
Tuoreessa valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa on ensimmäistä kertaa osoitettu suoraan määrärahoja hoitotyön tutkimukselle. Rahat kohdennetaan hoitotyön tutkimussäätiö Hotukselle, jonka tehtävä on edistää ja vakiinnuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon näyttöön perustuvaa hoitotyötä. Asiasta kertoi kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) tiedotteessaan.
Hoitotyön merkitys sote-palveluiden vaikuttavuudelle ja laadulle on mittava. Sote-alan työntekijöistä noin 72 % on hoitotyöntekijöitä. Terveydenhuollon kustannustehokkuus ja vaikuttavuus parantuvat, kun vanhentuneet toimintatavat karsitaan ja korvataan yhtenäisillä näyttöön perustuvilla toimintatavoilla.
Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sdp.) kysyi maaliskuussa kirjallisessa kysymyksessään, miten hallitus aikoo varmistaa Hoitotyön tutkimussäätiön toiminnan jatkumisen tulevaisuudessa.
– On erikoista, että lääkärien työtä ohjaavat Käypä Hoito –suositusten laatiminen saa budjettirahoitusta, mutta hoitotyön suositusten laatiminen ei. Sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavuuden varmistamiseksi kaikkien keskeisten ammattiryhmien työskentelyn on perustuttava tutkimusnäyttöön, sanoi Mäkisalo-Ropponen tuolloin blogissaan.
Sarkomaa sekä Mäkisalo-Ropponen ovat koulutukseltaan sairaanhoitajia.
Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) on voittoa tavoittelematon toiminnallinen säätiö, jonka perustehtävänä on näyttöön perustuvan hoitotyön edistäminen ja vakiinnuttaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Hotus on myös itse esittänyt, että valtion talousarvioon vuodelle 2018 hyväksyttäisiin rahoitus Hotuksen toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi.
|
Recommended Comments
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now