Jump to content

Hoitajat.net * Skhole -blogi



  • Sari Tomova

    Opiskelijan välikuolema

    Kirjoittaja: Sari Tomova Kategoria: Blogi

    Tulihan se ahdistus sittenkin. Päässä pyörii ”motivaatio, motivaatio…missä on motivaatio?”. Mistä on oikein kysymys? Olen sitä mieltä, että sen on opiskelijan välikuolema, joka tulee itselle yleensä aika tasan opiskelujen puolessavälissä.
    Tutkinnosta ja iästä huolimatta...
    Olen jonkun vuoden opiskellut ennen tätä tutkintoa ja joka ikinen kerta on tapahtunut sama käänne. Tällä kertaa en olettanut, että näin käy, sillä käsiteltävät aiheet ovat todella mielenkiintoisia ja edellisistä opiskeluvuosista on aikaa. Luulin, että nyt olen sen verran aikuistunut ja osaan ajatella aikuismaisemmin = järkevämmin, motivoivammin ja rennommin. Mutta sieltä se nurkan takaa silti iski naamalle. Blääh.
    Sitten hoksasin, että totta kai se sieltä tuli. Olen pikkuisen eri elämäntilanteessakin kuin kymmenisen vuotta sitten. On perhettä ja opiskelukin tapahtuu hieman eri tavalla kuin restonomi-opintojeni aikana. Kaikki pitää suhteuttaa elämäntilanteeseen. No mikä sen opiskelumotivaation lopahtamisen aiheutti sitten Sari 20-vuotiaan elämässä, joka oli elämä ennen perhettä. Siinä tapahtui paljon asioita aikuistumisen saralla ja lisäksi mietin paljon mitä ratkaisuja uskaltaisin opiskelujeni suhteen tehdä ja mitä en.
    Nythän koulutukseni kestää sen 4 vuotta ja restonomi tutkinto kesti 3,5 vuotta eli nyt tämä välikuolema alkoi hiipiä tietoisuuteeni jo viime kesän paikkeilla ja 3,5 vuoden tutkinnon kohdalla jossain toisen vuoden talvikuukausina. Kaippa tähän siis liittyy myös tietoisuus siitä, että puolet on takana, mutta vielä on puolet edessä.
    Mutta mikä ihmeen välikuolema?!
    Mitä välikuolema sitten kohdallani tarkoittaa? Itselleni sen on enemmän henkistä kuin mitään konkreettista. Tai no, lyhytpinnaisuus saattaa kyllä olla ihan konkreettistakin tietyllä tasolla. Tunteet heittelevät tai no naisen kohdalla tämä ei ehkä ole mitenkään erikoista.
    Välillä ottaa rennommin, menee flown mukana, ei jaksa stressata vaikka ehkä olisi syytä edes olla jonkinlainen mielipide tietyistä asioista. Sitten on taas se toinen ääripää: välillä ei pääse yli aivoja tärisyttävästä ärsytyksestä, joka jähmettää jopa kaiken tekemisen ja välillä mennään niin alas, että miettii onko tämä kaikki sen arvoista. Mitä jos palaisi takaisin siihen, mitä jo ehkä jollain tasolla osasi edellisessä elämässään.
    No mutta, kun opiskelujen suhteen en vain ole mikään periksi antaja, niin sitä vain puskee eteenpäin. Tehtävät olen saanut tehtyä ajallaan ja kouluun menen ihan mielelläni. Yhden tentin siirsin yhdeltä lähiviikolta seuraavalle etäviikolle Examiin en niin hyvällä omallatunnolla. Ei ole minun tapaista jättää mitään roikkumaan, joten ärsyttää suunnattomasti. Ei vain kyennyt keskittymään tällä kertaa pariin tenttiin samalla viikolla. Niin ja opinnäytetyön viimeistely on suosiolla jätetty muhimaan syksyn yli. Ärsyttävää, mutta kun ei vain ole löytynyt ylimääräisiä paukkuja.
    Tämä tunnetila ei liity mitenkään opettajiin tai kursseihin, vaan se on ihan sisäsyntyistä. Liekkö persoonakysymyskin. Oppimishaluja kyllä löytyy, joten tiedän, ettei kyse ole kuitenkaan liian vakavasta asiasta. Hetkellinen repsahdus energiatasolla.
    Lohdutuksen sananen kuitenkin tämän synkistelyn jälkeen. Välikuolemasta pääsee yli. Jossain vaiheessa. Minä ennustan omalle kohdalle tämän tapahtuvan joulun jälkeen, kunhan siirrytään harjoitteluihin tai viimeistään lukuvuoden lopulla.
     
    Kuulostaako yhtään tutulta? Vai onko tämä vuodatus ihan utopiaa kohdallasi?

