Jump to content
MAINOS

Työhyvinvointiin satsaamalla miljardisäästöjä


Hoitajat.net
 Jaa

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut arvion menetetyn työpanoksen aiheuttamista vähimmäiskustannuksista työpaikoille ja yhteiskunnalle. Kustannukset ovat arviolta 2 miljardia euroa kuukaudessa eli 24 miljardia euroa vuodessa. Työterveyslaitos taas on arvioinut, että yksi työhyvinvointiin sijoitettu euro tuottaa jopa kuusi euroa takaisin.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK haastaa suomalaiset työpaikat panostamaan kevään aikana työhyvinvointiin sekä jakamaan parhaat ideansa myös muiden käyttöön.

– Haluamme saada parhaat ideat ja toimet jakoon. Toivomme, että työhyvinvointihaasteeseen tarttuvat työpaikat kertovat kevään kuluessa kehittämistoimistaan tunnisteella #6euroatakaisin, edunvalvontayksikön johtaja Katarina Murto haastaa STTKn tiedotteessa.

Hyvinvointi edistyy, kun työpaikan johto ja esimiehet sitoutuvat yhteistyössä henkilöstön kanssa eri keinoin työhyvinvoinnin edistämiseen.

– Menetetyn työpanoksen kustannukset ovat niin häkellyttävän suuria, että nykytilanteeseen ei pidä tyytyä. Säästäisimme valtavia summia, jos työpaikoilla panostettaisiin enemmän fyysiseen ja henkiseen työhyvinvointiin, parempaan johtamiseen ja esimiestyöhön sekä työkyvyn ennakoivaan edistämiseen. Työhyvinvoinnin tuotto taas on huikea, eikä sen aikaansaaminen ole rakettitiedettä. Se vaatii konkreettisia tekoja, Murto korostaa.

– Suomessa on jo työhyvinvoinnilla tulostaan parantavia työpaikkoja. Fiksut työpaikat ymmärtävät, että fyysisesti ja henkisesti hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö on tärkeä menestystekijä. Työhyvinvointia edistämällä työnantaja panostaa samalla kilpailukykyyn ja parempaan tuottavuuteen. Näin tehdään parempaa tulosta ja se tuottaa työnantajalle selvää rahaa.

Työnantajille velvoite varmistaa esimiesten riittävät esimiestaidot

STTK:n esittää työnantajalle velvoitetta varmistaa johtajien ja esimiesten riittävä osaaminen. Esimiestehtävissä työskenteleville on tarjottava mahdollisuus osallistua koulutukseen esimiestaitojen kehittämiseksi.

– Mielestämme työnantajalla tulee olla säännöllinen velvoite varmistaa esimiesten riittävä osaaminen ja taidot esimiehenä toimimiseen sekä työhyvinvoinnin edistämiseen. Velvoite on toteutettava tarvittaessa lainsäädäntömuutoksin.

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...