
Tupakointi aiheuttaa haittaa terveydelle ja taloudelle monin eri tavoin. Terveydenhuollon kuormittuminen, tulipalot, sairauspoissaolot, ennenaikaiset kuolemat sekä tulonsiirrot kuten sairauspäivärahat maksoivat vuonna 2012 yhteensä noin 1,5 miljardia, arvioidaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreessa raportissa.
Tupakoinnin välittömät kustannukset eli esimerkiksi terveydenhuollon menot ja tulipalot aiheuttivat vuonna 2012 noin 290 miljoonan euron kulut. Tupakoinnin aiheuttamat tulonsiirrot, kuten sairauspäivärahat, ovat yhteenlaskettuna noin 327 miljoonaa euroa. Välittömät taloudelliset haitat nousevat näin noin 617 miljoonaan euroon.
Välilliset kustannukset ovat vielä suuremmat, niiden arvioidaan olevan yhteensä noin 840–930 miljoonaa euroa. Välillisissä kustannuksissa huomioidaan, kuinka paljon potentiaalista tuotantoa menetetään tupakoinnin vuoksi. Välillisiksi kustannuksiksi laskettiin tupakointikuolemien ja työkyvyttömyyseläkkeiden aiheuttamat tuotannonmenetykset sekä työntekijöiden sairauspoissaolojen ja luvattomien tupakkataukojen aiheuttamat menetykset työajassa.
Tupakoinnin arvioidaan aiheuttaneen vuonna 2012 Suomessa runsaat 700 uutta työkyvyttömyyseläkejaksoa, yli 800 000 sairauslomapäivää ja noin 4 300–4 500 kuolemaa. Tupakoinnin arvioidaan olleen syynä noin 17 prosentissa kaikista 35–64-vuotiaiden kuolemista.
Selvityksessä taloudellisia haittoja arvioitiin tupakoinnin aiheuttamien tautien kautta. Tupakkataudeiksi kutsutaan niitä tauteja, joissa tupakointi on merkittävä riskitekijä. Näitä ns. tupakkatauteja ovat erilaiset syövät, sydän- ja verisuonitaudit, hengityselinten sairaudet ja raskaana olevien naisten tupakoinnista heidän lapsilleen aiheutuvat ongelmat, kuten pieni syntymäpaino.
- Jos tupakointia onnistutaan vähentämään, tuo se helpotusta erityisesti terveydenhuollon tilanteeseen. Tupakointi aiheutti vuonna 2012 arviolta noin 340 000 vuodeosastohoitopäivää ja noin 187 000 hoitokäyntiä, sanoo THL:n kehittämispäällikkö Miikka Vähänen.
Tupakoinnista aiheutuvat sairaanhoitokulut ovat suuremmat kuin esimerkiksi alkoholiin liittyvät. Tupakoinnista johtuvat sairaanhoitokulut olivat vuonna 2012 210 miljoonaa euroa. THL arvioi saman vuoden alkoholiin liittyviksi sairaanhoitokuluiksi enintään 142 miljoonaa euroa.
Lisätietoja: Tupakoinnin yhteiskunnalliset kustannukset ja niiden arviointimenetelmät
Lähde: THL
|
Recommended Comments
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now