Jump to content
MAINOS

Tutkinta: Kehitysvammahuollon asiakas jätettiin pakkaseen ilman ulkoiluvaatteita


Hoitajat.net
 Share

Kuvituskuva: iStock

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Pitkäniemessä sijaitsevassa kehitysvammahuollon yksikössä on tullut ilmi tilanne, jossa asiakas on jätetty ulos ilman ulkoiluvaatteita noin tunnin ajaksi. Sairaanhoitopiiron tiedotteen mukaan kolme työntekijää on irtisanottu ja kaksi muuta saanut varoituksen. 

29.12. tapahtunut tilanne tuli kehitysvammahuollon toimialueen johdon tietoon sairaanhoitopiirin oman valvonnan kautta 9.1.2017. Sairaanhoitopiiri on tehnyt työntekijöidensä toiminnasta poliisille tutkintapyynnön. Henkilökuntaa on kuultu asiasta.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallintoylihoitaja Tiina Surakka kertoo Aamulehdessä, että Pitkäniemessä esille tulleessa asiakkaan kaltoinkohtelussa on edetty eettisten ohjeistusten mukaisesti.

– Esimiehet ovat toimineet tässä asiassa esimerkillisesti, Surakka sanoo.

Asiakkaan kohtelu on ollut toistaiseksi saatujen tietojen perusteella sekä lain että sairaanhoitopiirin eettisten periaatteiden vastaista. Asiakkaan läheisten kanssa on keskusteltu tapahtumista. Läheiset eivät toivo asiassa enempää julkisuutta. 

 Share

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

There are no comments to display.



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

×
×
  • Create New...