Jump to content

Hoitajat.net * Skhole -blogi



  • Sonja Ropponen

    Hoitaja, jaksatko hoitaa myös omaa ihoasi?

    Kirjoittaja: Sonja Ropponen Kategoria: Blogi

    Hoidamme useasti vuoron aikana potilaiden ihoa. Atopiaa, ihottumia, haavoja sekä muita ihosairauksia. Rasvaamme, sidomme sekä tutkimme ihon kuntoa. Kuinka moni jaksaa päivän päätteeksi hoitaa myös omaa ihoaan? Super kirjoitti mielenkiintoisen jutun 4/2018 lehtinumeroonsa hoitajan omasta ihon hoidosta. Se inspiroi myös minua kirjoittamaan siitä.
    Ihon kunnosta voimme nähdä paljon. Se voi antaa viitteitä iästä, ruokavaliosta, tupakoinnista, sairauksista sekä siitä kuinka olemme nukkuneet. Etenkin me hoitajat tiedämme aamut, kun peilistä katsoo edellisillan jälkeen väsyneet kasvot. Silmäpussit yritetään peittää, tai sitten annetaan olla. Raskas vuorotyö ja iltavuorosta aamuvuoroon yhdistelmät verottavat unta ja siten myös ihoa. Iho on myös hyvämuistinen kaveri, se muistaa auringossa palamiset sekä kaltoinkohtelun. Jos kasvoille jää yöksi meikit, iho saattaa tukkeutua ja saada epäpuhtauksia.

     
    Hoitajan kädet ovat kovilla
    Mikä on asia jota teet kymmeniä kertoja työvuoron aikana? Peset käsiä ja desinfioit niitä. Ne tulevat tutuiksi ainakin sen kahdeksan tunnin ajan. Joidenkin ihoa saattaa ärsyttää pelkästään käsien pesu sekä suojahanskojen käyttö. Toisille taas nämä eivät aiheita, kuin korkeintaan käsien kuivumista. Hoitotyöhön kuuluva märkätyö, hautovat suojakäsineet sekä useat kemikaalialtistukset saattavat aiheuttaa ärsytysihottumaa. Jatkuva kutina ja kirvely voivat myös vaikuttaa negatiivisesti työntekoon.  Käsihuuhteena olisi tärkeää käyttää huuhdetta jossa on kosteutta sitovaa glyserolia. Työnantajan velvollisuus on huolehtia, että suojausvälineet ja työvälineet ovat asialliset ja hoitohenkilökunnan tarpeisiin sopivat.

    Hoida ihoa päivittäin
    Silloin kuin iho alkaa paranemaan, moni lopettaa sen hoidon. On kuitenkin tärkeää hoitaa ihoa ympäri vuoden. Tietenkin maalaisjärkeä käyttäen, eihän liika rasvoilla läträäminenkään hyvästä ole. Jokainen tuntee oman ihonsa, sen kompastuskivet tai sen helppouden. Usein havahdumme ihon kuntoon vasta, kun se menee kertaheitolla huonoksi. Ennaltaehkäisy on tässäkin asiassa isossa roolissa, esimerkiksi nyt kun aurinko pilkistää taivaalta. En voi liikaa korostaa aurinkosuojan käyttämistä, etenkin jos omistat vaalean ja helposti palavan ihon. Ulkoisten tekijöiden lisäksi esimerkiksi stressi, hikoilu ja oma hormonitoiminta vaikuttavat ihon hyvinvointiin. Moni oire helpottaa perusvoiteella tai apteekista saatavilla miedoilla kortisonivoiteilla. Jos kuitenkin oireet jatkuvat hoidosta huolimatta, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.

  • Meri Sierla
    Kaikki työyhteisön jäsenet tuovat työvuoroon mukanaan jotain, mikä vaikuttaa siihen, millaiseksi työpaikan ilmapiiri muodostuu. Esimies on tärkeässä asemassa työilmapiirin luomisessa, mutta yksikään esimies ei pysty tekemään sitä yksin. Hyvän työilmapiirin muodostumiseen tarvitaan jokaisen työyhteisön jäsenen panos. Tässä muutama pohtimisen arvoinen asia.
     
    Elämä on valintoja
    Työyhteisö ei ole harrastajateatterin näyttämöharjoitus, koti tai omien toteutumattomien toiveiden tai elämättömän elämän terapointitanner. Elämässä joutuu tekemään valintoja, ja aikuinen ihminen on vastuussa valinnoistaan. Kaikesta ei voi syyttää muita, työpaikkaa, olosuhteita, karmaa, puolisoa, pitkää työmatkaa, työvuorosuunnittelua tai pomoa.
    Hyvän työilmapiirin rakentamiseen kuuluu siten tietynlainen itsekuri. Se koskee kaikkia työyhteisön jäseniä. Tavaksi muodostunut valittaminen, tai lastin kaataminen työkaverin päälle saattaa olla yksilölle hetken helpotus, mutta jatkuessaan tehokas työilmapiirin latistaja. Elämän suuret mullistukset taas ovat sellaisia tilanteita, jotka on kenties hyvä saattaa jossain muodossa työyhteisön tiedoksi. Sen vuoksi, että työkaverit ja esimies ymmärtävät, mistä muuttunut olemus tai käytös johtuu.
     
