Jump to content
MAINOS
  • Yllätyslöydös: Potilaan paksusuolessa Pikachu


    Hoitajat.net
     Share

    Kuva ja juttuidea: Gomer Blog

    Köyliön yliopistollisessa keskussairaalassa (KÖYPS) löytyi rutiiniskopiassa yllätyslöydös. 50-vuotias mies oli kärsinyt pitkään ripulista ja veriulosteista, joten colonskopia oli keskeinen osa tutkimuksia. Gastroenterologi Jaana Suolistomoosi ei ollut uskoa silmiään, kun tutkimus eteni poikittaiseen paksusuoleen. 

    - Kyseessä oli päivän viimeinen tutkimus. Olinhan minä kuullut tästä Pokémon Go -hysteriasta, mutta ihan tätä en odottanut. Siinä se sitten oli, siis hemmetin Pikachu potilaan suolessa!

    Pokémon Go on kasvattanut suosiotaan nopeasti, ihmisten etsiessä Pokemoneja puistoista, kaduilta, kauppakeskuksista jne. Tohtori Suolistomoosi oli kuitenkin ensimmäinen, joka löysi Pokémonin potilaan suolesta. Ja voi että miten iloiseksi hän siitä tuli.

    - Sen olen lääkärin työssäni oppinut, että mistään et voi olla varma ja aina voi tulla eteen jotain yllättävää, kertoo Suolistomoosi tohkeissaan.

    - Olin varma, että potilaan oireet selittyvät divertikuliitilla tai syövällä, mutta väärässä olin. Seuraavan kerran kun sinulla on potilas joka oirehtii veriulosteilla, kannattaa huomioda mahdollinen Pokémon raapimassa potilaan suolistoa.

    Päivitys 16.7.2016: Järkyttävä hoitovirhe: Röntgenlääkäri ei huomannut Pokémonia keuhkokuvassa

     Share

    MAINOS

    User Feedback

    Recommended Comments



    Tunti sitten, Vieras: Tosikko Suolisolmu kirjoitti:

    Mätäkuun jutuksikin huonoa huumoria näin aktiivivaihetta kärsivän colitis-potilaan näkökulmasta. Keskenänne vitsailkaa niin paljon kuin sielu sietää, mutta julkisena tämä on epäkorrektia.

    Nyt jumalavita oikeasti. Jotain rajaa mielensä pahoittamiseenkin. 

    Link to comment
    Share on other sites

    Guest Professori Turhantutkija

    Posted

    1 tunti sitten, Julma kirjoitti:

    Minunkin mielestä johonkin pitäisi vetää raja! Tämä trolliuutinen halveksii naisia, lapsia, vanhuksia ja kaikkia muitakin, kenellä on paksusuoli! Ja miettikääpä niitä, joilla ei ole paksusuolta!

    Olen antanut nettivinkin Foballe hoitajat.netin toiminnasta.

    Minusta tohtori Jaana Suolistomoosin toiminta on esimerkillistä, hän päivän viimeisessä tutkimuksessa hieman kiihtyneessä mielentilassa säilyttää kylmän viileän harkintansa ja tiedottaa asiasta hoitsusiskoilleen, ettei vaan jää itämään mitään salattua, kuten yleensä lääketeollisuuden tutkimusten julkaisuissa, joissa kerrotaan vain uuden lääkkeen hyvät puolet, nyt tässä asia on kakkien julkisesti arvioitavana, miten vakavasta oireesta on kysymys. Olenhan kuullut, että Pokemon Go-käyttäjiä on kuollut, jäänyt auton alle, kun ovat kiihkeästi etsineet Pokemoneja, mutta että vaara on sisäinenkin, niin se on ennen kuulumatonta, kyllä se pitää kertoa kaikille, että kaikki voivat pohtia hoitokeinoa. 