  • Sonja Ropponen

    Pystytkö arvostamaan itseäsi hoitajana?

    Kirjoittaja: Sonja Ropponen Kategoria: Blogi

    Hoitaja käytti itse kuolemansairaan lapsen kipu- ja unilääkkeet. Hän vaihtoi ne veteen ja allergialääkkeisiin. Lapsi oli saattohoidossa. Tällainen vetää sanattomaksi. Miten näin on voinut tapahtua? Miten hoitaja on pystynyt elämään itsensä kanssa tehtyään tällaista? Miksi hän ei ole hakenut apua? Herää paljon kysymyksiä sekä surua lapsen ja hänen vanhempiensa puolesta. Tapaus ei ole ensimmäinen eikä ikävä kyllä viimeinen. Mikä saa ihmisen toimimaan näin? Ammattilaisen, johon tulisi voida luottaa.
    Nykyään on ollut paljon puhetta siitä, että lähihoitajien soveltavuuskokeet poistetaan. Joissakin kouluissa on jo näin tehty. Mielestäni tämä on huolestuttavaa ja alalle saattaa eksyä sinne täysin sopimattomia ihmisiä. Soveltavuuskokeiden poistaminen vähentää myös ammatin arvostusta. Vai voitko olla ylpeä ja arvostaa omaa ammattiasi, jos alaa pääsee opiskelemaan kuka vaan? Mielestäni pääsykokeet ovat suorassa yhteydessä myös ammatin arvostukseen.  Pääsykokeissa tulisi testata ensisijaisesti alalle sopivuutta, haastattelujen muodossa. Tietysti myös persoonallisuustesti on hyväksi, mutta mielestäni se ei ole niin ensisijainen, kun suoranainen haastattelu, jossa selvitetään suoraan motivaatiota ja alalle sopivuutta. Myös hakija itse hahmottaa paremmin, minkälaiselle alalle on hakeutumassa ja mistä syystä.

    Soveltavuuskokeista ei saa luopua
    Soveltuvuuskokeet eivät ole oikea paikka säästää. Niiden poistaminen aiheuttaa tulevaisuudessa vain lisäkustannuksia. Ihmiset saattavat esimerkiksi jäädä pois työelämästä, jos huomaavat myöhemmin, etteivät sovellu alalle. Kyseessä on ala, jossa mielestäni merkkaa luonne, soveltavuus ja motivaatio enemmän kuin edellisen todistuksen numerot. Niitä ei pitäisi ainoastaan tuijottaa. Potilasturvallisuuden turvaaminen olisi myös varmempaa, jos soveltavuuskokeista pidettäisi kiinni.
    Esimerkiksi Stadin ammattiopistossa on ainakin toistaiseksi luovuttu pääsykokeista. Opiskelijat kertovat, että pelkästään sähköinen hakemus riitti, mitään haastattelua tai soveltavuuskoetta ei järjestetty. Opiskelijat myös itse toivoivat soveltavuuskoetta, koska ajattelevat, että se voisi karsia alalle sopimattomia sekä koulun keskeytyksiä.  Erään opiskelijan sanoin: ”Ihmiset varmaan hakee tänne, koska sisään on helppo päästä, eikä mietitä soveltavuutta.” Niimpä.

  • Emmi Sivonen

    Opiskelijavaihto - uhka vai mahdollisuus?

    Kirjoittaja: Emmi Sivonen Kategoria: Blogi

    Mieleni teki kirjoitella ajatuksiani opiskelijavaihdosta. En itse ole koskaan ollut vaihto-oppilaana, mutta vielähän tuota ehtisi. Tosin, esteenä on aina ollut sama kysymys: lähteäkö vai jäädä?
    Omalla kohdallani vaihtoon lähteminen tarkoittaisi työharjoittelua ulkomailla. Kolmen kuukauden vaihto-opiskelun ei pitäisi hidastaa opintoja, sillä ulkomailla suoritetut opinnot luetaan osaksi tutkintoa. Kuulostaa hienolta, eikö vain? Hienoahan se on, mutta miksen minä ole erityisen kiinnostunut hyödyntämään tätä mahdollisuutta?
     
    Sydän on siellä missä koti on
    Nuorempana – eli noin neljä vuotta sitten – ajattelin, että tietysti minä lähden pidemmäksi ajaksi ulkomaille heti kun mahdollista. No, se oli sitä aikaa kun olisin tietysti lähtenyt myös sokkotreffeille tai viikonlopuksi festareille. Tuolloin suoritin varusmiespalvelusta, asuin vanhempieni luona ja haaveilin salaa moottoripyörästä.
    Nykyinen elämäntilanteeni ja siten myös haaveeni ovat kovin erilaisia. Tämä tosin lienee aivan luonteva kehityssuunta. Mikä sitten muuttui? Noiden neljän vuoden takaisten ajatusten jälkeen muutin 200 kilometrin päähän kotikaupungistani, itsenäistyin, rakastuin sekä aloin opiskelemaan, urheilemaan säännöllisesti ja käyttämään pyöräilykypärää. Tuntuu, että viime vuosien ajan jalkani ovat olleet tukevasti Kuopion maan pinnalla, ja täällä on todella hyvä olla.
    Noin, sainpas nykyisen itseni kuulostamaan keski-ikäiseltä perheenäidiltä.
     