    Henkilökohtainen ystävyys työpaikalla = ongelmia?
    Roolien sekoittuminen työyhteisön arjessa on mielestäni juurisyy moniin hoitoalan työyhteisöjen pitkäkestoisiin ja joskus monimutkaisiin ristiriitoihin. Liiallinen yksityiselämään kuuluvien tunteiden ja käytöksen tuominen työpaikalle heikentää työilmapiiriä. Työkaverin kanssa voi toki olla henkilökohtainen ystävä, mutta itselle on tarpeellista kirkastaa, että henkilökohtainen ystävyys ja työkaveruus ovat kaksi eri asiaa. Samassa työyhteisössä työskenteleviltä henkilökohtainen ystävyys edellyttää kykyä erottaa millainen käyttäytyminen, ja mitkä asiat kuuluvat työpaikalle. Ja mitkä eivät. Työkaveruuteen taas kuuluu se, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen.
    Henkilökohtainen ystävyys työkaverin kanssa ei ole aina helppoa. Kyky käsitellä asioita objektiivisesti voi hämärtyä esimerkiksi silloin, jos ystävä-työkaveri on tehnyt potilastyössä selvän virheen. Tai jos tällä on päihdeongelma, johon pitäisi puuttua. Esimies ei voi olla henkilökohtainen ystävä oman alaisensa kanssa. Tämän sisäistäminen on muutoksen paikka niille hoitotyön ammattilaisille, jotka nousevat omassa työyhteisössä kliinisen hoitotyön tekijästä esimiestehtäviin.
     
    Kollegiaalisuuden kompastuskiviä
     Sairaanhoitajien kollegiaalisuusohjeiden mukaan vastuu kollegiaalisuudesta on kaikilla. Hoitotyön arkitodellisuus ei aina vastaa teoriaa. Työkaverin toimintatapaa pohditaan selän takana, mutta edes asiallisesta jutusta ei sanota suoraan asianosaiselle. Kollegaa nokitetaan ”potilaan parhaan” varjolla. Juoruilu on tehokas työilmapiirin nakertaja. Yhden ihmisen luulottelusta alkanut juoru saa helposti matkan varrella uusia tulkintoja, ja lopputulos on alkuperäistä huomattavasti värikkäämpi. Työyhteisössä pitkään jatkunut epämääräisenä vellova, sanoittamaton ahdistus tai paha olo saattaa ajan saatossa kärjistyä kautta ihmiskunnan historian tunnettuun syntipukki-ilmiöön.
    ”Oppi kantapään kautta” tai ”kukin vuorollaan” ovat hoitotyön ikävämmän historian roskalaatikkoon kuuluvia jäänteitä, kuten kirjoitin joulukuussa opiskelijaohjausta käsittelevässä postauksessani. Hyvän työilmapiirin rakennuspalikoihin kuuluu oikeasta asiasta puhuminen oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja oikeassa kontekstissa asianosais(t)en kanssa. Hyvä työkaveri ei puhu pahaa selän takana, eikä juoruile.
     
    Myös hiljaisuus on vallankäyttöä
    Työyhteisön viestinnän lähikanaviin kuuluu osastokokous. Osastokokouksessa jokainen läsnäolija vaikuttaa osaltaan ilmapiirin muodostumiseen. Tuttua lienee se, että suuri osa on hiljaa ja vain muutama(t) tuo(vat) mielipiteitään ja ajatuksiaan julki. Yhden henkilön vaikutus saattaa olla yllättävän suuri. Parhaimmillaan vaikutus on rakentava, innostava ja/tai mukaansatempaava. Tai sitten ei. Tuttuja lienevät myös sellaiset kokousroolit kuten tilantäyttäjä, draamaqueen, kyynelehtijä, tietäväinen, sitruunainen ja niin edelleen. Myös hiljaisuus on vallankäyttöä.
     
    Munat eri koreihin
    2010-luvun hoitotyön ammattilaisen tasapainoisen arjen rakennuspalikoita ovat työ- ja yksityiselämän eri osa-alueet.  Ihannetilanteessa ne täydentävät toisiaan. Elämä ja työelämä tuovat eteen kaikenlaista, ja harva välttyy koettelemuksilta. Vanhan sanonnan mukaan munia ei kannata laittaa samaan koriin. Se pitää paikkansa. Silloin kun yksi osa-alue koettelee tai pettää, niin muut kannattelevat. Ja ihminen pystyy jatkamaan eteenpäin. Omien akkujen lataamisesta täytyy muistaa pitää huolta: Toisille ei voi antaa sitä, mitä itsellä ei ole. Tällä on myös välillinen vaikutus työilmapiirin muodostumiseen.
     
    Alaistaidot
    Jokainen hoitotyön ammattilainen voi harjoittaa ja toteuttaa omassa työarjessaan työyhteisötaitoihin kuuluvia alaistaitoja. Hyviin alaistaitoihin kuuluvat muun muassa työpaikan perustehtävään eli työntekoon  keskittyminen, yhteistyössä toimiminen, aloitteellisuus ja avoimuus uudelle. Hyviin alaistaitoihin kuuluu myös omaan työhön liittyvien kehitysehdotuksien tekeminen. Ja edellä mainittuun liittyen myös se, ettei loukkaannu, jos omat ehdotukset eivät aina toteudu.
     
    Millaisia kokemuksia sinulla on siitä, että samassa työyhteisössä työskentelevä kollega on myös henkilökohtainen ystävä? Entä millaisia ajatuksia tai kokemuksia sinulla on omasta työyhteisöstäsi esimiehen ja alaisen välisestä henkilökohtaisesta ystävyydestä?

