Vain viidesosalla laitoshoidon ja tehostetun palveluasumisen asukkailla on puhtaat hampaat, selvisi Helsingissä tehdyssä tutkimuksessa. Huono suuhygienia on yhteydessä huonompaan elämänlaatuun.
Suun puhtaus on ratkaisevan tärkeää hyvän suunterveyden ylläpitämisessä ja suusairauksien ehkäisyssä. Riittävän suuhygieniatason saavuttaminen näyttää haastavalta ympärivuorokautisessa hoidossa, erityisesti muistisairailla.
Helsingin yliopiston ja Helsingin sosiaali- ja terveystoimen tutkimuksessa selvitettiin ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa asuvien suuhygienian tasoa, suun terveydentilaa ja hammashoidon tarvetta. Tutkimukseen osallistui 231 asukasta, joista suurin osa oli muistisairaita ja tarvitsi paljon apua hoitohenkilökunnalta päivittäisissä toiminnoissa.
Hammaslääkärien tekemässä tutkimuksessa lähes puolella asukkaista suuhygienian taso oli erittäin huono, hampaiden pinnalla oli runsaasti plakkia ja suusta löytyi ruuanjäämiä.
– Hampaiden reikiintyminen, ientulehdukset ja hampaiden kiinnityskudoksen sairaudet olivat asukkailla yleisiä, kertoo tuloksista tutkimuksen ykköskirjoittaja, FT Riitta Saarela.
Tutkimukseen osallistuneilla oli myös käytössä paljon lääkkeitä, mikä usein johtaa syljen erityksen vähenemiseen ja edelleen kohonneeseen suusairauksien riskiin. Monista riskeistä ja hoidon tarpeesta huolimatta vain harva asukas oli käynyt hammaslääkärin tai suuhygienistin vastaanotolla viimeisen vuoden aikana. Suun tutkimukset tehtiin ennen koronapandemiaa vuosina 2017–2018.
Suunterveys on osa yleisterveyttä
Suun terveys on keskeinen osa ikääntyneen yleisterveyttä. Se vaikuttaa muun muassa hyvän ravitsemuksen toteutumiseen ja yleiseen hyvinvointiin.
– Suun terveyden uusi määritelmä on monitahoinen ja sisältää kyvyn puhua, hymyillä, haistaa, maistaa, koskettaa, pureskella, niellä ja välittää erilaisia tunteita ilmeillä ilman kipua ja epämukavuutta, kuvailee Saarela.
– Tärkeä havainto tutkimuksessamme oli, että mitä huonompi asukkaan suuhygienian taso oli, sitä huonompi oli hänen elämänlaatunsa, Saarela jatkaa.
Ammattilaisten yhteistyöllä parempaa suunterveyttä
Ikääntyneiden asukkaiden suuhygienian parantaminen on hoitohenkilökunnan ja suun terveydenhuollon yhteinen haaste, Saarela täsmentää.
– Suuhygienistien osaamista tarvitaan muun muassa opastamaan hoitajia asukkaan hampaiden, suun limakalvojen ja hammasproteesien puhdistamisessa. Ja hoitajat tarvitsevat tietoa ja osaamista asukkaan suun ongelmien ja sairauksien tunnistamiseen kyetäkseen ohjaamaan heitä suun terveyspalvelujen piiriin. Jokaiselle asukkaalle pitäisi myös taata säännöllinen hammaslääkärin tutkimus ja tarvittavat hoitotoimenpiteet joko asumisyksikössä tai hammashoitolassa, Saarela summaa.
|
Recommended Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now