    Ihmeet tapahtuvat mukavuusalueen ulkopuolella
    Allekirjoitan täysin sen, että ihmeet tapahtuvat mukavuusalueen ulkopuolella. Ilman ponnistelua ja pientä kärsimystä on lähes mahdotonta kehittyä ja edetä. Elämässä saa ilmaiseksi korkeintaan ämpärin, ja sitäkin varten täytyy jonottaa satojen muiden suomalaisten joukossa. Luulisi siis, että ajatus vaihto-opinnoista tuntuisi ainoastaan järkevältä idealta, sillä haasteista huolimatta uskon sen tuovan mukanaan aivan varmasti hyviä asioita. Sellaisia, joita ei voi ymmärtää ilman, että kokee ne itse. Uskon opintojen ulkomailla myös kasvattavan henkisesti, parantavan kielitaitoa ja vieraiden kulttuurien ymmärrystä sekä antavan monipuolisesti uutta oppia.
    Silti, mikään näistä ei ole motivoinut minua riittävästi. Pidän kyllä matkustelusta ja olen kiitollinen, että minulla on ollut mahdollisuus niin tehdäkin elämäni aikana. Nämä turistimatkat eivät tietenkään ole verrattavissa siihen, että olisin pidempään työharjoittelussa ulkomailla. Tiedän kuitenkin, että matkailu rikastuttaa ja opettaa, mutta se saa myös hyvin äkkiä kaipaamaan takaisin kotiin. Minulla ei ole mitään vaihto-opiskelua vastaan, mutta en vain koe löytäneeni sitä sysäystä, joka saisi minut oikeasti lähtemään sekä irrottautumaan tasaisesta ja turvallisesta arjestani.
     
    Vaihto-opiskelijan kokemuksia Ruotsista
    Mikä sitten saa opiskelijan lähtemään vaihtoon? Kysyin tätä upealta ja rohkealta ystävältäni Netalta, joka vietti viime syksyn vaihto-oppilaana Ruotsissa.  
    ”Minulla on aina ollut intoa nähdä maailmaa. Halusin harjoitteluun Pohjoismaihin, joissa terveydenhuolto on laadukasta. Tahdoin oppia jotain, mitä Suomessa ei vielä tehdä, mutta tulevaisuudessa ehkä tehtäisiin. Lähdin Ruotsiin myös kielen takia, jota tahdoin oppia lisää.”
    Hänen mukaansa vaihto-opiskelun hyviä puolia oli eri kulttuurien ja harvinaisempien sairauksien kohtaaminen sekä eri hoitomuotoihin tutustuminen. Toisaalta muutto uuteen maahan, vieras kieli sekä kymmenen harjoitteluviikkoa kahdessa eri kaupungissa tuntuivat rankalta. Kielimuuri toi eteen myös tilanteita, jolloin opiskelijana oli järkevämpi seurata vierestä itse tekemisen sijaan.
    Ystäväni suosittelee lämpimästi vaihtoon lähtöä, mutta ei itse lähtisi tulevien kätilöopintojen aikana työharjoitteluun ulkomaille. Syynä on se, että hän tahtoo oppia asiat mahdollisimman hyvin ja Suomen tavalla ilman, että esteenä ovat kielimuuri tai olosuhteet. Luulen, että tämä on ollut myös itselleni suurin syy olla lähtemättä. En tahdo, että oppimistilanteet menevät ohi kielimuurin vuoksi. Ajattelen myös, ettei minun tarvitse lähteä ulkomaille asti etsimään epämukavuusalueita. Edessä siintää kätilöopintojen 40 työharjoitteluviikkoa, jotka suoritetaan muutaman viikon osiin pilkottuina Suomen ympäri reissaillen. Luulen, että siinä on ihan riittävästi lähtemistä minulle.
    Oletko sinä ollut vaihto-oppilaana tai vaihtoehtoisesti haaveillut vaihto-opiskeluista? Mikäli vaihtoon lähtö ei juuri kiinnosta, niin olisi kiva tietää, että miksi ei?