  • Minna Salakari

    Sovitko sinä hoitotyöhön?

    Kirjoittaja: Minna Salakari Kategoria: Blogi

    Suurin osa sairaanhoitajista pitää työskentelystä terveydenhuollon eri työtehtävissä ja he ovat hyviä siinä, mitä tekevät. Tiesitkö, että hoitotyön ammattilaisia yhdistää tutkitusti kuusi perusominaisuutta? Vaikka persoonallisuus työssä on nouseva, arvostettu trendi, näitä perusominaisuuksia tarvitaan jouhevassa, asiakaslähtöisessä ja nopeatempoisessa hoitotyössä.
    Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen haasteena on tuottaa alalle riittävät valmiudet omaavia ammattilaisia. Ammattikorkeakoulujen pääsykokeissa soveltuvuuskokeet mittaavatkin nimenomaan hakijoiden soveltuvuutta alalle, sitä, ovatko hakijat kykeneviä ihmisläheiseen, vuorovaikutukselliseen, nopeatempoiseen ja ongelmanratkaisutaitoa – monipuolista osaamista – vaativaan työhön.
    Hoitotyöhön haluavien tulisikin jo opiskeluun hakiessaan pohtia, omaavatko he nämä tutkitusti sairaanhoitajiin liitetyt ominaisuudet:
    1.       Sisukkuus
    Sairaanhoitajan tulee hallita monenlaisia aiheita ja ymmärtää eri lääketieteen erikoisalojen lisäksi muun muassa kemian, anatomian, psykologian ja ravitsemuksen kokonaisuuksia, jotta he voivat suoriutua työstään. Ei riitä, että hallitsee eri tieteiden perusteet, vaan tietoa tulee osata soveltaa erilaisissa työympäristöissä. Opiskelija ja ammattilainen, jolla ei ole sisukkuutta, ei todennäköisesti kykene etenemään opinnoissaan tai myöhemmin toimia sairaanhoitajan ammatissa. Sisukkuus ja sisäinen motivaatio kulkevat usein käsi kädessä ja ilman niitä on vaikea sekä oppia uutta että selvitä haastavista työtehtävistä.
    2.       Tiimityön taito
    Sairaanhoitaja on laumaeläin. He viihtyvät hoitaja- ja potilasyhteisöissä, ovat auttajia ja lohduttajia ja menestyvät usein kaoottisissakin ympäristöissä, kuten teho-osastolla ja päivystyspoliklinikalla. Suurin osa potilaista ja heidän läheisistään luottavat nimenomaan sairaanhoitajiin vaikeina aikoina. Silloin, kun itsellä tai läheisellä on hätä. 
    Tiimityön taitoon liittyy olennaisena osana vuorovaikutustaidot. Hoitotyön ammattilainen on potilaan asianajaja, kollega ja opiskelijan ohjaaja. Nämä kaikki vaativat pelisilmää vuorovaikutukselta. Jokainen hetki on erilainen. Vuorovaikutuksella luodaan yhteyksiä toisiin, vaikutetaan työyhteisössä sekä saadaan palautetta omasta toiminnasta. Vuorovaikutuksen merkitys korostuu erityisesti terveydenhuoltoalalla, jossa vuorovaikutuksen toisena osapuolena on hoitoa tai muunlaista apua tarvitseva ihminen. Vuorovaikutus on avain ihmisten hoitamiseksi ja auttamiseksi tehtävään työhön. Myönteinen vuorovaikutuksen aikaansaaminen edistää varsinaisen hoitotyön tavoitteiden saavuttamista. 
    Tiimissä tehty vuorovaikutusta vaativa työ taas vaatii rinnalleen kärsivällisyyttä, toisen mielipiteen kuuntelemista, huomioimista ja toimimista ”pää kylmänä” vaihtuvissa tilanteissa. 
    3.       Järjestelmällisyys
    Sairaanhoitajilla on useita eri rooleja ja tehtäviä käytännön työssä: potilas- ja asiakastyön lisäksi he huolehtivat oikea-aikaisesta kirjaamisesta, monitahoisesta viestinnästä, toteuttavat lääkehoitoon liittyviä tilauksia ja huolehtivat esimerkiksi potilaan tai asiakkaan kaikista asiakirjoista, täytettävistä lomakkeista, kotiutusohjeista ja kontrollikäyntien varauksista. Koko työprosessi vaatii suunnitelmallisuutta ja järjestelmällisyyttä, sillä pienikin virhe voi olla kohtalokas. Jo käytännön vuorotyö vaatii tekijältään suunnitelmallisuutta – kolmivuorotyössä olevat rakentavat jatkuvasti monipalaista palapeliä työ-, koti- ja vapaa-ajanelämänsä välillä!
    4.       Empaattisuus
    Empaattisuus on hoitotyön ammattilaisen yksi tunnistetuimmista perusominaisuuksista. Sairaanhoitaja tuntee empatiaa muun muassa potilaiden kokonaisvaltaista tilannetta, kipua ja ahdistusta kohtaan. Empatia on myötätuntoa, johon saa vastata; jo pienillä eleillä, ilmeillä ja sanoilla on suuri vaikutus vastapuoleen. Empaattisuus käsittää myös läsnäolon taidon, eikä hoitotyössä kiire saa vaikuttaa potilas- tai asiakaskohtaamisiin! Empaattisuus on potilailta kysyttäessä usein kaikkein toivotuin sairaanhoitajan piirre.
    On muistettava, että pitkään hoitotyössä toimineet saattavat kohdata myötätuntouupumusta. Myötätuntouupumus on oireiltaan lähes identtinen posttraumaattisen stressireaktion kanssa. Se käsitetään tilana, jolle on ominaista jännittyneisyys ja varautuneisuus kohdatessa asiakkaan tilannetta. Oireina ovat muun muassa traumaattisten asioiden uudelleenkokeminen, niistä muistuttavien paikkojen, ihmisten ja tilanteiden välttäminen ja ylivirittyneisyys. Usein tilanteeseen liittyy myös työperäinen ylirasitus. Hoitotyössä tästä selviää, kun oppii tunnistamaan oireet ja käsittelemään niitä tehokkaasti esimerkiksi osastotunneilla, työterveyshuollossa tai työnohjauksessa. HOX HOX: Myötätuntouupumuksesta tulossa myöhemmin keväällä oma juttunsa, pysy kanavalla!
    5.       Joustavuus
    Sairaanhoitajan tulee kyetä sopeutumaan hoitotyössä tapahtuviin muutoksiin siten, ettei hoitotyön laatu kärsi missään vaiheessa. Joustavuus merkitsee työyhteisössä myös sitä, että toimitaan kustannustehokkaasti. Joustavuus pitkäaikaisessa sopeutumisessa edellyttää kykyä kehittää uusia, tuottavia ja kustannustehokkaita toimintatapoja, mikä auttaa koko työyhteisöä sopeutumaan uudenlaisiin, muuttuviin tilanteisiin.
    Joustavuus on sopeutumista vuorotyöhön, työn mukanaan tuomaan vastuuseen ja muuttuviin tilanteisiin (esimerkiksi vaihtuvat potilaat, vaativat työtilanteet, henkilöstöpula ja vuoromuutokset). Sairaanhoitajien, kuten lääkäreidenkin, on usein työskenneltävä kolmivuorotyössä ja viikonloppuisin sekä tehtävä ylitöitä, mikäli potilaan tila sen vaatii. Joustavuus on myös mukautumista työyhteisön tapoihin ja sääntöihin, sooloilulla ei tässäkään yleensä pitkälle pötki!
    6.       Ongelmanratkaisutaito
    Sairaanhoitaja ajattelee nopeasti ja käsittelee samanaikaisesti monia eri asioita, hän ennakoi, suunnittelee ja toimii järjestelmällisesti tilanteiden vaatimalla tavalla. Erilaisten potilastapausten ja hätätilanteiden tunnistamisessa ja hoidossa on oltava valmiina ratkaisemaan hankalakin tilanne. Ongelmanratkaisutaitoa tarvitaan myös lääkehoidossa, omaisten kohtaamisessa, potilaan rauhoittamisessa, tiimityöskentelyssä ja esimerkiksi henkilöstön hallinnassa tai tilannejohdossa.
    Ongelmanratkaisu on nelivaiheinen prosessi:  Ongelmanratkaisussa ensimmäisessä vaiheessa, valmisteluvaiheessa, ongelmaa työstetään ja asetetaan tavoitteita. Kypsyttelyvaiheessa aihe jätetään hautumaan esimerkiksi yön yli. Oivallusvaiheessa ratkaisu syntyy ns. ahaa-elämyksenä. Joskus asia tosin kypsyy vasta vähitellen. Toteamisvaiheessa ratkaisua testataan, minkä jälkeen se joko hyväksytään tai hylätään.
    Toki sairaanhoitajalta vaaditaan muutakin kuin näitä kuutta ominaisuutta, erityisesti persoonallista otetta työhön ja mausteeksi työyhteisöön. Hoitotyössä vaaditaan myös oivalluksia, luovuutta ja pitkäjänteisyyttä, sitoutumista työhön, osaamisen kehittämistä, elinikäistä oppimista. Hyvä sairaanhoitaja kuuntelee, kuulee, keskustelee ja kommentoi. Hän hallitsee, hillitsee ja huolehtii. Tunnistatko itsesi?
    Minna
     
