Jump to content
  •  

    Väitös: Hoitotyön johtajien osaaminen vahvaa

    Hoitajat.net
    Väitöstutkimuksessa kuvataan perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa toimivien hoitotyön johtajien johtamisosaamista. Kuvituskuva : Fotolia.

    Hoitotyön johtajilla on laaja-alaista ja monipuolista johtamisosaamista kunta-alan työpaikoilla. Tähän tulokseen tuli Kati Kantanen väitöstutkimuksessaan, jossa avataan kuntasektorilla toimivien hoitotyön johtajien osaamista johtamisesta heidän itsensä arvioimana.  

    Hoitotyön johtajaryhmillä on eroavaisuuksia johtamisosaamisessa. Lähijohtajien osaaminen on vahvempaa substanssiosaamisen osalta. Keski- ja ylempien johtajien (ylihoitajat ym) johtamisosaaminen on parempaa muiden osaamisalueiden osalta. Lähijohtajilla johtamisosaaminen korostuu henkilöstö- ja talousosaamisen osalta. Keski- ja ylemmän johtajilla korostuu palveluketju-, arviointi- ja tutkimusosaaminen. Johtamisosaamiseen vaikuttaa esimerkiksi työuran pituus sekä asiakas-/potilastyön tekemisen määrä.

    Tutkimuksessa kehitettiin myös hoitotyön johtajan johtamisosaamista mittaava mittari ja kerättiin valtakunnallinen empiirinen aineisto kuvaamaan hoitotyön johtajan itsearvioimaa johtamisosaamista ja sen muuttumista ajan kuluessa sekä kuvaamaan siihen yhteydessä olevia tekijöitä.

    Ensimmäiseen verkkopohjaiseen kyselyyn vastasi 91 kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon organisaation 1025 hoitotyön johtajaa, jotka toimivat organisaatiossa lähijohtajan, kuten osastonhoitajan, tai keski- ja ylemmän johtajan, kuten ylihoitajan, tehtävissä. 

    Väitös: Kuntasektorilla toimivien hoitotyön johtajien johtamisosaaminen ja sen muutos (Municipal sector nursing managers’ management and leadership competence and the changes in it)


    User Feedback

    Recommended Comments

    Onko ehkä pikkuisen pseudotiedettä tutkia tällaista asiaa ihan vaan kysymällä tutkimuksen kohteelta kokeeko hän olevansa hyvä johtaja? Empiirisessä havaintokentässäni huonoimmat johtamistaidot omaavilla on järjestäin suurimmat luulot itsestään ja taidoistaan...

    • Tykkää 3

    Share this comment


    Link to comment
    Share on other sites

    Eihän tutkimus voi olla kovin pätevä kun kyse itsearvioinnista?

    Share this comment


    Link to comment
    Share on other sites

    Hmmmm, kinkkinen. Mites esim ylihoitajan osaamista pystyisi ulkopuolinen tutkimaan luotettavasti ja objektiivisesti? Taito-rata, jossa rasteina erilaisia ylihoitajan tehtäviä? Vai miten?

    Share this comment


    Link to comment
    Share on other sites

    Alaisten ja esimiesten arviot hyvin toteutetulla strukturoidulla kyselyllä nyt ainakin kertovat vähintään 50% enemmän ja objektiivisemmin kuin itsearvio. Aika monet, esimerkiksi taloudenpitoon tai vaikkapa lomasuunnitelmien ja listojen lakien ja sopimusten mukaiseen julkaisemiseen liittyvät asiat saa myös kyllä ihan numeroiksi.

    (prosenttiluku saatu stetsonin-harrisonin menetelmällä)

    Share this comment


    Link to comment
    Share on other sites

    Varmasti, mutta muiden arviot ovat ihan yhtä mutua. Kyse on vaan näkökulmasta.

    Edited by Osku

    Share this comment


    Link to comment
    Share on other sites
    Guest Sellasta suomessa

    Posted

    Suomessa on kaikki johtajat ja esimiehet hemmetin hyviä. Senhän takia kaikille suomalaisille johtajille pitää maksaa järjettömiä palkkoja etteivät vaan häviä ulkomaille. Pätee varmasti myös yli ynnä muihin hallintohoitajiin.

    Share this comment


    Link to comment
    Share on other sites
    Guest Sämpylä

    Posted

    Siis mitä....näyttäkää mulle hoitopaikka missä on pätevä johtaja.....suhteilla päässeitä kaks päivää maks. varsinaista työtä kokeilleita jotka kysyy hoitajilta että miten tässä ja tässä asiassa pitää menetellä, tosin nykyinen pomo mulla ok! mutta juu..ihan höpö höpö tutkimus

    Share this comment


    Link to comment
    Share on other sites

    Tärkein valintakriteerihän on perseennuolenta. Ja tämä tyypillisesti toistaa itseään kun seuraavaksi pikkupomoksi nostetaan edellisten pomojen perseitä eniten nuolleet ja kaverit. Onneksi joukossa on välillä poikkeuksiakin.

    Share this comment


    Link to comment
    Share on other sites


    Create an account or sign in to comment

    You need to be a member in order to leave a comment

    Create an account

    Sign up for a new account in our community. It's easy!

    Register a new account

    Sign in

    Already have an account? Sign in here.

    Sign In Now

×
×
  • Create New...