  • Tero Riihelä

    Opinnäytetyö - aiheen valinnan vaikeus

    Kirjoittaja: Tero Riihelä Kategoria: Blogi

    Miksi kandityön (kandidaatin tutkielma) aiheen valinta voi olla joskus niin vaikeaa? Opiskelit sitten ammattikoulussa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistolla, niin jossain vaiheessa opintoja tulee ajankohtaiseksi lopputyön aiheen valinta. Toisille aiheen valinta voi olla kuin itsestään selvyys, mutta toisille aiheen keksiminen vaatii ”pieni askel ihmiselle - suuri askel ihmiskunnalle”- tasoisia ponnisteluja! Itse taidan kuulua viimeksi mainittuun ryhmään.
    Itselläni ei ole nyt lopputyön valinta edessä, mutta kandidaatin tutkielma olisi aloitettava tammikuussa ja sitä ennen olisi aiheen oltava jo valmiina. Työn aihe itselläni on jo mielessä ja sitä olen jo pidemmän aikaa pohtinut. Kuitenkin se vaatii luonnollisesti vielä hiontaa ja välillä miettii muitakin vaihtoehtoja. On nimittäin paljon aiheita joita olisi mielenkiintoista tutkiskella ja tästä syystä itselleni ainakin tulee valinnan suhteen vaikeuksia. Itseäni kiinnostavat aiheet liittyvät tällä hetkellä teknologiaan, digitalisaatioon, hoitotyön johtamiseen, potilaan omahoidon vahvistamiseen ja hoitoon sitoutumiseen.
    Lopputyöllä on eri nimiä riippuen siitä missä opiskellaan. Ammattikoulussa ja ammattikorkeakoulussa tätä kutsutaan opinnäytetyöksi, kun taas yliopistolla lopputyötä kutsutaan pro gradu  tutkielmaksi. Työn laajuus ja vaativuus yleensä tietenkin kasvavat mitä korkeammalla asteella opiskellaan. Yliopistolla tavallisesti kolmantena vuonna tehdään myös kandidaatin tutkielma ja se minulla olisi nyt siis edessä. Opiskelen tällä hetkellä hoitotiedettä sairaanhoitajan työni ohella. Olen opiskellut aiemmin ammattikoulussa ja ammattikorkeakoulussa hoitoalaa, joten olen luonnollisesti kohdannut ennenkin aiheen valinnan haasteet.
    Vinkkejä aiheen valintaan
    Jos itse ei keksi millään lopputyön aihetta eikä oppilaitoksellasi ole sopivaa aihetta sinulle, niin kannattaa kysellä työpaikoita, oppilaitoksilta, järjestöiltä, tutkimuslaitoksilta ym. Heillä voi olla jokin projekti tai hanke, jossa sinun lopputyösi voisi olla yhtenä osana kokonaisuutta tai miksei se voisi olla, vaikka kokonaan se itse projekti. Itse tein esim. ammattikorkeakoulussa ensiapuohjeet seurakunnan lasten- ja nuorten leirin ohjaajille. Tässä sain itse oppia enemmän ensiavusta samalla kun opin tutkimusmenetelmiä ja sen lisäksi ks. yhteistyötaho sai itselleen ensiapuohjeet. Yhteistyötä tekemällä saat samalla myös luotua kontakteja työmaailmaan, josta voi olla tulevaisuudessa hyötyä sinulle.
    Vinkkinä voin muille sanoa, että yritä valita sellainen aihe lopputyöllesi, mikä sinua oikeasti itseäsikin kiinnostaa. Aihe joka ei kiinnosta aidosti on paljon työläämpi varsinkin silloin, jos iskee motivaatiopula. Mielestäni ei myöskään kannata valita liian laajaa aihetta, vaan rajata aihe sopivan kokoiseksi, jotta se on järkevä tehdä. Toisaalta lopputyön aiheen valinnassa kannattaa miettiä myös sellaista aihetta, josta voi olla hyötyä tulevassa työpaikassa. Jos tiedät esim. että aiot erikoistua johonkin tiettyyn erikoisalaan hoitotyössä, niin lopputyö voisi koskea sitä aihepiiriä. Tietenkin myös opiskelukavereilla voi olla jokin hyvä aihe mielessä johon voi päästä mukaan  
    Lopuksi
    Täytyy muistaa, että opinnäytetyönkin tarkoitus on samalla opettaa meitä mm. tutkimusmenetelmistä ja samalla itse aiheen sisältökin on meitä opettava. Päätavoitteenahan esim. kandityössäkin on tutkimukseen liittyvien käytänteiden opettelu ja antaa opiskelijalle valmiuksia pro gradu- tutkielman tekemiseen. Kannattaa siis ajatella opinnäytetyönkin tekeminen opiskelun kannalta ja ottaa kaikki hyöty siitä irti. Juuri tästäkin syystä aihe kannattaa olla sellainen, josta haluat oppia lisää.
    Tämän postauksen tarkoitus oli vinkkien lisäksi tsempata kaikkia teitä lopputyön ja vastaavien aiheiden parissa ahertavia. Samalla ”salaa” tsemppaan itseänikin kandiaihetta pohtiessani. En tarkoituksella ottanut tässä puheenaiheeksi sen tarkemmin pro gradua, koska itselläni se ei ole vielä ajankohtainen. Palaan kuitenkin kandidaatin tutkielman aiheeseen myöhemmin, kun se on edennyt pidemmälle. Samalla voin kertoa siitä sitten tarkemmin ja antaa vinkkejä sen tekemiseen yksityiskohtaisemmin oman kokemukseni perusteella.
    Koska täällä Hoitaja.net sivustolla on hieno foorumikin, niin toki täälläkin on hyvä mahdollisuus kysellä oman lopputyön aiheeseen vinkkejä ja jakaa kokemuksia sen tekemiseen. Tsemppiä kaikille opintoihin!
    Hyvää loppusyksyä teille  
     