    Lähteet:
    Sairaanhoitajan eettiset ohjeet. Sairaanhoitajaliitto 1996. Saatavana: https://sairaanhoitajat.fi/jasenpalvelut/ammatillinen-kehittyminen/sairaanhoitajan-eettiset-ohjeet/
    Bradshaw 1996. Defining competency in nursing. Nursing education and health care reform, vol 21, pp 13-14.
    Hilden 1999. Sairaanhoitajan ammatillinen pätevyys ja ammatilliseen pätevyyteen vaikuttavat tekijät. Acta Universitas Tamperensis 706. Tampere.
    Hilton 1999. Article considering academic qualification as an entry requirement for a diploma in nursing programme. Nurse education today, vol 19, no 7.
    Koivisto 2001. Tunnista ja torju työuupumus. Yrityskirjat, Gummerrus, Jyväskylä.
    Kosonen 2005. Sosiaalialan ja hoitotyön asiantuntijuuden kehitysehdot ja opiskelijavalinta. Acta Universitatis Jyväskyläensis 271, Kasvatuestieteen, psykologian ja sosiologian laitos. 
    Lahikainen ja Pirttilä-Backman 2000. Sosiaalipsykologian perusteet. Otava, Helsinki.
    Mäkitalo ja Sillanpää 2006. Terveydenhuoltoalan opiskelijavalinnat - opiskelijoiden näkemyksiä valintakokeesta alalle soveltuvuuden mittaajana
     

  • Tero Riihelä

    Kuinka viedä näyttö käytäntöön?

