtisanoutumaan) pihalle peloittelun voimin, mitä ihmeellisimmistä syistä.

Jos hoitotyötä pitäisi itsellä tehdä ns. normi osasto työnä kolmessa vuorossa, olisin varmaan jo takaisin norjassa hoitajana. Siellä ainakaan palkka päivänä ei ketuttanut, tulot ovat suomen tulot x2, 30% tulovero prosentilla ja työnantajan tarjoamalla ilmaisella asunnolla.

Ihmettelen vaan miksi Tehy on niin hampaaton näissä alimiehitys asioissa,  vaikka siinä tulee potilasturvallisuus ja työturvallisuus asiat heti silmille...Ja ennen kaikkea, miksi porukka suostuu katsomaan hommaa näinkin pitkään, ja noin huonoilla työehdoilla. Moni ei tajua että siinä on monesti omat luvat toimia hoitoalalla vaarassa, kiireessä kun voi tulla tehtyä myös virheitä...

Itse käyn lanssissa töissä 7 pv/kk, eli 1vrk töitä putkeen ja 3 vapaata.

PS.  jos perseilyä työnantaja puolelta ilmenee, kantelu AVI:iin lähtee heti. Ehkäpä juuri tämän tiedostaen, minulla on työurani paras työpaikka juuri nyt :-)

 

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Shparka

Lähetetty

Mitä ne on ne paremmat alat joille työllistyy helposti ja saa paremman palkan vähemmällä työllä? Aina jengi toistaa tuota mantraa, että parempi palkka vähemmällä työllä, mutta kukaan ei kerro missä nämä kultakaivokset ovat? Minä ainakin olen ihan kypsä tähän alaan, mutta parempaakaan en keksi.

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Siitä vaan menoksi

Lähetetty

1 tunti sitten, Vieras: Shparka kirjoitti:

Mitä ne on ne paremmat alat joille työllistyy helposti ja saa paremman palkan vähemmällä työllä? Aina jengi toistaa tuota mantraa, että parempi palkka vähemmällä työllä, mutta kukaan ei kerro missä nämä kultakaivokset ovat? Minä ainakin olen ihan kypsä tähän alaan, mutta parempaakaan en keksi.

Ainakin erilaisia toimistohommia ja sihteerin työtä löytyy ilman koulutusta jos vain teet hyvän työhakemuksen ja näytät että osaat. Kannattaa googlettaa töiden nimiä ja etsiä oppaita mistä näitä töitä kannattaa kysellä. Ja ei ne kultakaivoksia ole mutta sama palkka kuin lähärillä on helppo ansaita vaikka freelancerina kotisohvalta.

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille


Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ajankohtaista

Blogi


×