Jump to content
MAINOS

Valvira määrää: Puutteet ja epäkohdat korjattava Attendon vanhustenhuollon yksiköissä


Hoitajat.net
 Jaa

Kuvituskuva: Envato

Valvira on antanut Attendo Oy:lle, Attendo Mi-Hoiva Oy:lle ja muille Attendon alaisille osakeyhtiöille yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain nojalla määräyksen toiminnassa havaittujen puutteiden ja epäkohtien poistamiseksi.

Toimenpiteet epäkohtien ja puutteiden korjaamiseksi on tehtävä heinäkuun loppuun mennessä, ja niitä koskeva yksityiskohtainen selvitys tulee toimittaa Valviraan 1.8.2020 mennessä.

Attendo on Valviran saamien selvitysten mukaan jo ryhtynyt korjaaviin toimenpiteisiin. Korjaavien toimenpiteiden riittävyyttä ja niiden vaikutusten pysyvyyttä ei kuitenkaan voida vielä luotettavasti arvioida puutteiden vakavuus, laajuus sekä ohjaus- ja valvontatoimenpiteiden yhä jatkunut tarve huomioiden.

Henkilöstön riittävyydestä kaikissa tilanteissa on huolehdittava

Attendo Oy:n ja Attendo Mi-Hoiva Oy:n sekä muiden Attendon alaisten osakeyhtiöiden tulee huolehtia siitä, että niiden alaisuudessa toimivien vanhustenhuollon yksiköiden vastuuhenkilöillä on riittävästi aikaa johtamistehtäväänsä asiakkaiden laadukkaan ja turvallisen hoivan ja hoidon varmistamiseksi. Vastuuhenkilön työtehtävien pääpainon tulee olla lähiesimiestyössä.

Lisäksi Attendon alaisten osakeyhtiöiden on huolehdittava siitä, että välitöntä asiakastyötä tekevän hoito- ja hoivahenkilöstön määrä ja rakenne vastaavat asiakkaiden määrää ja palvelujen tarvetta kaikissa tilanteissa ja kaikkina vuorokauden aikoina. Avustaviin eli ns. välillisiin työtehtäviin käytettyä työaikaa ei lasketa välittömän asiakastyön henkilöstömitoitukseen. Mikäli asiakkaiden palvelujen tarve yksikössä kasvaa, palvelujen tuottajan on ryhdyttävä välittömästi tarvittaviin toimenpiteisiin asianmukaisen hoivan ja hoidon sekä asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi.

Attendon alaisten osakeyhtiöiden tulee myös saattaa yksiköidensä lääkehoidon toimintakäytännöt asianmukaisiksi: Lääkehoidon tulee jokaisessa yksikössä perustua asianmukaiseen ja yksikön lääkehoitoa vastaavaan lääkehoitosuunnitelmaan. Lääkkeiden käsittely, säilytys ja hävittäminen sekä lääkelupamenettelyt tulee järjestää asianmukaisesti.

Valvira päätti 28.12.2018 ottaa selvitettäväkseen Attendo Suomi Oy:n konserniin kuuluvien yhtiöiden koko vanhustenhuollon asumispalveluiden asianmukaisuuden virastoon tulleiden yhteydenottojen ja ilmoitusten sekä aluehallintovirastojen suorittaman laajan valvonnan perusteella. Vuonna 2019 Valvira teki ennalta ilmoittamattoman tarkastuskäynnin kymmeneen Attendon yksikköön eri puolilla Suomea. Aluehallintovirastot tekivät vuonna 2019 tarkastuskäynnin yhteensä 84:ään Attendon yksikköön eri puolilla Suomea.