  • Minna Salakari

    Tavoitteena onnistunut opinnäytetyö?

    Kirjoittaja: Minna Salakari Kategoria: Blogi

    Opiskeluun, joka johtaa tutkintoon, sisältyy poikkeuksetta opinnäytetyö. Opinnäytetyö on suunnittelu-, kehittämis- tai tutkimustyötä. Se on opiskelijoiden keskuudessa pelätty - jopa vihattu - suurehko ja haastava kokonaisuus, mutta samalla myös oppimisen, kokonaisvaltaisen osaamisen sekä tiedon haun, käyttämisen ja luomisen todiste. Se on näyte siitä, että olet pätevä ja valmis aloittamaan ”käytännön kentällä”. Onnistut parhaiten opinnäytetyön prosessissa huomioimalla seuraavat seikat:
    Tiedonhaku ja -hallinta
    Opinnäytetyötä tehdessä sovelletaan opintojen aikana kehittyneitä tiedonhankinta- ja -hallintataitoja. Opinnäytetöiden aiheet liittyvät usein työelämän muuttuviin haasteisiin, ja tavoitteena on, että teet opinnäytetyösi yhteistyössä työelämän kanssa. Aiheen tulisi olla lähellä omia kiinnostuksen kohteita, palvella osaamisen näytön vaateita ja vastata työelämän lisääntyviin ja muuttuviin tarpeisiin.
    Tutkimusten mukaan terveysalan opinnäytetoiminnassa olennaisia elementtejä ovat työelämän ja ammatillisuuden kehittyminen, tutkitun tiedon käyttö, kriittisyys ja tutkiva työote. Käytännön työlle haetaan perusteluja ja työkäytännöt tarvitsevat tutkimusta kehittyäkseen. Tieteellisyyden ja käytännöllisyyden tulee täydentää toisiaan. On siis tärkeää, että hallitset tiedonhaun perusteet, osaat hakea ja arvioida tutkittua tietoa. Sillä perustelet myös opinnäytetyösi tärkeyttä!
    Aiheen valinta – tavoitteena työelämälähtöisyys
    Opinnäytetyön aiheen valinta tapahtuu terveysalalla yleensä hoitotyön käytännön työn aihepiiristä, jolloin ne edesauttavat hoitotyön kehittämistä ja opiskelijan ammatillista kasvua (Frilander-Paavilainen 2005, Vesterinen 2005). Opiskelijan oppiminen työelämäyhteistyössä tehdyssä opinnäytetyössä ilmenee opiskelijan ammatillisuuden ja asiantuntijuuden kehittymisenä. Terveydenhuollon opiskelijat kuvaavat oppimistaan ammatillisena kasvuna ja kehittymisenä tulevaan hoitotyön ammattiin.
    Sairaanhoitajaopiskelijat (n=10) vastasivat sosiaalisessa mediassa syys-lokakuussa 2017 järjestämääni kartoitukseen opinnäytetyöprosessista siihen, mikä kiehtoo, arveluttaa ja on haastavinta opinnäytetyöprosessissa. Lisäksi tiedustelin, mikä menee/meni hyvin, missä on/oli parantamisen varaa ja minkä yksittäisen ohjeen (tai vaikka sloganin) opiskelijat antaisivat opinnäytetyöprosessia helpottamaan?