    Kirjoittaja: Tero Riihelä Kategoria: Blogi

    Kaupallinen yhteistyö
    Potilas toivoo ja haluaa, että häntä hoitavilla henkilöillä on ajanmukaista tietoa, laadukkaat hoitotyön menetelmät sekä tehokkaat hoidon tulokset. Terveyshän kun on meille kaikille elämämme tärkeimpiä asioita. Myös Terveydenhuoltolaki vaatii, että hoitotyön toiminta perustuu näyttöön, sekä hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Sairaanhoitajien eettiset ohjeet myös mainitsevat, että; ” Ammatissa toimivan sairaanhoitajan velvollisuutena on jatkuvasti kehittää ammattitaitoaan…sairaanhoitajat huolehtivat ammatin sisällön syventämisestä, koulutuksen kehittämisestä sekä tieteellisyyden edistämisestä. Sairaanhoitajakunnan asiantuntijuuden kasvun tulisi näkyä väestön hyvän olon edistymisenä.”
    Mitä sitten on näyttöön perustuva toiminta? Onko se meille kaikille hoitajille itsestäänselvyys vai onko se jotain salatiedettä? Onko se turhaa juhlapuhetta ja höpötystä, millä ei ole mitään tekemistä käytännön hoitotyön kanssa. Vai onko se kuitenkin tietoa, jonka avulla saavutetaan hoitajille turvallisempi ja parempi työympäristö, potilaille turvallinen ja tehokas hoito, ja organisaatioille säästöjä, vetovoimaisuutta ja motivoitunut henkilökunta? Luin juuri tämän vuoden alussa julkaistun ”Näyttöön perustuva toiminta – tarpeesta tuloksiin”- kirjan, jonka takana on Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) ja Skhole, kirjan kirjoittajia unohtamatta; Korhonen A., Jylhä V., Korhonen T. ja Holopainen A.
    Kirja on mielestäni ennen kaikkea suunnattu hoitotyön johtajille, kouluttajille ja toiminnan kehittämisestä vastaaville työntekijöille. Kuitenkin se on myös hyvä kirja hoitoalan opiskelijoille ja itse kliinisessä potilastyössä toimiville hoitajille, koska se antaa hyvän kokonaiskuvan näyttöön perustuvasta toiminnasta. Kirja antaa vastauksia miksi näyttöön perustuvaa toimintaa tarvitaan. Se myös selventää näyttöön perustuvan toiminnan tarvetta eettisistä lähtökohdista sekä näytön vakiinnuttamisen teoreettisia lähtökohtia.
    Kirjassa käydään läpi näyttöön perustuvaa toimintaa tukevia rakenteita, jotka sisältävät mm. organisaation perusrakenteet, yhtenäiset toimintamallit, osaamisen kehittämisen, asiantuntijuuden hyödyntämisen ja näyttöön perustuvan tiedon hallinnan. Kirja käy läpi näytön hyödyntämistä päätöksenteossa, näytön käyttöönoton prosessia, näytön perustuvan toiminnan arviointia esim. kustannusten osalta sekä näytön vakiinnuttamista käytäntöön. Kirjan lopussa on myös kirjoitettu indikaattoreista, joiden avulla voidaan arvioida näytön käyttöön oton vaikutuksia. Indikaattoreiden avulla voidaan arvioida esimerkiksi hoidon laatua ja vaikuttavuutta.
    Kirjan tekstiä on havainnollistettu hyvin jokaisessa kappaleessa tiivistelmillä ja taulukoilla sekä kuviolla, mikä helpottaa lukijaa sisäistämään asioita paremmin. Kirjassa on käytetty myös hyvin esimerkkejä, jotka edelleen havainnollistavat hyvin lukijalle, kuinka esimerkiksi näyttö on otettu yhteisesti käyttöön ja kuinka sen muutoksia voidaan arvioida. Itse suosittelisin kirjaa erityisesti heille, jotka työssään kehittävät hoitotyötä tai miettivät kuinka näyttöä tuodaan käytäntöön hoitotyössä.
    Tulevaisuudessa esimerkiksi Sosiaali- ja terveysalan uudistuksen kaltaiset järjestelmät lisäävät varmasti työpaikoilla kilpailua osaavasta hoitohenkilökunnasta. Myös potilaat valitsevat valinnanvapauden myötä todennäköisesti ne parhaimmat terveysalan organisaatiot, joissa potilaat saavat parasta  hoitoa. Sana kiertää nimittäin nopeasti, etenkin sosiaalisessa mediassa! Organisaatiot, joissa on hyvät hoitokäytännöt niin potilaiden kuin henkilökunnankin hyväksi, ovat varmasti ne vetovoimaisimmat työpaikat. Uskon, että tällaisissa työpaikoissa joissa on selkeät ja tehokkaat näyttöön perustuvat käytänteet ovat myös työpaikkoja joissa on hyvä olla niin potilaiden kuin henkilökunnankin.
    Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan kirjaan ”Näyttöön perustuva toiminta – Tarpeesta tuloksiin”, jos sinua kiinnostaa oppia enemmän aiheesta ja ehkä viedä myös itse näyttöä käytäntöön työpaikallasi.  
     
