Jump to content
MAINOS
  •  

    Väitös: Sairaanhoitajien opiskelijaohjausosaamisessa kehitettävää

    Hoitajat.net

    Lähes puolet sairaanhoitajien koulutuksesta on harjoittelua terveysalan organisaatioissa potilastyötä tekevien sairaanhoitajien ohjauksessa. Sairaanhoitajat ovat siis merkittävässä asemassa opiskelijoiden osaamisen ja ammatillisuuden kehittymisessä. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan sairaanhoitajat arvioivat yleisesti opiskelijaohjausosaamisensa tyydyttävälle tai hyvälle tasolle.

    Suomessa ohjaajana voi toimia ilman ohjaajakoulutusta, toisin kuin esim. Englannissa, jossa vuoden työkokemus ja suoritettu ohjaajakoulutus ovat pakollisia. Laadukkaalla opiskelijoiden ohjauksella voidaan vaikuttaa ammattitaitoisten sairaanhoitajien valmistumiseen ja ammatissa pysymiseen.

    Väitöstutkimuksessa selvitettiin, millaista osaamista sairaanhoitajat tarvitsevat ohjatessaan opiskelijoita yliopistosairaalassa toteutetussa harjoittelussa. Lisäksi selvitettiin monimuoto-opintoina toteutetun ohjaajakoulutuksen vaikutuksia sairaanhoitajien osaamiseen.

    Tulokset osoittivat, että sairaanhoitajien motivaatio ohjata opiskelijoita oli tyydyttävää. He eivät tunteneet opiskelijoiden ohjauskäytäntöjä riittävästi. Kehitettävää oli myös opiskelijan oppimisprosessin tukemisessa ja opiskelijan tavoitteellisessa ohjaamisessa. Heikointa sairaanhoitajien osaaminen oli opiskelijalähtöisen arvioinnin osalla. Sairaanhoitajat osasivat hyvin tunnistaa opiskelijan ohjaustarpeen, keskustella vastavuoroisesti opiskelijan kanssa sekä antaa kehittävää palautetta opiskelijalle. Sairaanhoitajille toteutetulla ohjaajakoulutuksella voitiin kehittää sairaanhoitajien opiskelijaohjausosaamista.

    Tämä tutkimus tuottaa uutta tietoa terveysalan perus- ja täydennyskoulutuksen kehittämiseen. Tuloksia voidaan hyödyntää sairaanhoitajien opiskelijaohjausosaamisen tunnistamiseen ja kehittämiseen sekä ohjaajakoulutuksen kehittämiseen. Kehittämällä sairaanhoitajien opiskelijaohjausosaamista opiskelijat saavat parempaa ohjausta ja heidän osaamisensa hoitotyössä kehittyy, minkä myötä potilasturvallisuus paranee sekä potilaat saavat parempaa hoitoa. Tuloksilla voidaan myös lisätä hoitotyön johtajien, ammattilaisten ja opettajien tietoisuutta opiskelijaohjausosaamisesta.

    Väitöskirja


    User Feedback

    Recommended Comments

    There are no comments to display.



    Create an account or sign in to comment

    You need to be a member in order to leave a comment

    Create an account

    Sign up for a new account in our community. It's easy!

    Register a new account

    Sign in

    Already have an account? Sign in here.

    Sign In Now

×
×
  • Create New...