Vuoden 2015 päihdesairaanhoitajan tunnustus myönnetään tänä vuonna Lapin sairaanhoitopiirin päihdeklinikalle. Arviointiraati päätyi tänä vuonna myöntämään tunnustuksen koko tiimille, sillä yhä useammin tulevaisuuden sairaanhoitaja työskentelee monialaisessa tiimissä, jossa yhtenä jäsenenä on myös asiakas/potilas.
Lapin Päihdeklinikka on Lapin sairaanhoitopiirin laajan alueen ainoa laitosmuotoinen päihdekuntoutuksen ja -vieroitushoidon erityistoimija. Yksiköllä on vahvoja perinteitä monipuolisena päihdepalvelujen ja hoitotyön kehittäjänä sekä kuntien yhteistyökumppanina.
- Päihteiden jatkuva enemmän tai vähemmän runsas käyttö aiheuttaa niin psyykkisiä ongelmia kuin myös lisää huomattavasti somaattista sairastavuutta. Tämän vuoksi tiimi tarvitsee sekä lääketieteellistä asiantuntemusta että hoitotyön näkemystä. Hoitajan hyvä vuorovaikutus asiakkaan ja lääkärin kanssa auttaa tunnistamaan ja tuomaan nämä asiat näkyväksi ja eläväksi osaksi hoito- tai kuntoutussuhdetta. Tämä tukee myös asiakkaan sitoutumista kuntoutumiseen, työryhmässä työskentelevä sairaanhoitaja Ainomaija Rantaniemi sanoo.
Rantaniemen mukaan päihdehoito edellyttää asiakkaan arjen ja suhteiden ymmärrystä. Päihdekuntoutus rakentuu aineellisten resurssien (asunto, ruoka ja vaatteet) turvaamisesta, sosiaalisten verkostojen ja ihmissuhteiden hoitamisesta sekä yksilön, perheen ja yhteisön henkisestä hyvinvoinnista huolehtimisesta. Tämä taas on enemmänkin sosiaalityön erityisosaamista. Kun kaikki toimijat tuovat esille oman näkökantansa ja asiantuntijuus yhdistetään, saadaan asiakkaalle paras mahdollinen tuki.
- Tiimityö tuo uusia näkökulmia ja innostusta omaan työhön. Se antaa mahdollisuuden nähdä asioita laajemmin ja uudella tavalla. Toimiminen osana moniammatillisesta tiimiä haastaa hyvällä tavalla myös omaa ammattitaitoa, Rantaniemi sanoo.
Vuoden päihdesairaanhoitaja on Sairaanhoitajaliiton myöntämä tunnustus kätilölle, sairaan-, terveyden- tai ensihoitajalle (AMK), joka on toiminut ansiokkaasti päihdehoitotyön kehittämiseksi. Palkinto on myönnetty vuodesta 2000 lähtien.
|
Recommended Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now