Jump to content
MAINOS

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla tingitään henkilöstön määrästä – hoitajille suunnitellaan "haamuvuoroja"


Hoitajat.net
 Jaa

Kuvituskuva: Shutterstock

Palkansaajajärjestöt ERTO, SuPer ja Tehy ovat närkästyneitä yksityisillä sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla esiintyvistä tuntuvista heikennyksistä koskien asiakkaiden hoitoa ja henkilökunnan määrää. Asia käy ilmi järjestöjen toteuttamasta kyselystä, johon osallistui 117 luottamusmiestä.

Työvuoroluetteloihin suunnitellaan ns. haamuvuoroja, joissa tosiasiassa ei ole riittävästi henkilöstöä. Työvuoroluetteloita muokataan niin, että niihin merkitään ns. ”haamutyöntekijöitä”.  Työvuoroluetteloon merkittävät haamutyöntekijät eivät todellisuudessa ole työvuorossa, jopa yli puolet päivän työntekijöistä saattaa olla tällaisia ”haamuvuorolaisia”.  Työnantaja yrittää saada työvuoroluettelot näyttämään siltä, että vaadittavia hoitajamitoituksia on noudatettu.

ERTO, SuPer ja Tehy vaativat, että riittävästä henkilöstön määrästä ei tingitä. Henkilöstömitoituksia on noudatettava myös yksityisellä sosiaalipalvelualalla. Mitoituksessa on huomioitava myös ikääntyneiden palveluntarpeiden muutokset.

- Etenkin vanhusten hoidossa on tilanteita, joissa hoitajia ei ole riittävästi. Tämä kuormittaa henkilökuntaa ja vaikuttaa potilaiden hoidon laatuun, sanovat liittojen puheenjohtajat  Juri Aaltonen, Silja Paavola ja Rauno Vesivalo.

Yksityisillä sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla tehdään paljon myös valmistautumista sote-uudistukseen tinkimällä henkilökunnan määrästä. Sijaisia ei oteta, kokoaikaisia muutetaan osa-aikaiseksi ja lomautusten tilalle tehdään pidempiaikaisia ratkaisuja irtisanomisilla. Viimeksi Attendon päätös lakkauttaa vastaavien sairaanhoitajien tehtävät oli osoitus yrityksen trimmaamisesta ”sote-kuntoon”.

Kyselyn mukaan yt-neuvotteluita käytetään lähinnä henkilökunnan vähentämiseen. Yhteistoimintalain tarkoituksena on edistää työnantajan ja henkilöstön yhteistoimintaa, mutta lakia on käytetty ennemminkin henkilöstön vähentämiseen.

ERTO, SuPer ja Tehy kannattavatkin STTK:n ehdotusta yt-lain uudistamiseksi. Nykyinen yt-laki painottaa muotoseikkoja ja määräaikoja eikä se kannusta tai velvoita riittävästi aitoon yhteistoimintaan vaan on muotoutunut pelkäksi irtisanomislaiksi. Lain alkuperäiset tavoitteet työnantajan ja työntekijän vuorovaikutuksen edistämiseksi, työntekijöiden osallistamiseksi ja työntekijöiden tiedonsaannin parantamiseksi eivät toteudu.

Myös tukipalveluita vähennetään ja henkilökuntavajeita paikataan tuntityösopimuksilla sekä matkakorvausten ehtoja kiristetään. 0-sopimukset ovat myös tavallisia.

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kuinka niin 'yksityisellä'? Kunnallisella ihan liian paljon suojatyöpaikkoja ja työkokeilijoita remmissä😡🖓

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kuntapuolen Kotihoidossa Ei ole suojatyöpaikkoja eikä työkokeilijoita .Ongelmana on Lh harjoittelijat jotka opiskelevat etänä lähihoitajaksi.Kiitos hallituksen säästöt koulutuksessa.

 

 

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tätähän tämä on. Mehiläinen pitää joka toinen vuosi YT-neuvotteluja ja heittää porukkaa pihalle. Ostelee taas uusia pikkuyrityksiä, pitää YT:t ja taas jengiä pihalle. Milloin tähän puututaan?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Yksityisillä päiväkodeilla sama homma. Keittiötyöntekijäkin merkattu päiväkotiapulaiseksi ja hällekin nimellisesti laskettu lapsia, vaikkei tietenkään todellisuudessa ole ryhmissä päivän aikana. Niin pienellä työntekijä mitoituksella mennään,etten ymmärrä miten voi olla näin. Me työntekijät ollaan otettu yhteyttä aviin ja liittoon ja kunnan varhaiskasvatusjohtajaan,mitään ei tapahdu. Kukaan ei auta. Työntekijöitä irtisanoutuu jatkuvasti,kun ei jaksa enää. Niin surullista. Lapsia ajatellen aivan epäinhimillistä,kun aikuiset vaihtuu koko ajan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...