     
    Skholen asiakkaana verkkokoulutuspalvelun käyttäjä saa kirjan käyttöönsä sähköisessä muodossa oppimisympäristön kautta. Kirja sisältyy vuosilisenssin hintaan. Hae ilmaiset kokeilutunnukset täältä, tai jos sinulla on Skhole-tunnukset, lue kirja tästä!
     

  • Emmi Sivonen

    Hyvän hoidon ydin koottuna yksiin kansiin

    Kirjoittaja: Emmi Sivonen Kategoria: Blogi

    Kaupallinen yhteistyö
    Eräänä päivänä koulusta kotiin palatessani minua odotti eteisessä kovasti odotettu lähetys – Hoitotyön tutkimussäätiön (Hotus) ja Skhole Oy:n yhteistyössä tuottama tuore teos Näyttöön perustuva toiminta – Tarpeesta tuloksiin.
    Teoksen yhtenä tavoitteena on antaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoille, ammattilaisille ja opiskelijoille kokonaiskuva siitä, mitä tarkoitetaan näytöllä ja kuinka sitä voidaan hyödyntää hoitotyössä. Mielestäni tämä on aihe, joka ei mene niin sanotusti pois muodista, vaan on aina ajankohtainen ja tarpeellinen.
    Mihin tutkittua tietoa tarvitaan?
    Olen itse neljännen vuoden terveysalan opiskelija, joka törmää opetuksessa useita kertoja viikossa termiin ”näyttöön perustuva tieto”. Luonnollisesti meiltä kaikilta opiskelijoilta vaaditaan tietämystä näyttöön perustuvan tiedon merkittävyydestä sekä sitä, että hyödynnämme sitä käytännössä tulevissa työharjoitteluissa ja myöhemmin työelämässä.
    Olen itse aloittamassa toukokuussa yhteensä 40 viikkoa kestävän työharjoitteluputken, eikä laskutaitoni riitä kertomaan, kuinka monta kertaa opettajamme ovat tänä keväänä painottaneet näyttöön perustuvaan tietoon pohjautuvan toiminnan tärkeyttä. Osittain tämän vuoksi tartuin uteliaana Hotuksen ja Skhole Oy:n teokseen ajatellen, että voisiko se opettaa minulle jotain uutta, joka avartaisi ajatusmaailmaani tehden minusta osaavamman ja ammattitaitoisemman.
    Tartuttuani kirjaan huomasin ensimmäisenä sen värikkyyden sekä kompaktin olemuksen. Kirja ei ole vihkonen, mutta ei myöskään uhkaavan näköinen tiiliskivi. Hieman yli 200 sivun mittaisen teoksen alkuosassa käsitellään näyttöön perustuvan toiminnan tarvetta ja tavoitetta. Tarve näyttöön perustuvalle toiminnalle on luonnollisesti hoitotyössä olemassa, mutta mielestäni kirjan summaus aihealueesta on tarpeellinen ja toimiva. Se johdattaa lukijan aiheeseen sekä auttoi ainakin itseäni hahmottamaan, että mihin tutkittua tietoa todella tarvitaan.
    Näyttöön perustuvan tiedon merkitys hoitotyön päätöksenteossa
    Kirjan seuraavissa osissa käsitellään näyttöön perustuvaa toimintaa tukevia rakenteita ja toiminnan prosessia. Näistä erityisesti jälkimmäiseksi mainittu auttoi minua ymmärtämään, kuinka toiminnan prosessi etenee vastausten tarpeesta näytön etsimiseen sekä näytön hyödyntämiseen päätöksenteossa.
    Päätöksenteko sanana kuulostaa ainakin omaan korvaani vaativalta. Erityisesti näin opiskelijana ollessa on kuitenkin tärkeää muistaa, että hoitotyön päätöksenteko ei kuulu ainoastaan lääkäreille, vaan myös hoitajille ja alan opiskelijoille. Hoitotyötä tehdessä ollaan jatkuvasti päätösten äärellä – välillä pienempien, välillä isompien. Esimerkiksi päätös soittaa tai olla soittamatta lääkärille on jo itsessään päätös, jolla saattaa olla hyvinkin suuri merkitys potilaan hyvinvoinnin kannalta. Ilman riittävää tietopohjaa voi olla vaikeaa tehdä päätöksiä, mikäli hoitaja ei osaa näyttöön perustuen arvioida potilaan sen hetkistä tilannetta ja hoidon tarvetta.
    Näyttöön perustuvan toiminnan arvioinnin merkitys ei ollut itselleni ennestään aivan yhtä selkeää kauraa, mutta tämän kirjan lukemisen myötä sekin selveni. Teoksessa on kerrottu selkeästi, että mitä etuja toiminnan arvioimisesta antaa ja minkä vuoksi se on jopa välttämätöntä. Esimerkkinä tästä on käsidesinfektio, jonka mikrobeja tuhoavasta vaikutuksesta on olemassa tutkimusnäyttöä. Käsien desinfioiminen ennen potilaskontakteja ja aseptisia toimenpiteitä on näytön viemistä käyttöön. Toiminnan vaikuttavuuden arviointia on huomioida infektioiden esiintymisessä mahdollisesti tapahtuneet muutokset. Tämän jälkeen voidaan arvioida, tulisiko toimintapa vakiinnuttaa osaksi arkisia käytäntöjä. 
    Mitä teos opetti minulle?
    Ennakkoasenteeni tähän kirjaan oli kiinnostunut mutta epäileväinen. Kiinnostunut, koska tiedostin kirjan aihealueen tärkeyden tulevan ammattini näkökulmasta, mutta epäileväinen, koska pelkäsin kirjan olevan itselleni liian monimutkaista luettavaa. Onneksi tämä pelko osoittautui vääräksi. On totta, että kirjassa oleva teksti oli paikoittain aivan liian tuhtia kahdeksan tunnin koulupäivän jälkeen luettavaksi. Toisaalta, pitkien koulupäivien jälkeen en välttämättä jaksa selata edes Facebookin seinää.
    Kirjassa olevat aihealueet etenivät selkeästi ja johdonmukaisesti, mikä edisti ahaa-elämyksien syntymistä. Kirjassa oleva tieto oli pääosin helppo hahmottaa selkeiden ja käytännönläheisten esimerkkien sekä taulukoiden ansiosta. Mielestäni tämä on erittäin oleellista, sillä en ainakaan itse jaksa keskittyä kovin kauaa, mikäli kirjan lukeminen tuntuu tervassa juoksemiselta. Olisin kuitenkin toivonut kirjan sisäsivuille runsaampaa kuvitusta pastelliväristen taulukoiden ja kuvioiden lisäksi. Ne olisivat saattaneet tuoda kirjaan lisää eloa, mutta toisaalta niiden puuttuminen ei häirinnyt lukemista saati ymmärtämistä. 
    Kirjaa lukiessani opin paljon, mutta ilokseni huomasin myös, että mieleeni oli jo entuudestaan piirtynyt ainakin pääpiirteittäin kuva näyttöön perustuvan toiminnan kokonaisuudesta. Sanoisinkin, että tämä kirja auttoi syventämään sitä entisestään. Uskon, että tämä olisi hyödyllinen teos erityisesti kaltaisilleni opiskelijoille, toiminnan kehittämisestä kiinnostuneille tai ylipäänsä kaikille, jotka toimivat työssään asiakas- ja potilaskontaktissa.
    Uskon, että tätä lukukokemusta rikkaampana osaan tulevaisuudessa paremmin tuoda näyttöön perustuvan toiminnan osaksi tekemääni hoitotyötä. Lisäksi uskon, että näytön tarpeen tunnistaminen ja käytetyn toiminnan arvioiminen on helpompaa nyt, kun olen saanut tietoa näyttöön perustuvan toiminnan kokonaisuudesta.
    Mikä on näyttöön perustuvan toiminnan merkitys sinun arjessasi? 
     
