Jump to content
MAINOS

Tehy ja SuPer hylkäsivät sovintoehdotuksen – 25 000 hoitajan lakko alkaa perjantaina


Hoitajat.net
 Jaa

Kuvituskuva: Envato

Tehyn ja SuPerin hallinnot hylkäsivät tänään yksimielisesti valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Hoitajalakko alkaa 1.4.2022 klo 6.00, liitot tiedottavat.

Liittojen mukaan sovintoehdotus ei sisältänyt mitään elementtejä hoitajapulan korjaamiseksi – ei palkkauksellisia eikä työoloja parantavia. Päinvastoin ehdotus olisi jopa heikentänyt nykytilaa. Sovittelijan ehdotus ei sisältänyt lainkaan palkkaohjelmaa. Tavanomaiset sopimuskorotukset jäivät alle muilla aloilla sovitun. Työaikoja koskevat tavoitteet eivät edenneet, eli työolojakaan ei olisi tällä ehdotuksella korjattu mitenkään.

Esimerkiksi hoitajien kipeästi kaipaamia tiukennuksia työantajan yksipuoliseen oikeuteen vaihtaa työvuoroja ei tullut. Hoitajat eivät edelleenkään ehdotuksen mukaan saisi jaksotyössä arkipyhiä kokonaisina vapaapäivinä vaan silputtuna pieniin pätkiin. Uskomattominta ehdotuksessa oli, että eräiden hoitajien työaikaa olisi jopa pidennetty.

– Olen vihainen ja surullinen. Hoitajien loputtoman joustamisen, pandemian, valmiuslain, oman terveyden vaarantamisen ja kaiken sankarihoitajien ylistämisen jälkeen meille esitetään tämä. Ehdotus, joka viittaa täydellisesti kintaalla hoitajapulalle ja hoitajien arjelle. Sovintoehdotus on tälle paperille väärä nimi. Siitä puuttuvat kaikki sovun rakennuspalikat. Päättäjämme olivat täysin yksimielisiä hylkäämisestä, lataa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Työvoimapula on pahin juuri sote-alalla. Tästä huolimatta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on koko neuvottelujen ajan hoitajajärjestöjen mukaan työntänyt pään syvälle pensaaseen ja välttelee omaa vastuutaan sote-alan kriisistä ja hoitajapulan ratkaisusta. Mutta ei valtiovaltakaan pääse tilannetta pakoon, koska se vastaa sote-sektorin rahoituksesta suoraan ensi vuoden alusta.

– Sovintoehdotus on täysin kelvoton. Jos halutaan, että tässä maassa on jatkossakin julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto, poliittisen päättäjän on pakko puuttua peliin. Poliitikot välttelevät ja kiertelevät, mutta kyllä sote-palvelut, niiden rahoitus ja etenkin tulevaisuus ovat lopulta heidän vastuullaan, alleviivaa SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola

1.4.2022 alkavan lakon piirissä on noin 25 000 Tehyn ja SuPerin työsopimussuhteista jäsentä seuraavissa organisaatioissa:

  • Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,
  • Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (lukuun ottamatta Kysteri-liikelaitos), 
  • Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, 
  • Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,  
  • Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,
  • Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (lukuun ottamatta Keski-Suomen seututerveyskeskus),
  • Järvi-Suomen Terveys Oy, Docta Oy, Tervia Osaajat Oy, Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskunta.  
  • Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n sekä Sarastia Rekry Oy:n terveydenhuoltoalan työtehtävät, joita suoritetaan yllä mainituissa lakon kohdeorganisaatioissa.

Lakkokohteissa annetaan suojelutyöneuvotteluihin perustuen suojelutyötä välittömään hoitoon potilaiden hengen turvaamiseksi tai pysyvän vakavan vammautumisen estämiseksi.

Katso tästä sovintoehdotuksen pääkohdat.