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

  • Lisää ajankohtaisia

    • American Nurses Credentialing Center (ANCC) on myöntänyt HUSin Syöpäkeskukselle merkittävän Magneettisairaala-tunnustuksen. Tämä tunnustus on merkki hoitotyön korkeasta laadusta, potilasturvallisuudesta ja hoitajien työtyytyväisyydestä. HUSin Syöpäkeskus on nyt Euroopan toinen ja Pohjoismaiden ensimmäinen sairaala, joka on saavuttanut tämän kunnianosoituksen.
      Magneettisairaala (Magnet Hospital®) on erinomaisen hoitotyön tunnustus ja tutkittuun tietoon perustuva hoitotyön laatujärjestelmä, josta hyötyvät potilaat, hoitohenkilöstö ja organisaatio. Tunnustus myönnetään neljäksi vuodeksi kerrallaan. Nimi Magneettisairaala kuvaa vetovoimaa, joka vetää puoleensa magneetin lailla potilaita laadukkaan hoidon ja hoitajia hyvän työpaikan vuoksi.
      – Magneettisairaala-tunnustus osoittaa, että hoitotyön laatu, potilastyytyväisyys ja hoitajien työtyytyväisyys on Syöpäkeskuksessa mitatusti erinomaista verrattuna kansalliseen ja kansainväliseen tasoon. Tunnustus on upea palkinto vuosien työstä, sanoo Syöpäkeskuksen johtava ylihoitaja Vuokko Kolhonen.
      Lue lisää...
    • Tehy tuo voimakkaasti esille huolensa hallituksen ehdottamista työrauhalainsäädännön muutoksista, jotka uhkaavat hoitajien ja muiden sote-alan työntekijöiden oikeutta poliittisiin mielenilmauksiin.
      Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kritisoi hallituksen toimia kylmiksi ja julmiksi, erityisesti naisvaltaisia aloja kohtaan. Esitykset asettaisivat ennennäkemättömiä rajoituksia poliittisille työtaisteluille, mikä on ristiriidassa kansainvälisten sopimusten kanssa. Tehy vaatii hallitusta kuulemaan työntekijöiden ääntä ja hylkäämään hätiköidyt lakimuutokset.
      Lisätietoja: Tehyn tiedote
      Lue lisää...
    • Valvira on myöntänyt ennätysmäärän uusia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksia vuonna 2023. Yhteensä viime vuonna myönnettiin 27 126 ammattioikeutta, mikä on 3 604 enemmän kuin vuonna 2022. Kasvu johtui pääasiassa hoitajien ammattioikeushakemusten lisääntymisestä. Erityisesti sairaanhoitajien ja lähihoitajien hakemuksia tuli edellisvuotta enemmän.
      Suomessa koulutetuille sairaanhoitajille myönnettiin 4 253 ammattioikeutta vuonna 2023, joka on 935 enemmän kuin vuonna 2022. Myös lähihoitajia rekisteröitiin ennätysmäärä, 8 358 kappaletta. Tämä on 1 335 enemmän kuin vuonna 2022.
      Kätilöiden ammattioikeuksia myönnettiin 182 kappaletta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 145. Myös terveydenhoitajien, röntgenhoitajien ja laboratoriohoitajien ammattioikeuksien määrä nousi edellisvuoteen verrattuna.
      Ulkomailla koulutettujen hoitajien osuus on edelleen pieni
      Toisessa EU- tai ETA-maassa koulutuksen suorittaneille sairaanhoitajille myönnettiin yhteensä 36 ammattioikeutta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 22. Myös EU- tai ETA-alueen ulkopuolella koulutuksen suorittaneiden sairaanhoitajien myönteisten ammattioikeuspäätösten lukumäärä nousi hieman. EU- tai ETA-alueen ulkopuolelta tulleita sairaanhoitajien ammattioikeushakemuksia kirjattiin vuoden aikana selvästi edellisvuotta enemmän, yhteensä 189, kun hakemuksia vuonna 2022 tuli 108. Ulkomailla kouluttautuneiden osuus terveydenhuollon alalle tulevasta uudesta hoitohenkilökunnasta on kokonaisuudessaan edelleen hyvin vähäinen. 
      Lisätietoja: Valviran tilastot
      Lue lisää...
    • Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen selvityksen mukaan kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien tarve kasvaa merkittävästi tulevina vuosina. Hyvinvointialueilla on arvioitu, että noin 40 prosentilla sairaanhoitajista pitäisi olla kliinisen hoitotyön erikoistumiskoulutus. Tämä tarkoittaa, että vuoteen 2028 mennessä tarvitaan noin 8 000 uutta erikoistunutta sairaanhoitajaa.
      Kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja on peruskoulutuksensa lisäksi hankkinut erikoistumiskoulutuksen ja työkokemuksen kautta erikoisosaamisen jollakin kansallisesti määritellyllä kliinisen hoitotyön erikoisalalla. Tämä pätevöittää heidät vaativiin asiantuntijatehtäviin potilas- ja asiakastyössä sekä erikoisalan kehittämiseen.
      Selvityksessä arvioitiin myös rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavien sairaanhoitajien koulutustarvetta. Tarve on yhteensä 763 uutta aloituspaikkaa vuoteen 2028 mennessä.
      Erikoisosaaminen varmistetaan korkeakouluyhteistyöllä
      Selvityksessä esitetään useita ehdotuksia, joilla erikoistuneen hoitohenkilöstön riittävyys voitaisiin turvata. 
      Kliininen erikoisosaaminen voidaan varmistaa suunnitelmallisella korkeakouluyhteistyöllä, johon osallistuvat hyvinvointi- ja yhteistyö- eli YTA-alueet. Lisäksi kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien määrällistä tarvetta ja osaamista on myös jatkossa ennakoitava ja ohjattava kansallisesti.
      Yhteistyöalueen kaikilla hyvinvointialueilla olisi otettava käyttöön yhtenäinen kliinisen hoitotyön osaamisen uramalli, jonka lähtökohtana ovat asiakkaiden ja potilaiden tarpeet.
      Sairaanhoitajan erikoistumiskoulutusten toteuttamiseksi tarvitaan valtion taloudellinen tuki. Koulutuksen täytyy olla valtakunnallisesti suunniteltu kokonaisuus sekä vastata hyvinvointi- ja yhteistyöalueiden tarpeita.
      Sosiaali- ja terveysministeriö teki kliinisen erikoisosaamisen tarvetta koskevan selvityksen yhteistyössä hyvinvointialueiden hoitotyön johdon kanssa. Selvitystyötä hyödynnetään muun muassa sairaanhoitajien jatkuvan ammatillisen kehittämisen tukena.
      Lue lisää...
    • Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite käynnistää yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön mahdollisten uudelleenorganisointien ja taloudellisen tilanteen vuoksi.
      Neuvottelut liittyvät Soite 2030 -ohjelman täytäntöönpanoon, jonka tavoitteena on parantaa palvelurakenteen tehokkuutta ja vastata palvelutarpeisiin. Henkilöstörakenteeseen ja työskentelytapoihin odotetaan muutoksia.  
      Neuvottelujen aikana on voimassa rajoitettu rekrytointikielto, mutta tietyt ammattiryhmät, kuten sosiaalityöntekijät ja lääkärit, ovat kiellon ulkopuolella.
      Tällä hetkellä lomautuksia ei ole suunnitteilla. 

      Lisätietoja hyvinvointialueen tiedotteessa.
      Lue lisää...
×
×
  • Luo uusi...