
Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi hämeenlinnalaisen palvelukodin palveluesihenkilölle 10 päiväsakkoa työaikalain rikkomisesta. Ratkaisu annettiin 2. joulukuuta 2024 ja liittyi tapaukseen, jossa kolmen työntekijän viikoittainen työaika ylitti lain salliman enimmäismäärän.
Syytteen mukaan palvelutalon palveluesihenkilö, joka toimi työnantajan edustajana, oli vuonna 2022 tahallaan tai huolimattomuuttaan rikkonut työaikalain säännöstä, joka rajoittaa työajan enimmäismäärää. Palveluesihenkilö ei ollut seurannut työntekijöiden työaikoja riittävästi, minkä seurauksena kolmen työntekijän työajat olivat ylittäneet sallitun enimmäismäärän neljän kuukauden tarkastelujaksoilla. Työaikalain mukaan keskimääräinen viikkotyöaika saa olla enintään 48 tuntia.
Tapauksessa työntekijöiden keskimääräiset viikkotyöajat olivat seuraavat:
- Ensimmäisellä työntekijällä 48,4 tuntia,
- toisella 52,4 ja 54,8 tuntia kahdella eri tarkastelujaksolla,
- kolmannella 53 tuntia.
Palveluesihenkilö kiisti syytteen. Palveluesihenkilön mukaan hänellä ei ollut osaamista tai tietoa työajan enimmäismäärien seurannasta. Hänen mukaansa hänellä ei asemansa perusteella ollut mitään tekemistä sen kanssa, ettei työnantaja ollut ottanut käyttöön työajan enimmäismäärien selvittämisen järjestelmää ja ettei palveluesihenkilöitä ollut tähän ohjeistettu eikä perehdytetty. Palveluesihenkilön mukaan palveluesihenkilöiden vastuulla oli henkilöstön saatavuuden osalta erittäin haastavassa tilanteessa ainoastaan varmistaa henkilöstömitoitukset täyttävä työvuorosuunnittelu.
Käräjäoikeus katsoi, että palveluesimiehen olisi asemansa ja tehtäviensä perusteella kuulunut perehtyä ja olla tietoinen työaikaa koskevista lain säännöksistä ja huolehtia työnantajan edustajana siitä, että säännöksiä noudatetaan. Näin ollen käräjäoikeus katsoi, että palveluesihenkilö oli työnantajan edustajana tahallaan tai huolimattomuudesta rikkonut työaikalain enimmäistyöaikaa koskevaa säännöstä. Palveluesihenkilö ei ollut havaitsemistaan työntekijöiden huomattavista työtuntimääristä huolimatta pyrkinyt edes selvittämään työtuntimäärien ylitysten lainmukaisuutta.
Recommended Comments
There are no comments to display.
Please sign in to comment
You will be able to leave a comment after signing in
Sign In Now