Jump to content
MAINOS

Vain harva vanhus saa kotihoitoa yksityiseltä yritykseltä


Kunnat tuottavat iäkkäiden kotihoitoa vielä pitkälti omin voimin, vaikka kotihoidon asiakkaiden määrä on kasvanut merkittävästi. 

Yksityisen sektorin järjestämien palveluiden osuus koko Suomen kotihoidosta on kasvanut hitaasti 10 prosentista 12 prosenttiin vuodesta 2014. Samaan aikaan päivittäisten kotihoidon asiakkaiden määrä on kasvanut yli 6000 henkilöllä. 

THL:n Vanhuspalvelujen tila -tutkimus selvitti iäkkäiden kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon palvelujen järjestäjiä Suomessa.

Oulu tekee poikkeuksen – 40 prosenttia kotihoidon asiakkaista saa palvelunsa yksityisiltä toimijoilta

Tulevaisuudessa kotihoidon asiakasmäärät kasvavat erityisen voimakkaasti suurissa kaupungeissa. Helsingissä kotihoitoa tarvitsevien määrä nousee tuhansilla henkilöllä ja Turussakin usealla sadalla vuoteen 2030 mennessä. 

Nyt kaupunkien palveluntuotanto yrittää yksin selvitä kasvavasta kotihoidon paineesta. Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Tampereella yksityisten palvelun tuottajien osuus kotihoidossa on jopa laskenut.

878f6fa4-ca71-49be-b952-2eb418a44a6e?t=1

Oulu erottuu joukosta, sillä siellä yksityinen kotihoito on ollut kasvussa vuodesta 2014. Tällä hetkellä noin 40 prosenttia Oulun kotihoidon palveluista on yksityisten tuottamaa. 

– Oulu teki joitakin vuosia sitten strategisen päätöksen kotihoidon laajentamiseksi yksityiselle puolelle. Alalle tuli sen rohkaisemana lisää yrittäjiä. Muutos auttaa palvelujen kehittämisessä nyt, kun asiakasmäärät lisääntyvät voimakkaasti, sanoo johtava asiantuntija Sari Kehusmaa THL:sta.

Julkisessa kotihoidossa toimintaa on keskitetty suurempiin, yli 150 asiakkaan yksiköihin. Yksityisen sektorin kotihoidossa on yleensä pieniä, alle 30 asiakkaan yksiköitä. 

Ympärivuorokautisessa hoidossa julkinen ja yksityinen toimivat jo rinta rinnan

Yksityiset toimivat kotihoitoa aktiivisemmin ympärivuorokautisessa hoidossa. Koko maassa ympärivuorokautisesta hoidosta, esimerkiksi tehostetusta palveluasumisesta, 42 prosenttia on yksityisten yritysten tuottamaa. Suurissa kaupungeissa osuus on vielä merkittävästi tätä suurempi. Espoossa ja Vantaalla reilusti yli 70 prosenttia ympärivuorokautisesta hoidosta on yksityisesti tuotettua.

– Kotihoito ei ole yrityksille vielä kovin kiinnostava kenttä sen liikkuvuuden takia. Tämä voi olla ongelma, koska Suomessa kaavaillaan asiakkaille valinnanvapautta, mutta kotihoidon puolella ei ole kattavasti erilaisia palvelujentarjoajia, toteaa THL:n erikoissuunnittelija Hanna Alastalo. 

Lähde: THL

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

There are no comments to display.



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

  • Lisää ajankohtaisia

    • Empatia-analytiikkayhtiö NayaDayan toteuttama tutkimus paljastaa suomalaisten hoitajien aikeet koronavirusrokotteen ottamista kohtaan. Tutkimuksen otoksesta (N=1001) seitsemän prosenttia oli hoitajia, sairaanhoitajia tai muita terveydenhuollon ammattilaisia. Yli puolet heistä (57 %) aikoo ottaa rokotteen, 14 % aikoo kieltäytyä, epävarmoja on 17 %. Loput 12 % on rokotteen jo saanut. Tutkimus toteutettiin tammikuussa.
      Covid-19-rokotuksen herättämät tunteet jakautuvat terveydenhuollossa: positiiviset ja negatiiviset tunteet ovat yhtä yleisiä (molempia 44 %). Yli joka kymmenes (11 %) ei koe tunteita lainkaan – tulos tarkoittaa merkityksettömyyttä.
      Yleisimmät tunteet rokotteen ottamista kohtaan terveydenhuollossa ovat pelko (33 %) ja helpotus (33 %). Suoran kysymyksen perusteella selvästi yli puolet (57 %) aikoo ottaa rokotteen, 14 prosenttia aikoo kieltäytyä, 12 prosenttia on jo ottanut rokotteen, ja 17 prosenttia ei osaa sanoa, miten aikoo toimia.

