Jump to content
MAINOS

Väitös: Sote-alan väkivaltaa mahdollista hallita paremmin – Esimiesten ja työntekijöiden näkemykset eroavat


Hoitajat.net
 Jaa

Kuvituskuva: Envato

Suuri osa työpaikalla sattuneista väkivalta- ja uhkatilanteista ei johda konkreettisiin turvallisuutta parantaviin toimenpiteisiin. Useita käytännön toimia olisi kuitenkin tehtävissä väkivallan uhan hallinnan parantamiseksi, toteaa TtM Johanna Pulkkinen, joka tutki Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan väkivallan uhan hallintaa sote-alan työssä Suomessa.

Väkivallan uhan hallinnassa on suomalaisilla sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työpaikoilla suuria eroja. Sote-alalla on työpaikkoja, joissa väkivaltaa ja sen uhkaa hallitaan hyvin. Toisaalta noin 40 %:ssa työpaikoista väkivallan uhan ei koeta työntekijöiden mielestä olevan hallinnassa. 

– Kun yli kolmasosa sattuneista väkivalta- ja uhkatilanteista jää ilmoittamatta, ja ilmoituksista vain vajaa puolet johtaa toimenpiteisiin, voidaan todeta, että Suomessa suuri osa sosiaali- ja terveydenhuollossa tapahtuvista väkivalta- ja uhkatilanteista ei johda konkreettisiin turvallisuutta parantaviin toimenpiteisiin työpaikoilla, Pulkkinen sanoo.

Lähihoitajat ja perushoitajat kokevat, ettei väkivallan uhka ole hallinnassa

Pulkkisen tutkimuksessa lähihoitaja ja perushoitaja kokivat ammattiryhmistä eniten väkivaltaa tai sen uhkaa. Heistä myös suurempi osa koki, etteivät väkivalta ja sen uhka ole työpaikalla hallinnassa. 

– Kun tarkastelimme ammattiryhmien välisen eron rinnalla työpaikkakohtaisia eroja, totesimme, että eniten väkivaltaa ja sen uhkaa koettiin kehitysvammahuollossa ja vanhusten laitoshoidossa, Pulkkinen kertoo. Väkivallan uhan koetaan olevan heikoiten hallinnassa ensihoidossa, vanhusten laitoshoidossa ja kehitysvammahuollossa.

Myös työpaikan riskienarvioinnilla oli merkitystä väkivallan uhan kokemukseen. Niillä työpaikoilla, joilla riskienarviointi oli tehtynä, työntekijät kokivat vähemmän uhkatilanteita. 

Esimiesten ja työntekijöiden näkemykset eroavat

Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden ja esimiesten kokemukset väkivallan uhan hallinnasta erosivat merkitsevästi toisistaan. Esimiehet ajattelevat selvästi työntekijäasemassa olevia useammin, että väkivaltatilanteisiin liittyvät riskit on arvioitu, menettelytapaohjeet uhkatilanteiden varalle on laadittu ja väkivalta työpaikalla on hallinnassa. 

– Työntekijät kokivat, että väkivallan uhka olisi paremmin hallinnassa, jos esimiehet suhtautuisivat työntekijöiden ilmoituksiin ja väkivallan uhkaan asian vaatimalla vakavuudella, Pulkkinen toteaa.

Työntekijät toivoivat esimiehiltä konkreettista puuttumista, tilanteen tosissaan ottamista sekä syyttelyn ja vähättelyn lopettamista. 

Useita käytännön toimia tehtävissä

– Tiedotuksella, koulutuksella, toimivalla hälytysjärjestelmällä, riittävällä henkilöstöresursoinnilla ja ohjeistuksilla väkivallan uhka työpaikoilla voitaisiin saada paremmin hallintaan, Pulkkinen sanoo. 

Uhkatilanteiden raportointiin tulisi kiinnittää erityistä huomiota ensihoidossa, suun terveydenhuollossa ja lasten päivähoidossa, joissa yli puolet uhkatilanteen kokeneista jätti ilmoituksen tekemättä.

– Työntekijöillä oli pääsääntöisesti avunhälytysmahdollisuus, mutta työpaikkakohtaisia eroja esiintyi. Kotihoidossa lähes puolelta työntekijöistä puuttui avunhälytysmahdollisuus. Lisäksi olemassa olevan hälytysjärjestelmän toimivuus tulee varmistaa, ja mukana pidettävien hälyttimien tulee olla työntekijällä myös käytössä, Pulkkinen toteaa.

Riittävä henkilöstöresursointi työn turvallisuuden perusedellytyksenä nousi selvästi tutkimuksessa esille samoin kuin koulutustarve. 

– Työntekijät kaipaavat koulutusta väkivalta- ja uhkatilanteista laajasti koko Suomessa, kaikilla työpaikoilla ja kaikissa ammattiryhmissä. Koulutusta kaivataan paitsi väkivaltatilanteissa toimimiseen ja niiden ennaltaehkäisyyn, myös esimerkiksi muistisairaiden kohtaamiseen, Pulkkinen summaa. 