    Opiskelijoiden opinnäytetöiden lähtökohdissa tulisi vastausten mukaan korostua selvästi opiskelija-, potilas- ja asiakas- sekä työelämälähtöisyys. Opiskelijalähtöisyys ilmenee opiskelijoiden kuvauksina siitä, että he ovat kiinnostuneita tutkimaan ja kehittämään hoitotyötä  ̶  opiskelijat haluavat kehittää konkreettisia ja hyödyllisiä tuotoksia hoitotyöhön. Eräs vastaaja kiteytti aiheenvalinnan tärkeyden näin:
    ”Motivaatio tekemiseen huomattavasti parempi kun aihe oikeasti kiinnostaa!”
    Myös työelämä odottaa opinnäytetöiltä käytännönläheisyyttä ja hyödynnettävyyttä. Terveysalan ammattikorkeakoulun opinnäytetöiden käyttöä hoitotyön kehittämisessä edistää siis käytännönläheinen, työelämän tarpeista lähtevä ja hyvin rajattu aiheen valinta.
    Ajantasainen ohjaus
    Ohjauskäytänteiden kehittämisen tarkoitukseksi on kuvattu hoitotyön ohjauksen selkeyttämisen, yhtenäistämisen, ohjauksen laadun parantamisen sekä ohjausosaamisen kehittämisen. Sairaanhoitajaopiskelijat kokevat, että opettajalta saama ohjaus on laadultaan epätasaisista, sitä on vaikea saada ja se ei vastaa opiskelijoiden tarpeisiin. Yksi kartoitukseen vastanneista pohti asiaa seuraavasti: ”Opettajilla tulisi ainakin kouluissa olla yhtäläiset normit, mielellään toki valtakunnallisestikin. Ihan vaan vähän sapettaa, kun työn koko ja laatu vaihtelevat.”
    Osa vastaajista kertoi saaneensa opinnäytetyöprosessissa pienryhmäohjausta ja kokivat sen hyväksi ohjaustavaksi:
    ”Pienryhmässä käydään läpi töitä… tämä on hyvä suuntaus, sillä ryhmän avulla saa omaan työhön monenlaista uutta, ja seuraamalla muiden prosessia oppii.”
    ”Tärkeintä on alkaa vaan tekemään…!”
    Opinnäytetyön tekeminen on prosessi, joka alkaa ideasta, aiheenvalinnasta ja tiedonhausta, ja joka päättyy kirjalliseen raportoimiseen ja työn esittelemiseen sekä kypsyysnäytteeseen. Prosessikokonaisuus (ammattikorkeakoulututkinto) on 15 opintopisteen arvoinen eli n. 400 tuntia. Tämän jälkeen työ arvioidaan. Prosessi mielletään pitkäksi mutta kuitenkin antoisaksi taipaleeksi, ja erään sairaanhoitajaopiskelijan sanoin:
    ”Tärkeintä on vaan alkaa tekemään, eikä siirtää joka vaiheen aloitusta seuraavalle maanantaille/viikolle/kuukaudelle. Näin ainakin työ etenee, vaikkakin hitaasti kaiken muun elämän ohessa.”
    Huomaathan, että tuotettava opinnäytetyö on myös uuden tiedon luomista: olet luonut tai luomassa jotakin uutta ja innostavaa, jotain, jota voidaan käyttää käytännön työn tukena ja yleisenä ohjenuorana. Onnea matkaan!
    Minna
    Ps. Onko sinulla jokin hyvä vinkki opinnäytetyötään tekevälle opiskelijalle?
    Täältä voit itse vielä kurkata erinomaiset alkutaipaleen (ja miksei viimemetrienkin!) vinkit opinnäytetyön tekemiseen: https://futurice.com/blog/how-to-write-a-thesis
     