     

    Link to comment
    Share on other sites

    6 tuntia sitten, Vieras: Jarkko Hänninen kirjoitti:

    Mitä vi**ua mistä saan ton pikatsun

    Alota peli alusta, kävele 4 kertaa niitten kolmen alku pokemonin ohite nii sit ku viides kerta koittaa nii siinä onki 4 pokemonia ja yks niist on pikatsu :3

    Link to comment
    Share on other sites

    Vatsan natiivi, seisten PA ja maaten AP, sillä se pokemon löytyy :) tulukeehan röntkenniin ja tuo kaverisikin,

    Link to comment
    Share on other sites

    7 tuntia sitten, Julma kirjoitti:

    Minunkin mielestä johonkin pitäisi vetää raja! Tämä trolliuutinen halveksii naisia, lapsia, vanhuksia ja kaikkia muitakin, kenellä on paksusuoli! Ja miettikääpä niitä, joilla ei ole paksusuolta!

    Olen antanut nettivinkin Foballe hoitajat.netin toiminnasta.

    Itseltäni leikattiin vuosi sitten paksusuoli kokonaan pois noin 20 vuoden piinallisen Crohnin sairastelun seurauksena. Eli koska minulla ei ole paksusuolta enään, mielestäni tämä vitsi on hauska... ei vaineskaan. Tämä ei ole edes naseva tai provosoivana vitsinäkään keskivertoa. Ehkä just sen vuoksi, että kyseessä on monelle vaikeasta aiheesta joka vaikuttaa omaan itsetuntoon saatika kaikkeen elämässä.

    Link to comment
    Share on other sites

    Makaan sairaalassa aktiivisen paksusuolen kanssa joka ei ota laantuakseen mitenkään. Kyllä sain makeat naurut kun luin tämän. Lääkemäärä on huima mitä syön ja ei auta silti, täytyy kysyä lääkäriltä josko mulla onkin pikachu :)

    Link to comment
    Share on other sites

    Köyliön yliopistollisessa keskussairaalassa (KÖYPS)  se on siinä Köyliön salen vieressä !! :P

    Link to comment
    Share on other sites




    Create an account or sign in to comment

    You need to be a member in order to leave a comment

    Create an account

    Sign up for a new account in our community. It's easy!

    Register a new account

    Sign in

    Already have an account? Sign in here.

    Sign In Now

  • Similar Content

    • Podcastit eivät pelkästään viihdytä, vaan tarpeen tullen tehostavat myös ajankäyttöä. Kuuntele kävelyllä, salilla, sohvalla tai vaikkapa työmatkalla. Tässä muutama ajankohtainen podcast teille hoitajille. Onko joku näistä suosikkisi? Tiedätkö hyvän alan podcastin, jota ei tässä ole mainittu? Vinkkaa meille kommenteissa!
      FaliSvart
      FaliSvart podcastissa pureudutaan hoitoalaan sekä yhteiskunnallisiin aiheisiin rennolla otteella. Tässä podcastissa kuuluu moninainen hyvinvointialan kokemus, kun ääneen pääsee sote-alan moniottelijat, lähihoitaja/hieroja/sairaanhoitaja duo Marko Fali ja Tico Svart! Yhdessä tämä kaksikko paneutuu päivän polttaviin aiheisiin sekä hoitoalan kummallisuuksiin jakso kerrallaan näkemyksiään säästelemättä.

      Meidän vuoro
      Meidän vuoro on Tehyn podcast siitä, millaisia tarinoita- ja todellisuuksia sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla kohdataan. Sarjassa ääneen pääsevät sote-alan työntekijät ja muut asiantuntijat.

      Ensihoitoa ja geriatriaa
      Tässä podcastissa Tiia Raitmaa, akuuttilääketieteeseen erikoistuva geriatrian erikoislääkäri sekä sairaanhoitaja ja hoitotason ensihoitaja Aapo Liukko keskustelevat eri aiheista. Jaksot sopivat niin terveydenhuoltoalan ammattilaisille, kuin myös täysin maallikoillekin.

      Kätilön kahvitunti
      Kätilön kahvitunnilla keskustellaan rennosti mutta rohkeasti naisen elämänkaaren eri vaiheista: lisääntymisterveydestä, hedelmällisyydestä, lapsettomuudesta, raskaudesta, synnytyksestä ja vanhemmuudesta. Keskustelussa myös seksi, seksuaalisuus sekä arkaluontoisia asioita ja tabuja. Podcastin takana ovat kätilöt Heidi Eloranta ja Ulla Karhu.

