
Lappeenrantalainen Jan-Erik Palviainen on valittu Vuoden ensihoitajaksi 2017. Hän on ollut kehittämässä eteläkarjalaista ensihoitoa kymmenen vuoden ajan. Palviaisen johtama Eksote Akuutti kuuluu alallaan maan seuratuimpien ja innovatiivisimpien organisaatioiden joukkoon.
Lappeenrannan yhden hengen ensihoitoyksikkö on seuratuimpia eteläkarjalaisia ensihoitohankkeita. Palviaisen tiimi ideoi sen jatkuvasti lisääntyvään tehtävämäärän takia. Yksikön on laskettu säästävän vuodessa 280 000 euroa. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) otti käyttöön toisenkin samanlaisen yksikön Imatralla.
Yhden hengen yksikkö on osa isompaa kokonaisuutta, jossa ensihoito ja tehostettu kotisairaanhoito (tehosa) yhdistettiin samaksi tulosyksiköksi. Idean yhdistymisestä keksi Palviainen mutta kun kaikki työstivät sitä, siitä tuli parempi kuin mitä Palviainen osasi odottaa. Ratkaisu on parantanut kiireettömien potilaiden hoitoa ja selkeyttänyt ensihoitajien työnkuvaa.
Muutokset kohdistuvat kiireettömään työhön, mutta kiireellisetkin tehtävät pidetään tapetilla.
- Aina tulee muistaa raakaa ensihoitotyötä tekevät. Tätä osaamista ja innostusta ei sovi sivuuttaa. Ensihoitoa haluaville pitää antaa mahdollisuus tehdä työ hyvin ja tarjota siihen resurssit, Palviainen sanoo.
Palviainen tiiminsä kanssa haastaa henkilöstön mukaan muutoksiin. Henkilöstö onkin ollut itseään säästämättä mukana muutoksen etulinjassa.
- Arvostan henkilöstöä yli kaiken. He ovat olleet kovilla ja kehittäneet asioita ja halunneet olla työssä mukana. Eihän näitä mitään olisi saatu toteutettua elleivät he olisi olleet siinä mukana. Se on se ykkösporukka.
Huhtikuun alussa ensihoitoon ja tehosaan liittyi myös päivystys, koko paketin nimi on nyt Eksote Akuutti. Palviainen on sen palvelupäällikkö ja organisaatioon kuuluu 208 henkilöä.
Vuoden ensihoitajan valitsee raati, johon kuuluvat: Suomen Anestesiologiyhdistyksen ensihoidon alajaos (ensihoitolääkärit), ensihoidon opettajat, Suomen Ensihoitoalan Liitto (SEHL), Tehy ja ensihoidon erikoislehti Systole.
|
Recommended Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now