Työsuojeluviranomaisen rooli ja annettavan viranomaisohjeistuksen velvoittavuus vaikuttavat olevan työpaikoilla epäselviä, sillä vain 42 % tarkastuksista johti toimiin työpaikalla. Väkivallan uhan hallinnan kokonaisuus on moninainen, ja tämän tutkimuksen perusteella tulisi pohtia, miten työsuojeluvalvonta voisi olla vaikuttavampaa.  

TtM Johanna M. Pulkkinen esittää väitöskirjansa ”Väkivallan uhan hallinta Suomessa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työssä” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 21.5.2021 klo 12. Väitöstilaisuutta voi seurata etänä. 

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

On ollut itse asiassa järkyttävää kokea,että esim.ympärivuorokautisessa vanhusten hoidossa ei sillä tasolla kuin hoitajat kokevat,tai ovat kokeneet ,esim.potkut,nykyisin lyömiset,sylkemiset,puristelut,pureminen,sylkemiset ja näin.Mitään ei todellakaan tapahdu Hoitajan näkökulmasta. Nyt kaikki raportoidaan,jos laitat laidan ylös ihmiselle,joka häiritsee muita yöllä,se on tarkkaan kirjattava,jos laitat ihmiselle Haalaarin yöksi ,joka ulostaa ruokasaliin muutoin,tai jos laitat vaipan,jotta Hän ei pissaa koko Hoitopaikkaa haisevaksi,se on kirjattava ja laitettava ylös. No mitä puhutaan sitten Omaisille,ei ainakaan sitä Totuutta,mitä oikeasti nähdään ja mitä meidät Hoitajat laitetaan tällä Systeemillä tekemään.Mitä Ihmettä nyt Tehdään.Sekä hoitajat,että Hoidettavat ovat väärässä paikassa ja Väärään aikaan. Missä on Inhimillyys ja Ihmisrakkaus.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