      Ensihoidon ja PelastustyönCast
      Podcast kuvaa sairaalan ulkopuolisen sosiaali-ja terveystoimen, ensihoidon sekä pelastustoimen tehtäväkenttää ja arjen onnistumisia ja haasteita. Vakiojäseniä ovat ensihoidon lehtori, Marko Tolonen, ensihoidon kenttäjohtaja Marko Kolula sekä ensihoitaja, lääkäri Anssi Saviluoto.

      Miekö miepä
      Miekö miepä -podcast sarjassa keskustellaan psykiatrisen sairaanhoitajan Sami-Petteri Asikaisen johdolla muun muassa riippuvuuksista, seksuaalisuudesta, monikulttuurisuudesta, kehonkuvasta, nuorista ja kulttuurin tuomasta hyvinvoinnista. Podcast-sarjan vieraina on Siun soten ammattilaisia, kokemusasiantuntijoita sekä kolmannen sektorin toimijoita.

      Hyvinvoiva terveydenhuolto
      Laurea-amk:n podcast on toteutettu Euroopan Sosiaalirahaston tuella osana Hyvinvoiva terveydenhuolto -hanketta.

      Laurea-ammattikorkeakoulu · Hyvinvoiva terveydenhuolto -podcast jakso 1: Digitalisaatio ja kokeilukulttuuri
      Lue lisää...
    • ARMOTONTA MENOA – hoivatyön lauluja on koskettava ja tumman huumorin sävyttämä dokumentaarinen lauluelokuva suomalaisen vanhushoivan tilasta. Elokuvan tarinoissa seurataan lähihoitaja Tiinaa Hämeenlinnassa, eläkeläisiä Kaavilla ja vanhushoivan digiloikkaa Helsingissä.
      Elokuva voitti helmikuun alussa DocPoint -festivaalin parhaan kotimaisen elokuvan palkinnon ja festivaalin yleisöpalkinnon. Festivaalin jury kiitti elokuvaa ohjaustyön oivaltavuudesta ja syvälle ihmisyyteen pureutuvasta otteesta. Jury painotti, että hoivatyön haasteet eivät ole suomalaisen yhteiskunnan erityispiirre, vaan väestön ikääntymiseen liittyvät kysymykset koskettavat ympäri maailmaa.
      ”Armotonta menoa on vuoden paras dokumenttielokuva” – HS

      ”Elokuvan tärkein viesti on, että hoivatyön työntekijäpulaa ei ole mahdollista ratkaista, jos työolot eivät kerrotusta parane.” – Savon Sanomat
      Näytökset
      Finnkino Kuvakukko Kuopio Kino Iiris Lahti Kino Aurora Jyväskylä Kino Metso Jyväskylä Kysy myös ryhmäalennuksia.
      Lue lisää...
    • Työnantajan edustajan somepäivitys herättää ihmetystä hoitajissa. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT keskeytti neuvottelut kunta-alan sopimusten jatkosta 28.2. Sittemmin tilanne on ajautunut kriisiin, hoitajat ovat lakossa ja sovittelulautakunta on aloittanut työnsä.  
      12.4. KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen tviittasi keskeltä kriisiä hiihtoreissustaan. 
       – Kohta huhtikuun puoliväli ja etelässä vielä hyvä keli, kirjoitti Jalonen Twitterissä.
      Tämä huolettomalta tuntuva tviitti on herättänyt ihmetystä mm. hoitajien keskuudessa.
       – Jos potilasturvallisuus olisi työnantajain todellinen huoli, luulisi neuvotteluhaluja löytyvän sassiin, kirjoitti kätilö Saara Partanen Twitterissä.
      – Näin kuntatyönantaja ottaa tosissaan neuvottelut. Mistäköhän tuollekin maksetaan? Ei ole kiirettä työnantajapuolella. Voisiko joku puuttua tähän pelleilyyn? kysyy sairaanhoitaja Kari Tirkkonen Twitterissä.
       