      Negatiivisia tunteita kokevista terveydenhuollon työntekijöistä noin joka kolmas ilmoittaa ottavansa rokotteen. Lähes kaksi kolmannesta heistä aikoo kieltäytyä tai ei tiedä, mitä aikoo tehdä.
      –  Pandemian hoitamisen kannalta on keskeistä, miten terveydenhuollon henkilöstö suhtautuu koronarokotteen ottamiseen. Negatiiviset tunteet, etenkin pelko, ovat tutkimuksemme mukaan yleisimpiä terveydenhuollossa kuin muiden kansalaisten keskuudessa. Tulos on ymmärrettävä, kun otetaan huomioon, että terveydenhuollon ammattilaiset joutuvat ottamaan nopeasti kehitetyn rokotteen ensimmäisinä. Myös ulkopuolinen paine ja omien vaikutusmahdollisuuksien puute voivat lisätä pelkoa, NayaDayan Timo Salomäki analysoi.
      Muiden kuin terveydenhuoltoalan ammattilaisten keskuudessa selvästi yli puolet (57 %) kokee koronavirusrokotteen ottamista kohtaan positiivisia tunteita. Yli neljänneksellä (27 %) rokotteen ottaminen herättää negatiivisia tunteita.
      Pelkoa rokotetta kohtaan voidaan torjua luottamuksella
      Tutkimusyhtiö korostaa, että vaikka suomalaisten keskuudessa rokotteen herättämät myönteiset tunteet ovat tällä hetkellä kielteisiä selvästi yleisempiä, negatiivisia kokemuksia ei pidä sivuuttaa. Jos koronavirusepidemia aiotaan taltuttaa rokotteiden avulla, ihmisten huoli on syytä kohdata, hyväksyä ja käsitellä. Pelosta ei päästä eroon sanomalla, ettei rokotetta tarvitse pelätä.
      – Kansalaiset tarvitsevat ristiriitaisten mielipiteiden keskellä tosiasioita. Se ei ole ongelma, tiedottaminen hoidetaan mielestäni Suomessa hyvin. Yksinään se ei kuitenkaan riitä, tieteelliset tai tilastolliset faktat eivät pure rittävän hyvin ihmisten tunteisiin ja käyttäytymisee, NayaDayan Timo Järvinen painottaa.
      Kyse on viime kädessä luottamuksesta.
      – Kansalaiset eivät voi itse vaikuttaa rokotteen turvallisuuteen, joten piikin ottaminen edellyttää luottamusta viranomaisiin. Jos luottamusta löytyy, koemme helpotusta ja otamme rokotteen mielellämme – jos ei, koemme pelkoa ja kieltäydymme tai otamme rokotteen vastentahtoisesti.
      Tutkimuksessa selvitettiin kaikkien suomalaisten suhtautumista rokotteeseen. Data kerättiin 20.-22.1.2021. Kokonaistuloksissa (otos/N=1001) keskimääräinen virhemarginaali on noin ±2,8 prosenttiyksikköä. Lue lisää tästä.
      Lue lisää...
    • Oululainen Kaija Rahkola on saanut Vuoden Lastenhoitajan tunnustuspalkinnon 45 vuoden mittaisesta työstään lasten ja perheiden parissa. Rahkola on tehnyt uransa aikana vaikuttavaa työtä niin päiväkodeissa, sairaalassa kuin perhetyössä – aina suurella sydämellä ja lämmöllä.
      Erityisesti hänet tunnetaan tuestaan tukea tarvitseville perheille, joissa on esimerkiksi neuropsykiatrisia haasteita tai puutteellisia tukiverkostoja. Rahkola on myös ohjannut vertaistuellisia ryhmiä ja toiminut aktiivisesti ammatillisten yhdistysten luottamustehtävissä.
      – Olen tehnyt työtä sydämellä ja lämmöllä 45 vuotta. Tämä tunnustus on suurin kiitos, jonka voin työstäni saada, Rahkola sanoo.
      Palkinnon myöntää Lastenhoitoalan Ammattilaiset ry. Lisätietoja.
      Lue lisää...
    • Helsingin poliisilaitos on aloittanut esiselvityksen ammattiliitto Tehyn tekemän tutkintapyynnön johdosta. Poliisi selvittää, onko työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten toiminnassa syytä epäillä virkavelvollisuuksien rikkomista työlainsäädännön valmistelussa.
      Tehy jätti tutkintapyynnön, koska ministeriön virkamiesten toiminta suojelutyölainsäädännön valmistelussa oli järjestön mukaan poikkeuksellisen vakavaa ja harhaanjohtavaa.