  • Lisää ajankohtaisia

    • Suomen Lastenhoitoalan ammattilaiset SLaL ry on valinnut Marja-Leena Varhon Vuoden lastenhoitajaksi 2024.
      Varho on omistautunut ja luova lastenhoitaja, jolla on kyky luoda turvallinen ja lapsen huomioon ottava kasvuympäristö. Hänellä on myös vahva tahto parantaa varhaiskasvatusalan asioita.
      Työssään Varho kokee suurimmaksi rikkaudeksi lasten kasvun ja kehityksen seuraamisen. Hänen mielestään se, miten työssä viihtyy, on paljon kiinni omasta asenteesta. Positiivinen asenne ja huumori kantavat pitkälle!
      Marja-Leena Varho on erinomainen valinta Vuoden Lastenhoitajaksi. Hänen lämmin ja inhimillinen työote yhdistettynä hänen aktiiviseen osallistumiseensa niin työ- kuin yksityiselämässä tekee hänestä arvokkaan esikuvan lastenhoitoalalla.
      Lue lisää...
    • Hallituksen kaksipäiväinen kehysriihi alkaa tänään. Tehy vaatii sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen vahvistamista kehysriihessä. Lähes kaikki hyvinvointialueet ovat vakavasti alijäämäisiä ja yt-neuvotteluja käydään ympäri maata. Palveluista joudutaan leikkaamaan ja jopa henkilöstöä vähentämään.
      Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kritisoi puheita sote-alasta kulueränä ja rahareikänä. Hänen mukaansa terveydenhuolto on investointi, joka mahdollistaa suomalaisten osallistumisen työelämään ja yhteiskunnan toiminnan.
      – Jos Suomessa nyt merkittävässä määrin ajetaan alas julkinen terveydenhuolto, sitä on mahdotonta enää saada takaisin, muistuttaa Rytkönen Tehyn tiedotteessa.
      Tehy vaatii rehellisyyttä hyvinvointialueiden taloustilanteen taustoista ja varoittaa julkisen terveydenhuollon alasajamisen seurauksista.
      Tehyn vaatimuksia
      Sote-alan rahoituksen vahvistaminen pitkäjänteisesti Panostus peruspalveluihin, kuten hoitajavastaanottoihin, fysioterapeuttien suoravastaanottoihin ja lääkkeenmääräämisen erityispätevyyden omaavien hoitajien lisäämiseen Lasten ja nuorten psykiatristen ja mielenterveyspalvelujen rahoituksen turvaaminen Ikääntyneiden kuntoutuksen, kotihoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen resurssien lisääminen Kela-korvausmallin vaikutusten arvioiminen huolella ennen sen käyttöönottoa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kannustimien kehittäminen
      Lue lisää...
    • Hoitoalalla työskentelevien taloudelliset haasteet ovat tulleet näkyviin uudessa selvityksessä, joka paljastaa lähihoitajien hakevan kulutusluottoja huomattavasti useammin kuin muissa ammattikunnissa työskentelevät.
      Vertailussa kävi ilmi, että lähihoitajat ovat hakeneet luottoja yli 20 kertaa enemmän kuin opettajat ja neljä kertaa useammin kuin sairaanhoitajat. 
      Selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysalan työntekijät sekä muut pienituloiset, fyysisesti raskasta työtä tekevät ammattilaiset hakevat suurimpia kulutusluottoja suhteessa palkkaansa. Esimerkiksi laitoshuoltajat hakevat keskimäärin yli viisinkertaisia kulutusluottosummia verrattuna kuukausipalkkaansa.
      Etua Oy:n selvitys Selvitys heijastaa hoitoalan työntekijöiden taloudellisia haasteita ja korostaa tarvetta ymmärtää paremmin alan ammattilaisten taloudellista tilannetta.
      Lisätietoja: https://www.etua.fi/kulutusluotot-ammattikunnittain
      Lue lisää...
    • Lapissa FinnHEMS 51 -lääkintähelikopterissa työskentelevä Tero Karvinen on saanut vuoden ensihoitaja 2024 -tunnustuksen. Rovaniemeläisen Karvisen työura lääkintä- ja pelastushelikoptereiden parissa on kestänyt jo yli kaksi vuosikymmentä. Hänen ammattitaitonsa ja sitoutumisensa ensihoidon alalle on nyt saanut ansaittua huomiota.
      Karvisen ura on ollut monipuolinen: hän on toiminut esihenkilönä, osallistunut pintapelastustehtäviin ja ollut mukana kehittämässä ensihoitotyötä niin Lapissa kuin kansainvälisestikin. FinnHEMS 51 -helikopteriyksikkö, jossa Karvinen työskentelee, on erityinen, sillä se on ainoa Suomen seitsemästä FinnHEMS-yksiköstä, jossa on kaksi ensihoitajaa ja kaksi lentäjää päivystämässä. Muissa yksiköissä toimii kolmen hengen tiimit, jotka koostuvat lääkäristä, lentäjästä sekä HEMS-ensihoitajasta tai HEMS-pelastajasta.
      Vuoden ensihoitaja valitaan laajapohjaisesti ensihoidon ammattilaisten ja järjestöjen edustajista koostuvan raadin toimesta. Palkinto myönnettiin Karviselle FinnEM-konferenssissa Oulussa 4.4.2024. Valintaraatiin kuuluivat alan asiantuntijat, kuten ensihoitolääkärit, ensihoidon opettajat sekä Suomen Ensihoitoalan liitto, Tehy ja Pelastustieto-lehti.
      Vuoden ensihoitajan titteli on avoin ehdotuksille kaikilta, mikä tekee Karvisen valinnasta entistä merkityksellisemmän.
      Vuoden ensihoitaja Tero Karvinen

      Lue lisää...
    • Itä-Suomen yliopistossa toteutettu tuore väitöskirjatutkimus tuo uutta tietoa sairaanhoitajien lääkehoidon osaamisesta ja sen kehittämisestä 3D-pelien avulla. Tutkimuksen mukaan pelillistäminen voi olla tehokas keino parantaa sairaanhoitajien lääkehoidon osaamista, mikä on olennaisen tärkeää potilasturvallisuuden kannalta.
      Väitöskirjassa tutkittiin sairaanhoitajien lääkehoidon osaamista sekä arvioitiin interaktiivisen 3D-pelin vaikutusta osaamisen kehittymiseen. Tulokset osoittavat, että pelillistäminen voi tarjota motivoivan ja tehokkaan tavan oppia lääkehoidon periaatteita ja käytäntöjä.
      – Sairaanhoitajilla on oleellinen rooli turvallisessa lääkehoidon prosessissa, joten on tärkeää, että sairaanhoitajien lääkehoidon osaaminen on ajan tasalla, sanoo terveystieteiden maisteri Sanna Luokkamäki väitöstiedotteessa.
      Tutkimus korostaa jatkuvan oppimisen merkitystä sairaanhoitajien ammatillisessa kehittymisessä. Säännöllinen osaamisen päivitys ja uusien oppimismenetelmien, kuten pelillistämisen, hyödyntäminen voivat olla avainasemassa potilasturvallisuuden edistämisessä.
      Väitöskirjatutkimuksen tulokset tarjoavat arvokasta tietoa sairaanhoitajien koulutuksen kehittäjille ja terveydenhuollon organisaatioille, jotka pyrkivät parantamaan lääkehoidon turvallisuutta ja tehokkuutta. Tutkimuksen myötä 3D-pelien käyttö sairaanhoitajien koulutuksessa saattaa yleistyä tulevaisuudessa, tarjoten uudenlaisia tapoja oppia ja vahvistyaa osaamista.
      Väitöskirja: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-5161-8
       
      Lue lisää...
×
×
  • Luo uusi...