
Tehyn tuoreesta selvityksestä käy ilmi, että työnantajat järjestävät tehohoitajille koulutusta, mutta sitä ei ole aina riittävästi tarjolla ja se ei vastaa työelämän tarpeisiin. Tehy vaatii tiedotteessaan, että Suomessa alettaisiin järjestää kansallisesti yhteneväistä tehohoidon erikoistumiskoulutusta. Vaativasta työstä ja lisäkouluttautumisesta olisi myös maksettava lisää palkkaa.
Tehohoitajien työ on vaativaa ja vaati laajaa erikoisosaamista, jossa korostuu uuden työntekijän perehdytys, osaaminen ja täydennyskoulutukset. Tehohoitajien tekemä työ on noussut esiin erityisesti korona-aikana, sillä korona on tehnyt työstä entistä raskaampaa.
– Uusia hoitajia ei ole aina ehditty perehdyttää tarpeeksi tehtäviin. Lisäksi on yleistä, että työntekijät kouluttautuvat tehohoitajan tehtäviin omien töiden ohella tai vapaa-ajalla. Vastanneista 41 % maksaa itse tehohoitajan lisä- tai täydennyskoulutuksen. Vain pieni osa tehohoitajista saa lisäpalkkaa, summaa selvityksen tehnyt Tehyn työelämäasiantuntija Tiina Vartiainen.
Tehohoitajat saavat yleisimmin työnantajan järjestämän koulutuksen, koska valtakunnallisesti yhteneväistä erikoistumiskoulutusta ei ole valmistuneille sairaanhoitajille ja lähihoitajille tarjolla. Tehy on esittänyt, että Suomeen luodaan sairaanhoitajatutkinnon jälkeinen, kansallinen ja yhtenäinen tehohoidon kliininen erikoistumiskoulutus.
– Mallia voisi ottaa vanhanmuotoisista erikoistumiskoulutuksista tai lääketieteen erikoisaloista, jolloin syvällinen erityisosaaminen vastaisi paremmin työelämässä tarvittavaa osaamista. Mallista hyötyisivät niin työntekijät kuin työnantajatkin. Selvitykseen vastanneet kaikki osastonhoitajat ja apulaisosastonhoitajat puolsivat tätä, Vartiainen sanoo.
Tehyn mukaan työnantajien tulisi kiinnittää huomiota teho- ja tehovalvontaosastojen riittäviin ja osaaviin henkilöstöresursseihin, tehohoitajien työhyvinvointiin, alan veto- ja pitovoimaan sekä parempaan palkkaukseen.
– Me emme olisi selvinneet korona-ajasta ilman tehohoitajia. Tehohoitajat käyvät uransa aikana useita koulutuksia ja päivittävät osaamistaan jatkuvasti. On järkyttävää, että harva tehohoitaja saa erikoisosaamisestaan lisäpalkkaa. On päivänselvää, että tästä vaativasta erikoisosaamisesta pitää palkita, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
|
Recommended Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now