    Lähde:
    Korhonen A, Jylhä V, Koronen T, Holopainen A. 2018. Näyttöön perustuva toiminta – tarpeesta tuloksiin. Helsinki: Hoitotieteen tutkimussäätiö ja Skhole Oy.
    Skholen asiakkaana verkkokoulutuspalvelun käyttäjä saa kirjan käyttöönsä sähköisessä muodossa oppimisympäristön kautta. Kirja sisältyy vuosilisenssin hintaan. Hae ilmaiset kokeilutunnukset täältä, tai jos sinulla on Skhole-tunnukset, lue kirja tästä!

  • Outi Koskinen

    Millaisen kuvan annat ammattikunnastasi?

    Kirjoittaja: Outi Koskinen Kategoria: Blogi

    Entä itsestäsi? Ajatteletko edustavasi töissä ensisijaisesti itseäsi, työnantajaasi vai koko hoitoalaa ? Kenelle sinä olet roolimalli? 
    Jos nyt totta puhutaan ja oon täysin rehellinen, niin minusta tällä hetkellä hoitajien julkisuuskuva ei oo kovin ruusuinen. Useasti saamme lukea otsikoita, missä hoitoalan ihmiset loistavat negatiivisessa valossa. On valelääkäreitä ja -hoitajia, on urkittu laittomasti potilastietoja tai ollaan jakaannuttu kahteen leiriin esim. rokotusasioissa.  Myös koko hoitoalasta uutisoidaan negatiivisesti.  Emme pysty hoitamaan kiireessä niin kuin haluaisimme, emme saa sellaista palkkaa kuin ansaitsisimme, tai emme uskalla puuttua epäasialliseen toimintaan työpaikoillamme. 
    Tälläisenkö kuvan haluan hoitotyöstä antaa tai itsestäni hoitajana? En. Haluan parempaa. Haluan olla parempi, puhua siitä mikä on hyvin ja vahvistaa sitä. Haluan olla hyvä roolimalli ennen kaikkea ihanille asiakkailleni, mutta myös esim. tuleville terkoille sekä työkavereilleni.  Ja kyllä, huonoina päivinä, väsyneenä, ärsyyntyneenä minäkin näen asiat huonossa valossa ja vaahtoan siitä muille kyllästymiseen asti ja silloin olemukseni ja käytökseni eivät ole hoitoalalle kunniaksi. Tiedän, että nämä hetket kuuluvat asiaan, mutta onneksi niitä ei ole usein. 
    Omat arvoni ja asenteeni tekevät minusta sellaisen kuka olen hoitajana, työkaverina, äitinä, vaimona ja niin, roolimallina. Mun arvoja terkkana ovat luottamus, avoimuus, iloisuus, asiakaslähtöisyys. Haluan tehdä työtä niin, että näen hyvät asiat ennen huonoja ja mahdollisuudet ennen uhkia. Ja vaikka olen ylpeä ammattistani, haluan tehdä työtäni niin, että jätän jäljen ihmisenä, en terkkana. 
    Roolimallina haluan olla ihminen, joka on
    1. muut huomioon ottava, ystävällinen ja elinvoimainen
    2. itseään ja muita arvostava 
    3. ylpeä ammatistaan ja tekemästään työstä.
    Näihin tavoitteisiin on vielä matkaa ja epäonnistun matkalla varmasti montakin kertaa. Hoitotyössä joudun varmasti välillä tekemään työtä niin, että se sotii omia arvoja vastaan. Ja vaikka tämä kuulostaa kuluneelta ja tylsältäkin, on vaan tehtävä parhaansa, ryhdistäydyttävä ja vaadittava itseltään enemmän, kehityttävä. 
    Mitä ajatuksia asia sinussa herättää? Millainen roolimalli sinä haluat olla ? Kerro, miten hoitoalan julkisuuskuvaa voisi parantaa?

