Jump to content
MAINOS

Väitös: Pohjois-Suomen pitkät etäisyydet haastavat ensihoidossa tapahtuvan riskinarvion


Lääketieteen lisensiaatti Marko Hoikka väittelee 14.12.2018 aiheesta Riskinarvio ensihoidossa ja hoidontulokset - väestötutkimus Pohjois-Suomessa. Kuvituskuva: Envato

Suomen hätäkeskuksissa yleisesti käytössä oleva kriteeripohjainen hätäpuheluiden käsittely johti riskin yliarviointiin joka neljännessä ja aliarviointiin noin joka kymmenennessä ensihoitotehtävässä, osoittaa tuore väitöstutkimus. Tutkimus osoitti lisäksi, että ensihoidon aikana sairaalassa käytetty potilaan elintoimintoihin perustuva varhainen varoituspistejärjestelmä ei ennustanut riittävän hyvin potilaan kuolemanriskiä tai tehohoidon tarvetta.  

Viime vuosien aikana lisääntyneet yhteydenotot hätäkeskukseen ja ensihoitoon ei-kiireellisissä asioissa ovat aiheuttaneet haasteita kiireellistä hoitoa vaativan potilaan tunnistamisessa suuresta potilasmäärästä. Tutkimuksessa todettiin, että yli 40 prosenttia ensihoitotehtävistä ei johtanut potilaan kuljettamiseen ambulanssilla. Näistä potilaista noin puolet ohjattiin muiden sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden piiriin ja kolmasosalla ei todettu kiireellistä hoidontarvetta lainkaan.

Päivystyspalveluiden keskittyessä yhä harvempiin yksiköihin, erityisesti pitkien etäisyyksien alueilla ensihoidon rajalliset resurssit tulisi kohdentaa niitä tarvitseville potilaille. Riskin yliarviointi ja ambulanssin tarpeeton hälyttäminen voivat viivästyttää hätätilapotilaan tavoittamista ambulanssin ollessa varattuna ei-kiireelliselle tehtävälle. Toisaalta riskin aliarviointi voi johtaa potilaan ennusteen huononemiseen asianmukaisen hoidon aloituksen viivästyessä.

Tutkimuksen mukaan sairaalan sisällä käytettävä varhainen varoituspistejärjestelmä tunnisti ensihoidon aikana ainoastaan noin kolmasosan myöhemmin tehohoitoon joutuneista potilaista. Pisteytysjärjestelmää voidaan käyttää ensihoidossa päätöksenteon tukena, mutta esimerkiksi hoitopaikan valinta vaatii riskinarvion lisäksi ensihoitajien tilannekohtaista arviota.

Tutkijan mukaan potilaiden ohjaus- ja neuvontapalveluita ei-kiireellisissä asioissa tulee kehittää, jotta he ohjautuvat asianmukaisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelun piiriin rasittamatta ensihoitoa tai päivystyspalveluita. Hätäpuhelun ja ensihoidon aikana tapahtuvaa riskinarviota tulee niin ikään kehittää tulevaisuudessa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin puolen vuoden ajalta kaikki Kainuun ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien alueella tapahtuneet ensihoitotehtävät.

Hoikka, Marko: Prehospital risk assessment and patient outcome : a population based study in Northern Finland

Lähde: Oulun Yliopisto

 

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

There are no comments to display.



