Eduskunnan oikeusasiamies on saanut Tehyltä kantelun. Liitto haluaa, että oikeusasiamies selvittää, onko Turun kaupunki käyttänyt väärin valmiuslain suomaa oikeutta määrätä työntekijöitä ylitöihin ilman heidän suostumustaan.
Turussa terveysasemien esimiehet määräsivät 29. toukokuuta keskitetyn ajanvarauksen työntekijät ylitöihin käsittelemään kaikki kasautuneet puhelut. Esimiehet vetosivat valmiuslakiin, vaikka puheluiden kasaantuminen ei johtunut koronaepidemiasta, vaan pitkään jatkuneesta resurssivajeesta.
Työntekijää ei normaaliaikana voi määrätä ylityöhön vastoin hänen suostumustaan.
Valmiuslaki ja valtioneuvoston asetus edellyttävät, että työaikaan puututaan vain silloin, kun se on välttämätöntä koronapandemian hillitsemiseksi.
Puuttuminen työaikoihin ei saa poikkeusoloissakaan vaarantaa työntekijöiden hyvinvointia. Turussa on jo aiemmin todettu keskustan terveysasemalla liiallinen psykososiaalinen kuormitus.
– Ajanvarauksessa ei ole toukokuun lopussa eikä sen jälkeenkään ollut koronaepidemiasta johtuvaa työvoimapulaa, sanoo Tehyn lakimies Juho Kasanen.
Työaikoja valvova aluehallintovirasto kieltäytyi ottamasta kantaa laittomaan ylityömääräykseen. Päätöstä avi perusteli sillä, että se ei valvo poikkeuslainsäädäntöä.
Kantelussa Tehy toteaa, että työntekijältä puuttuvat oikeusturvakeinot, kun valmiuslaki on voimassa. Tilanne on työntekijöille kohtuuton.
– Työntekijän on myös poikkeusaikana voitava saattaa häntä koskeva määräys työaikalakia valvovan viranomaisen tarkasteltavaksi, jos on ilmeistä, että poikkeusasetuksen edellytykset eivät täyty.
Lähde: Tehyn tiedote
|
Recommended Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now