      – Virheet ovat vakavia ja vaikuttavat paitsi kaikkiin Tehyn jäseniin, aivan kaikkiin kansalaisiin. Ja työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet räikeästi harhaanjohtivat eduskuntaa, joka ei sen takia tiedä, mistä se edes on säätämässä. Tällainen toiminta ei kuulu suomalaiseen oikeusvaltioon, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen järjestön tiedotteessa.
      Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran, kun päätös esitutkinnan aloittamisesta on tehty.
       Jokainen tehyläinen voi halutessaan ilmoittautua mukaan rikosilmoitukseen osoitteessa tehy.fi/rikosilmoitus
      Lue lisää...
    • Tehy tavoittelee parhaillaan käynnissä olevalla julkisen sektorin neuvottelukierroksella palkallisen imetysvapaan kirjaamista työehtosopimukseen sekä lyhyempää työaikaa yötyötä tekeville hoitajille.
      Tehyn mukaan kaikille synnyttäneille on turvattava oikeus imettää lastaan työajalla.
      – Monet työnantajat antavat jo nyt työntekijöille palkallisen imetystauon, mutta sen ei pidä olla vain työnantajan hyvän tahdon varassa. Imetysoikeudesta pitää saada kirjaus työehtosopimukseen, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo järjestön tiedotteessa.
      Suomessa ei toisin kuin Norjassa ole vielä ratifioitu Kansainvälisen työjärjestön ILO:n imetysoikeuden turvaavaa sopimusta. Tehy vaatii Suomelle Norjan mallin mukaista, vähintään tunnin palkallista imetystaukoa työpäivän aikana.
      Lyhyempi työaika yötyötä tekeville
      Tehy ja SuPer ovat lisäksi esittäneet työaikamääräysten uudistamista siten, että yötyötä tekevien hoitajien työaika lyhenee.
      – Kaikilla hoitajilla pitää olla oikeus vapaa-aikaan ja elämään. Lisäksi yötyön haitalliset vaikutukset terveydelle tulee huomioida työaikamääräyksissä. Lyhyempi työaika yötyötä tekeville on terveyden kannalta perusteltua ja jopa välttämätöntä. Näin on toimittu muissakin Pohjoismaissa ja tarvitsemme saman mallin Suomeen, toteaa Millariikka Rytkönen. 
      SOTE-alan nykyiset työehtosopimukset ovat voimassa 30.4.2025 asti, jonka jälkeen mahdollinen sopimukseton tila voisi johtaa myös työtaistelutoimiin.
      Lue lisää...
    • SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg on huolissaan lähihoitajien työttömyydestä. Väestön ikääntyminen on lisännyt kansalaisten hoidon tarvetta, mutta samalla sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia karsitaan merkittävästi, mikä heikentää palvelujen saatavuutta ja laatua.
      SuPer ei hyväksy säästötoimia, jotka vaarantavat kansalaisten perusoikeuksien toteutumisen. MTV Uutisten mukaan (12.2.) HUS Labissa ei jatketa 500 työntekijän määräaikaisia työsuhteita, ja nämä toimet kohdistuvat suoraan potilastyötä tekeviin.
      SuPerin mukaan sote-palveluiden säästötoimet heikentävät hoidon saatavuutta ja laatua, lisäävät työntekijöiden kuormitusta ja pahentavat hoitajapulaa tulevaisuudessa, kun hoitajat hakeutuvat muille aloille.
      Vaikka hoitajien työllisyys saattaisi parantua muutaman vuoden kuluttua, alan jo menettämät osaajat ovat siirtyneet muille sektoreille. Jo nyt kymmenet tuhannet sote-ammattilaiset ovat jättäneet alan, ja nykyiset toimet pahentavat tilannetta entisestään.
      Kasvavat työttömyysluvut eivät myöskään houkuttele uusia osaajia alalle.
      – Hoitoala on turvannut lähes varman työpaikan tähän asti, ja nyt moni pohtii uudelleen tulevaisuuden suunnitelmiaan, Inberg toteaa järjestön tiedotteessa.
      Lue lisää...
×
×
  • Create New...