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

  • Lisää ajankohtaisia

    • Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kritisoi voimakkaasti Helsingin poliisin päätöstä olla aloittamatta esitutkintaa virkamiesten toiminnasta suojelu- ja hätätyölain valmistelussa.
      Helsingin poliisi tiedotti torstaina 22. toukokuuta, ettei se aloita esitutkintaa työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehistä Tehyn tekemän tutkintapyynnön pohjalta. Poliisin mukaan asiassa ei ole syytä epäillä virkarikosta tai muuta rikosta.
      Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo olevansa todella surullinen poliisin päätöksestä. Poliisin päätös tarkoittaa, ettei virkamiehillä olisi mitään vastuuta, eikä näiden tarvitsisi noudattaa lakeja tai sääntelyä.
      – Jos asia olisi, kuten poliisi arvioi, olisin huolissani lainvalmistelua ohjaavasta sääntelystä Suomessa. Jos asia on kuten poliisi väittää, meidän pitää käydä laajempi yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miten estetään täysin epäasiallinen lainvalmistelu ja luisuminen Unkarin tielle. On syytä kysyä, tunteeko poliisi Suomen lainsäädäntöä, Rytkönen sanoo järjestön tiedotteessa.
      Rytkönen kuvaa päätöstä suureksi pettymykseksi Tehyn jäsenille, joita epäasiallisesti valmisteltu ja työtaisteluja murtava lakimuutos koskee. Tehyn tekemään rikosilmoitukseen yhtyi yli 10 000 jäsentä.
      – Mikä on hoitajien oikeusturva tässä niin sanotussa oikeusvaltiossa, Rytkönen kysyy.
      Tällä päätöksellä suomalainen yhteiskunta näytti jälleen karvansa hoitajille ja osoitti, miten huonosti hoitajia kohdellaan. Rytkönen sanoo olevansa todella pettynyt, että suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuu tällaista.
      – Nyt EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja KT:n entinen toimitusjohtaja Markku Jalonen saivat juuri sen läpi, mitä he halusivat. Tämä on suomalaista saunanlaudepolitiikkaa, ja hoitajat ovat kärsijöitä, Rytkönen sanoo.
      Tehy katsoo, että lainvalmistelussa ei ole noudatettu lakiin perustuvaa kolmikantaista valmistelua ja aikoo ryhtyä jatkotoimiin, sanoo Tehyn lakiasiainjohtaja Kari Tiainen.
      Lue lisää...
    • Tehy on täydentänyt rikosilmoitustaan työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) virkamiesten epäillyistä virkarikoksista liittyen suojelutyön lainvalmisteluun. Mukaan on liittynyt 10 564 tehyläistä, jotka vaativat tutkintaa ns. pakkotyölain valmistelun virheistä.
      – Tehyläiset ovat sankoin joukoin todenneet, että lainvalmistelu ei ole edennyt normaalisti ja sen virheistä vastuussa olevat on selvitettävä, sanoo Tehyn lakiasiainjohtaja Kari Tiainen liiton tiedotteessa.
      Tehyn mukaan TEMin lainvalmistelu on sisältänyt vakavia puutteita, kuten hätätyötä koskevien säännösehdotusten lisäämisen lausuntokierroksen jälkeen ilman asianmukaista kuulemista. Myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on nostanut esiin vastaavia ongelmia.
      TEM julkaisi 8. huhtikuuta tiedotteen, jossa se väitti lainvalmistelun edenneen normaalisti. Tehyn mukaan tiedote on täynnä asiavirheitä ja harhaanjohtavia väitteitä. Poliisi on ilmoittanut aloittaneensa asiassa esiselvityksen.
      Lue lisää...
    • Sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksiin sisältyvän harjoittelun palkallisuutta ryhdytään selvittämään osana uuden työryhmän tehtävää. Asiasta kertoo Tehy verkkosivuillaan.
      Työryhmä tarkastelee harjoitteluun liittyviä nykyisiä korvauskäytäntöjä, erityisesti tilanteissa, joissa opiskelijat eivät ole työsuhteessa harjoittelunsa aikana.
      Selvityksessä pureudutaan myös pakollisten harjoittelujaksojen määrään ja sisältöön eri tutkintojen osalta. Tarkastelun kohteena ovat lisäksi mahdolliset meneillään olevat tutkinto- ja koulutusuudistukset, jotka voivat vaikuttaa harjoittelun rakenteeseen ja toteutukseen.
      Työryhmässä selvitetään myös, kuinka suuri osa harjoittelusta suoritetaan työsuhteisena eli opinnollistettuna työnä.
      Työn tuloksena syntyvä muistio valmistuu 31.5.2026 mennessä, ja se toimii taustamateriaalina sote-alan palkkaustyöryhmän työskentelylle.
      Lue lisää...
    • Oululainen Kaija Rahkola on saanut Vuoden Lastenhoitajan tunnustuspalkinnon 45 vuoden mittaisesta työstään lasten ja perheiden parissa. Rahkola on tehnyt uransa aikana vaikuttavaa työtä niin päiväkodeissa, sairaalassa kuin perhetyössä – aina suurella sydämellä ja lämmöllä.
      Erityisesti hänet tunnetaan tuestaan tukea tarvitseville perheille, joissa on esimerkiksi neuropsykiatrisia haasteita tai puutteellisia tukiverkostoja. Rahkola on myös ohjannut vertaistuellisia ryhmiä ja toiminut aktiivisesti ammatillisten yhdistysten luottamustehtävissä.
      – Olen tehnyt työtä sydämellä ja lämmöllä 45 vuotta. Tämä tunnustus on suurin kiitos, jonka voin työstäni saada, Rahkola sanoo.
      Palkinnon myöntää Lastenhoitoalan Ammattilaiset ry. Lisätietoja.
      Lue lisää...
    • Helsingin poliisilaitos on aloittanut esiselvityksen ammattiliitto Tehyn tekemän tutkintapyynnön johdosta. Poliisi selvittää, onko työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten toiminnassa syytä epäillä virkavelvollisuuksien rikkomista työlainsäädännön valmistelussa.
      Tehy jätti tutkintapyynnön, koska ministeriön virkamiesten toiminta suojelutyölainsäädännön valmistelussa oli järjestön mukaan poikkeuksellisen vakavaa ja harhaanjohtavaa.
      – Virheet ovat vakavia ja vaikuttavat paitsi kaikkiin Tehyn jäseniin, aivan kaikkiin kansalaisiin. Ja työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet räikeästi harhaanjohtivat eduskuntaa, joka ei sen takia tiedä, mistä se edes on säätämässä. Tällainen toiminta ei kuulu suomalaiseen oikeusvaltioon, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen järjestön tiedotteessa.
      Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran, kun päätös esitutkinnan aloittamisesta on tehty.
       Jokainen tehyläinen voi halutessaan ilmoittautua mukaan rikosilmoitukseen osoitteessa tehy.fi/rikosilmoitus
      Lue lisää...
×
×
  • Create New...