      Lue lisää...
    • Lisää Liksaa Hoitsuille! on lastenhoitaja, kulttuurituottaja, näytelmäkirjailija ja nuorisoteatterin ohjaaja Ilona Tiaisen ja musiikkiluokan opettaja Mika Virran käynnistämä projekti, jonka tarkoitus on laulun keinoin ottaa kantaa erityisesti lähihoitajien palkkatilanteeseen.
      "Musiikilla on iso voima. Miksei käyttäisi sitä välineenä ja tekisi samalla hyvän ja laadukkaan uuden kappaleen?" tekijät pohtivat.
      Sanat saivat alkunsa Ilona Tiaisen tunteesta hänen omana palkkapäivänään. Keskusteltuaan asiasta lähihoitajaystäviensä kanssa, hän lähetti syntyneen tekstin Mikalle, joka ihastui siihen ja alkoi työstämään sävellystä.
      Kappalleella ei tavoitella taloudellista etua, vaan mahdollisimman paljon julkisuutta ja keskustelua. Biisi on tehty tietoisesti samaan aikaan, kun uusia työehtoehtosopimuksia neuvotellaan, lakon uhka on iso ja hoitajien työvoimapula valtava.
      Hoitajien heikko tilanne aiheena
      Työntekijöiden tarpeen päiväkodeista vanhusten hoitoon ja sairaaloihin tietävät kaikki, mutta samalla sanotaan, että rahaa palkankorotuksiin ei ole. Ensin oli pandemia ja nyt sitten Ukrainan kriisi. Aina on joku syy olla kiltti ja vain hoitaa työnsä. Hoitajien pitäisi vain jaksaa töissä päivästä toiseen, koska ovat ehdottoman välttämättömiä yhteiskunnan kannalta, vaikka heidän palkkansa ei aina meinaa riittää edes yhä kasvaviin elinkustannuksiin, kuten asumiseen ja sähköön.
      Biisi ottaa kantaa hoitajien väsymykseen ja motivaation puutteeseen palkkapäivänä, kun laskujen jälkeen rahaa ei jää mihinkään ylimääräiseen. Hoitajatkin ansaitsevat sen etelänloman edes joskus. Projektissa on mukana huumoria ja pilkettä, mutta vakava sanoma kumpuaa monien todellisista tunteista. Monet miettivät alan vaihtoa.
      Lauluryhmä HOIVA
      Päälaulaja:
      Sanna Hämäläinen (Espoo)
      Kertosäkeessä laulavat:
      Peppi-Lotta Sironen (Jyväskylä)
      Lilja Larbi-Talbi (Helsinki)
      Linda Jokiniemi (Salo)
       
      Lue lisää...
    • Lukuisat julkisuudesta tunnetut henkilöt ovat ilmaisseet tukeaan hoitajien lakolle sosiaalisessa mediassa. Poimimme tähän muutaman upean esimerkin. 
      – Yhteiskunta romahtaa ilman hoitajien panosta. Potilaat ansaitsevat kunnon hoidon ja sitä voi antaa vain kunnossa olevat hoitajat, kunnollisissa työoloissa, kunnon palkalla. Kuunnelkaa hoitajia ja korjatkaa tilanne, kirjoitaa Ina Mikkola Twitterissä.
      – Hoitajat eivät ole vain korona-ajan sankareita. He ovat joka ikisen päivän sankareita. He ansaitsevat enemmän korvausta vaativasta työstään, kirjoittaa näyttelijä Riku Nieminen.
      – Hoitajat eivät vaaranna potilasturvallisuutta vaan ne tahot, jotka eivät ole huolehtineet siitä, että hoitajat saavat kunnon palkkaa työstään. Ei ole oikein, että potilasturvallisuus revitään hoitajien selkänahasta, kirjoittaa toimittaja, juontaja ja yrittäjä Baba Lybeck.
      – Hoitajien lakko. TUEN SITÄ TÄYSIN, sanoo ohjaaja Dome Karukoski.
      – Poliitikot lupailevat vaalien alla lisää rahaa hoitajille, mutta mitään ei tapadu. Älkää väittäkö, ettei rahaa ole. Kyllä sitä tuntuu riittävän pomojen liksoihin ja ties mihin projekteihin sekä hankkeisiin. Niin kuin Minna Canth lausui: Naiskysymys on ihmiskunnan kysymys, kirjoittaa Maria Veitola Instagramissa.
      Lue lisää...
    MAINOS
×
×
  • Create New...