Jump to content
MAINOS
  • Ylipainoisille nuorille Facebookissa annetulla elintapaohjauksella hyviä tuloksia


    Hoitajat.net
     Share

    Kuvituskuva

    Tuoreessa väitöstutkimuksessa kehitettiin uudenlainen ohjausmenetelmä ylipainoisten nuorten terveyden edistämiseksi kouluterveydenhuollon yhteyteen. Tutkimuksessa ohjattiin ylipainoisia yläkoululaisia Facebookissa noudattamaan terveellisiä elintapoja. Ohjaukseen yhdistettiin fyysisen aktiivisuuden omaseuranta Polar Active -aktiivisuusmittarilla. Näillä saatiin aikaan positiivisia muutoksia nuorten terveydessä. Nuorten liikkumattomuus väheni ja painoindeksi laski. 

    Tutkijan mukaan tehokkaissa elintapaohjausmenetelmissä tulee huomioida nuorten yksilölliset tarpeet ja elämäntilanne, jotta ohjaus on sellaista johon nuori voi sitoutua. Lisäksi ohjauksen tulee olla vaikutuksiltaan tehokasta ja toteutettavissa kouluterveydenhuollossa. Suotuisia vaikutuksia saadaan herkemmin painoindeksiin ja liikkumattomaan aikaan kuin päivittäisen reippaan liikunnan lisäämiseen. Liikkumattoman ajan vähentäminen voi olla ensimmäinen askel ylipainoisten nuorten terveyden edistämisessä. Sosiaalista mediaa hyödyntävällä ohjauksella voidaan tavoittaa useampi nuori ja sitä voidaan toteuttaa maantieteellisesti laajalla alueella sekä haja-asutusalueella. 

    Ylipainoisuus ja lihavuus ovat lisääntyneet lasten ja nuorten keskuudessa huomattavasti. Lasten ja nuorten lihavuuden ehkäisy ja hoito ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta terveysriskeiltä vältytään. Riittämätön fyysinen aktiivisuus ja liiallinen liikkumaton aika ovat terveysriskejä lihavuuden ohella. Suomalaisista nuorista vain puolet liikkuu riittävästi ja nuoret viettävät runsaasti liikkumatonta aikaa, esimerkiksi pelien ja television ääressä. 

    Kouluterveydenhuollossa on mahdollista edistää nuorten terveyttä ja siellä käytettävien ohjausmenetelmien kehittäminen on tärkeää. Tutkijan mukaan uusia menetelmiä elintapaohjaukseen ja elintapamuutokseen sitoutumisen edistämiseksi tulee miettiä terveydenhuollossa enemmän.

    Terveystieteiden maisteri Heidi Ruotsalainen väittelee Oulun yliopistossa 15.4.2016. Hoitotieteen alaan kuuluva väitöskirja: Elintapaohjausinterventioiden vaikuttavuus ylipainoisten ja lihavien nuorten fyysiseen aktiivisuuteen ja elintapamuutokseen sitoutumiseen

     Share

    MAINOS

    User Feedback

    Recommended Comments

    There are no comments to display.



    Create an account or sign in to comment

    You need to be a member in order to leave a comment

    Create an account

    Sign up for a new account in our community. It's easy!

    Register a new account

    Sign in

    Already have an account? Sign in here.

    Sign In Now

×
×
  • Create New...