     

  • Henna Lehto

    Missä oikeudenmukaisuus harjoittelupaikkavarauksissa?

    Kirjoittaja: Henna Lehto Kategoria: Blogi

    Vuosi sitten Tehy uutisoi harjoittelupaikkojen varaamisen helpottumisesta. Sosiaali- ja terveysalan harjoittelupaikat varataan tätä nykyä ammattikorkeakouluissa sähköisesti. Aiemmin opiskelija on saattanut joutua "kyttäämään" kiinnostavaa harjoittelupaikkaa, sillä työnantajat ovat ilmoittaneet paikat eri aikaan.
    Nyt kaikki harjoittelupaikat tulevat varausjärjestelmään näkyviin yhtä aikaa. Keväällä 2017 käyttöönotettu varausjärjestelmä Jobiili on syksyllä otettu myös Seinäjoen Ammattikorkeakoulussa käyttöön.
    Työnantajat tarjoavat harjoittelupaikkoja opiskelijoille rajoitetusti. Opiskelijat pääsevät tutustumaan ennen varsinaista varauspäivää tarjolla oleviin harjoittelupaikkoihin. Jobiilista löytyy harjoittelupaikan lisäksi työnantajien kuvaus siitä, mitä kyseinen harjoittelupaikka sisältää ja mahdolliset vaatimukset opiskelijalta ennen harjoittelun aloittamista.
    Mitä opiskelija haluaa tietää harjoittelupaikasta?
    Harjoittelupaikkakuvausten tekemiseen olisi syytä nähdä aikaa ja vaivaa. Vaillinainen tai hajamielisesti kirjoitettu lyhyt kuvaus harjoittelupaikasta saattaa vähentää opiskelijoiden mielenkiintoa harjoittelupaikkaa kohtaan. Se saattaa antaa sellaisen kuvan, ettei opiskelijoista olla kiinnostuneita.
    Kysyin opiskelijatovereiltani, mitä tietoa he arvostavat, mikä on oleellista ja minkälainen tieto saa kiinnostuksen heräämään tiettyä harjoittelupaikkaa kohtaan. He listasivat seuraavia asioita:
    1. Millaisia potilaita/mitä sairauksia paikassa yleisimmin hoidetaan
    2. Mikä on keskimääräinen hoitojakson pituus
    3. Montako potilaspaikkaa ko paikassa on
    4. Mitä kuuluu sen ammattiryhmän työtehtäviin, jonka harjoittelupaikkaa opiskelija on hakemassa, esim. sairaanhoitaja
    5. Missä vaiheessa opiskelijan opinnot on oltava, jotta harjoittelusta hyötyy
    Oleellista olisi siis saada hyvä kuva siitä, mitä voi harjoittelulta odottaa, minkälaisia oppimistilanteita voi tulla vastaan ja minkälaisia toimenpiteitä opiskelijalla on mahdollisuus harjoittelupaikassa nähdä ja tehdä.
    Harjoittelupaikan varaaminen
    Jobiiliin pystyy tallentamaan omia harjoittelupaikkasuosikkeja, jolloin oman paikan löytäminen varauspäivänä on nopeampaa. Käytännössä harjoittelupaikan varaus käy siten, että nopeat syövät hitaat.
    Kilpajuoksu alkaa. Jonkun kone tai netti pätkii juuri kriittisellä hetkellä. Kun viimein saat yhteyden toimimaan, huomaat että se paikka on varattu, joka oli oma ykkössuosikki. Kiire seuraavan harjoittelupaikan kimppuun. Järkyttävä stressi ja paniikki, ettet jää ilman paikkaa.
    Viikko sitten Jobiili oli monissa uutisotsikoissa mukana, kun palvelu kaatui harjoittelupaikkavarausten aikana. Voisiko varaamista suorittaa mitenkään muuten, kuin kilpajuoksuna kaikkien harjoittelupaikkaa varaavien kesken? Joku/jotkut joutuvat kuitenkin aina jonon hännille ja saavat paikan viimeisenä, joten eikö tähänkin voisi keksiä ratkaisun, joka olisi kaikille oikeudenmukainen?
    Esimerkkinä Seinäjoen Ammattikorkeakoulun tapa: harjoittelupaikan varaamisjärjestyksen arvonta omien luokkalaisten kesken. Harjoittelupaikkoja ei tässäkään tapauksessa riitä kaikille erikoissairaanhoidosta, mutta ainakin kaikki säästyvät kilpajuoksulta. Omalla vuorollaan on oikeasti hetken aikaa miettiä, minkä jäljellä olevista paikoista valitsee.
    Meidän sairaanhoitajaryhmämme varaa nyt marraskuussa harjoittelupaikat sisätautien ja kirurgian harjoittelujaksoille. Harjoittelu alkaa tammikuussa ja kestää yhteensä kymmenen viikkoa. Ryhmä jakautuu puoliksi.
    Harjoittelun vastuuopettaja informoi ryhmällemme sähköpostitse etukäteen Seinäjoella erikoissairaanhoidossa tarjolla olevat paikat ja niihin harjoittelujaksolle otettavat opiskelijamäärät. Näiden lisäksi on mahdollisuus hakeutua esimerkiksi oman tai muun kunnan terveyskeskukseen/akuuttiosastolle. Nämä paikat eivät näy Jobiilissa.
    Varaamisjärjestyksen arpomisen jälkeen valitsimme paikat ryhmämme kesken omassa keskusteluryhmässämme. Koska harjoittelujakso sisältää kaksi harjoittelupaikkaa, oli meillä myös kaksi valintakierrosta. Harjoittelupaikan valintajärjestys oli toisella kierroksella käänteinen. Ensimmäisenä sisätautien paikan valinnut oli toisella kierroksella valitsemassa kirurgian harjoitteluun paikkansa viimeisenä. Näin vältytään siltä, että joku on aina häntäpäässä paikkavalinnassa, sillä kaikille paikkoja ei riitä erikoissairaanhoidosta, eivätkä kaikki voi päästä sinne minne haluavat.
     