  • Jan Holmberg

    Hoitotyö – kuka suostuu tekemään sitä enää tulevaisuudessa?

    Kirjoittaja: Jan Holmberg Kategoria: Blogi

    Lähi-, sairaan- ja lastenhoitajien sairauspoissaolot kääntyivät kunnissa nousuun muutama vuosi sitten. Hoitajat sairastivat selvästi enemmän kuin kunta-alan työntekijät keskimäärin. Samaan aikaan esimerkiksi lähihoitajista puolet koki työmääränsä lisääntyneen yli sietokyvyn.
    Sairaanhoitajaliiton ja Hoitotieteen tutkimussäätiön raportista selviää, että arviolta 60 prosenttia sairaanhoitajista kokee, etteivät työpaikan hoitokäytännöt perustu viimeisimpiin hoitosuosituksiin. Syynä ovat muun muassa riittämättömät resurssit, hallitsematon kiire ja työpaikkojen toimintaa tukevien rakenteiden vanhanaikaisuus.
    Työntekijöiden väkivallan kokemukset ovat nekin viime vuosina lisääntyneet työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrin mukaan. Naiset kokevat työpaikoilla henkistä väkivaltaa tai työpaikkakiusaamista selvästi miehiä useammin. Vuoden 2016 Kevan tutkimuksesta selviää, että terveysalalla joka kolmas työntekijä kertoi altistuneensa väkivallalle useita kertoja vuoden aikana. Luku on suuri siitä huolimatta, että työsuojeluun on kiinnitetty työpaikoilla huomiota.
    Vuonna 2014 tehdyn väitöstutkimuksen mukaan useampi kuin joka neljäs nuorista sairaanhoitajista aikoi jättää työnsä heti, kun se on mahdollista. He miettivät uranvaihtoa vähintään muutaman kerran kuussa. Pari vuotta aiemmin Superin tekemässä selvityksessä todetaan, että yli puolet perus- ja lähihoitajista on harkinnut alan vaihtoa.
    Hoitotyön jättämistä harkitsevat ovat uupuneita työhönsä ja miettivät työn kuormituksen vaikutusta omaan hyvinvointiinsa. Kiire, vaatimusten lisääntyminen ja vähäiset vaikuttamisen ja kehittymisen mahdollisuudet ovat omiaan ajamaan hoitajat pois alalta. Hoitotyö kuuluu myös niin sanottuihin matalapalkka-aloihin. Moni kokee, ettei palkka vastaa työn vaativuutta.
    Hoitajia pitää toistaiseksi hoitotyössä mielenkiintoinen ja haastava työ ja hyvä työyhteisö. Työhyvinvoinnin kannalta on merkitystä sillä, että hoitaja saa tehdä työnsä rauhassa, korkealuokkaisesti ja potilasta arvostaen. Johtamisella ja työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisella on suuri merkitys hoitotyöntekijän jaksamiselle erityisesti kolmivuorotyössä. Keskeistä olisi myös hoitotyön peruspalkan korotus, ei juuri ja juuri riittävän kokonaisansion muodostuminen lisistä ja haittatyökorvauksista.
    Edellä mainituista asioista on puhuttu vuosikausia, mutta korjausliikkeet ovat olleet hitaita tai jääneet paikallisiksi. Sote-uudistuksen kynnyksellä epäkohtiin olisi mahdollista vaikuttaa. Toisin on kuitenkin käynyt. Hallitus on päättänyt vähentää hoitajien lomarahoja, lisätä työaikaa ja nostaa hoitajien eläkeikää. Kuka siis jaksaa ja suostuu tekemään näillä ehdoilla hoitotyötä enää tulevaisuudessa? Sitä on vaikea sanoa.
     
    Lähteet
    Flinkman, M. 2014. Young Registered Nurses’ Intent to Leave the Profession in Finland - A Mixed-Method Study. Turun yliopisto, väitöskirja.
    Julkisen alan työhyvinvointi 2016. Kevan tutkimuksia 1/2016. Saatavana: www.keva.fi.
    Kunta 10 -tutkimus. Sairauspoissaolot. 2017. Työterveyslaitos. Saatavana: www.ttl.fi.
    Lähi- ja perushoitajien työhyvinvointi 2012. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto. Saatavana: www.superliitto.fi.
    Toteutuuko näyttöön perustava toiminta Suomessa? Raportti nykytilasta hoitotyön edustajien kuvaamana. 2018. Hoitotyön tutkimussäätiö ja Sairaanhoitajaliitto. Saatavana: www.sairaanhoitajat.fi.
    Työolobarometri Syksy 2016. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 34/2017. Saatavana: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi.

×