Jump to content
MAINOS

Tehy vaatii hoitajille lisää palkkaa lääkärin tehtävistä


Hoitajat.net
 Jaa

Kuva: iStock

Tehy vaatii hoitajille lisää palkkaa tehtävänsiirroista. Liitto ei vastusta lääkäreiltä hoitajille siirrettäviä tehtäviä, mutta muistuttaa että ennen tehtävänsiirtoja on sovittava tarkkaan palkasta, vastuista ja koulutuksesta.

Tehtäväsiirtoja tehdään kuntapuolen lisäksi myös entistä enemmän yksityissektorilla. Tehy kehottaa hoitajia olemaan tarkkana ennen kuin uusia tehtäviä otetaan vastaan.

- Uusia tehtäviä ei pidä ottaa vastaan ennen kuin sovitaan palkkauksen lisäksi selkeästi vastuista sekä varmistetaan uusien tehtävien vaatima osaaminen ja koulutus.  On selvää, että lisääntyneen vastuun ja uusien tehtävien on näyttävä myös palkassa, sanoo neuvottelupäällikkö Marianne Leskinen Tehyn tiedotteessa.

Hoitajia huolettaa potilasturvallisuus ja vastuukysymykset, esimerkiksi liikkeenluovutustilanteissa he ovat joutuneet joutuneet ilman riittävää perehdytystä ja koulutusta ottamaan vastaan uusia työtehtäviä.

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Tehy voisi puuttua myös epäkohtaan että esim papa-näytteen voi ottaa sekä hoitaja että lääkäri, mutta vain lääkärille maksetaan toimenpidepalkkio. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei kunta-alalla saa korvauksia vaikka tehtävänkuva laajenee, kyllä se on ammattiliiton tehtävä määrätä tehtäväkohtaisten korvausten määrä. Kyllähän suositukset tehyltä annetaan mutta ne ovat vain suosituksia. Korupuheita on ollut ennenkin, tehkää suosituksista määräyksiä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tehyn olisi pitänyt hoitaa tämä jo aikoja sitten, mutta eipä näkynyt missään vaikka kyselin luottamusmieheltä tukea monet kerrat. Kuulema työanantaa päättää palkasta ja se siitä. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

2 tuntia sitten, Vieras: äshoo kirjoitti:

Ei kunta-alalla saa korvauksia vaikka tehtävänkuva laajenee, kyllä se on ammattiliiton tehtävä määrätä tehtäväkohtaisten korvausten määrä. Kyllähän suositukset tehyltä annetaan mutta ne ovat vain suosituksia. Korupuheita on ollut ennenkin, tehkää suosituksista määräyksiä.

Ei ole tehyllä näihin juttuihin määräysvaltaa, työnantajalla kun on oikeus määrätä tessin ja työsopimuksen rajoissa mitä siellä työpaikalla tehdään, miten tehdään, missä tehdään ja milloin työ tulee suorittaa. Aina voi tietysti yrittää neuvotella..

Muokattu - Stargazer
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Onhan se hyvä kun Tehy pitää asiaa esillä, mutta hoitajat ovat ottaneet lääkärin tehtäviä vastaan neuvottelematta palkasta, niin vaikea on jälkeenpäin vaatia. Palkan maksaa työnantaja kunta tai joku muu ei Tehy. Tietenkin aina voi yrittää vaatia takautuvasti palkkasaatavia. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

28.1.2017 klo 21.07, Vieras: Hoitaja kirjoitti:

Tehy voisi puuttua myös epäkohtaan että esim papa-näytteen voi ottaa sekä hoitaja että lääkäri, mutta vain lääkärille maksetaan toimenpidepalkkio. 

Tämä on niin totta. Lääkäreiden toimenpideluetteloissa on useampiakin asioita, joita hoitajat tekevät päivittäin ilman erilliskorvauksia. Ihan esimerkiksi kipsaus ja tipan laitto, jotka on ainakin todella yleisiä hoitajien tehtäviä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

sihteerit työttömäksi ja lääkärit tekee sihteerin töitä niin hoitajat tekee sitten lääkärin töitä....prioriteetit kohdallaan...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sama homma lähäreille sairaanhoitajien työt.Koko ajan lisää,mutta sille ei mahda mitään niinkuin aiemmin kirjoitettiin.Työnantaja määrää-liitoilla ei mitään sananvaltaa.Viimeisimpänä lähetteiden teko sairaalasta vanhainkotiin myös lähäreille(ennen lääkärit tekivät).

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...