    Mitä ajatuksia tällainen vaihtoehto herättää? Onko muita toimivia käytäntöjä, tai oletko ehkä tyytyväinen tämän hetkiseen varausjärjestelyyn?
     

  • Outi Koskinen

    Hoitotyön ammattilainen läheisenä sairaalassa

    Kirjoittaja: Outi Koskinen Kategoria: Blogi

    Muutama viikko sitten mieheni kiidätettiin ensiapuun AVH-epäilynä. Ajelin sairaalaan ambulanssin perässä, tiedostaen mitä voisi olla edessä. Olin hätääntynyt, huolissani tietty. Ajattelin ensisijaisesti vaimona, mutta myös hoitaja minussa heräsi. Ja hemmetti, miksi se heräsi ? Miksi en voinut olla vain vaimo? Käyttäydyin huonosti. Siten kuin olisin ollut ikäni ensiavussa töissä, vaikka päivääkään sitä työtä en ole tehnyt. Tarkkailin kaikkea. Kuinka tippa tippuu, huolehditaanko kivunlievityksestä tarpeeksi hyvin, kuinka kauan CT-kuvan lausuminen kestää, kuinka toisia potilaita hoidetaan jne. jne. Mitään en kenellekään sanonut, mutta mielessäni arvioin kaikkea ja naamasta näkyi tyytymättömyyteni.
    Pian oli selvää, että miehelläni ei ollut hengenhätää ja pystyin hieman rauhoittumaan. Enää en ollut mielessäni niin kriittinen henkilökunnan toiminnalle, hoitamiselle, mutta kohtaamiselle olin. Vaikka en ole akuuttihoitotyön ammattilainen, niin kohtaamisen ammattilainen olen ja pidän sitä työni tärkeimpänä asiana. Ajattelin sitä, kuinka tärkeää on ensikohtaaminen. Kun astuin sisään sairaalaan, kohtasin ensimmäiseksi hymyttömän, kiireisen oloisen työntekijän tiedustelupisteessä. Hän silmiin katsomatta kysyi asiaani ja ohjasi eteenpäin minut, hämmentyneen omaisen.
    Onneksi seuraava kohtaaminen oli loistava. Se hoitaja, joka haki minut mieheni luokse esitteli itsensä, lohdutti, kysyi minulta tarvitsenko jotain ja hymyili. Tuli tunne kohtaamisesta ja pidin tätä hoitajaa heti huippuammattilaisena. Lääkäristä en ajatellut samoin. Hän sivuutti minut ihan täysin. Ei tervehtinyt, ei esitellyt itseään, ei kertonut minulle missä mennään. Ajattelin tilannetta jälleen hoitajana. Mitä itse tekisin tilanteessa toisin, kuinka kohtaisin, mitä sanoisin ?
    Onkohan sitä kriittisempi omainen kun on hoitoalan ammattilainen? Pitäisikö siitä mainita? Saisiko erilaista kohtelua jos sen sanoisi? Muuttaisiko se tilannetta jotenkin? Jäisikö silloin jotain henkilökunnalta sanomatta, selittämättä? Toimisinkohan omaisena toisin, jos en olisi hoitoalalla?
    Tietenkin olen itsekin kohdannut hoitajana omaisia, jotka ovat saman alan ammattilaisia. Jotkut ovat sen heti sanoneet ja joissakin tapauksissa se on ilmennyt myöhemmin. Niissä tilanteissa joissa se on ilmi tullut, olen kokenut joskus painetta, myönnän. Skarpannut ehkä vielä vähän enemmän ja miettinyt "teenkö varmasti kaikki oikein". Hoitotyön kokemuksen karttuessa itseluottamukseni on kasvanut ja omaisen ammatilla on yhä vähemmän merkitystä. Tärkeintä on kohtaaminen ihmisenä.
    Onneksi en ole joutunut olemaan omaisen roolissa kovinkaan monesti ja toivon, että tulevaisuudessakin vältyn näiltä kokemuksilta. Mutta jos näin tapahtuu, pyrin keskittymään siihen rooliin ja työnnän hoitajan roolin sivummalle. Kohtaamiseen tulen aina kiinnittämään huomiota ja epäonnistun siinä itsekin toisinaan. Kohtaamaan oppii vaan kohtaamalla ja harjoitusta saan minäkin työssäni onneksi päivittäin !
    Käy lukemassa myös Teron kirjoitus. Hän kirjoittaa ajatuksistaan haastavan asiakkaan kohtaamisesta. Kerro sitten mitä ajatuksia tämä teema sinussa herättää? Onko hoitoalan ammattilaisena haastavaa olla omaisena? Entä onko hoitoalan ammattilaisia omaisina vaikea kohdata? Mitä muuta tulee mieleen ?

×