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Tätäthän tuolta mu**ku Julkuselta-anteeksi Markku Jaloselta tiesi odottaa. Pessimisti ei pety koskaan, mutta toivottavasti meillä on sitten jossakin vaiheessa HOITAJIEN omistamia yksityissairaaloita, joissa potilaiden maksukyky määrittää vuorokausitaksan. Itse pyytäisin hra M. Julkusen hoitamisesta 1000 e/vrk ja viikonloppuna tuplahinta lauantaista ja pyhästä triplataksa!!!! Ugh olen puhunut

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

  • Lisää ajankohtaisia

    • Suomen Lastenhoitoalan ammattilaiset SLaL ry on valinnut Marja-Leena Varhon Vuoden lastenhoitajaksi 2024.
      Varho on omistautunut ja luova lastenhoitaja, jolla on kyky luoda turvallinen ja lapsen huomioon ottava kasvuympäristö. Hänellä on myös vahva tahto parantaa varhaiskasvatusalan asioita.
      Työssään Varho kokee suurimmaksi rikkaudeksi lasten kasvun ja kehityksen seuraamisen. Hänen mielestään se, miten työssä viihtyy, on paljon kiinni omasta asenteesta. Positiivinen asenne ja huumori kantavat pitkälle!
      Marja-Leena Varho on erinomainen valinta Vuoden Lastenhoitajaksi. Hänen lämmin ja inhimillinen työote yhdistettynä hänen aktiiviseen osallistumiseensa niin työ- kuin yksityiselämässä tekee hänestä arvokkaan esikuvan lastenhoitoalalla.
      Lue lisää...
    • Hallituksen kaksipäiväinen kehysriihi alkaa tänään. Tehy vaatii sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen vahvistamista kehysriihessä. Lähes kaikki hyvinvointialueet ovat vakavasti alijäämäisiä ja yt-neuvotteluja käydään ympäri maata. Palveluista joudutaan leikkaamaan ja jopa henkilöstöä vähentämään.
      Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kritisoi puheita sote-alasta kulueränä ja rahareikänä. Hänen mukaansa terveydenhuolto on investointi, joka mahdollistaa suomalaisten osallistumisen työelämään ja yhteiskunnan toiminnan.
      – Jos Suomessa nyt merkittävässä määrin ajetaan alas julkinen terveydenhuolto, sitä on mahdotonta enää saada takaisin, muistuttaa Rytkönen Tehyn tiedotteessa.
      Tehy vaatii rehellisyyttä hyvinvointialueiden taloustilanteen taustoista ja varoittaa julkisen terveydenhuollon alasajamisen seurauksista.
      Tehyn vaatimuksia
      Sote-alan rahoituksen vahvistaminen pitkäjänteisesti Panostus peruspalveluihin, kuten hoitajavastaanottoihin, fysioterapeuttien suoravastaanottoihin ja lääkkeenmääräämisen erityispätevyyden omaavien hoitajien lisäämiseen Lasten ja nuorten psykiatristen ja mielenterveyspalvelujen rahoituksen turvaaminen Ikääntyneiden kuntoutuksen, kotihoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen resurssien lisääminen Kela-korvausmallin vaikutusten arvioiminen huolella ennen sen käyttöönottoa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kannustimien kehittäminen
      Lue lisää...
    • Hoitoalalla työskentelevien taloudelliset haasteet ovat tulleet näkyviin uudessa selvityksessä, joka paljastaa lähihoitajien hakevan kulutusluottoja huomattavasti useammin kuin muissa ammattikunnissa työskentelevät.
      Vertailussa kävi ilmi, että lähihoitajat ovat hakeneet luottoja yli 20 kertaa enemmän kuin opettajat ja neljä kertaa useammin kuin sairaanhoitajat. 
      Selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysalan työntekijät sekä muut pienituloiset, fyysisesti raskasta työtä tekevät ammattilaiset hakevat suurimpia kulutusluottoja suhteessa palkkaansa. Esimerkiksi laitoshuoltajat hakevat keskimäärin yli viisinkertaisia kulutusluottosummia verrattuna kuukausipalkkaansa.
      Etua Oy:n selvitys Selvitys heijastaa hoitoalan työntekijöiden taloudellisia haasteita ja korostaa tarvetta ymmärtää paremmin alan ammattilaisten taloudellista tilannetta.
      Lisätietoja: https://www.etua.fi/kulutusluotot-ammattikunnittain
      Lue lisää...
    • Lapissa FinnHEMS 51 -lääkintähelikopterissa työskentelevä Tero Karvinen on saanut vuoden ensihoitaja 2024 -tunnustuksen. Rovaniemeläisen Karvisen työura lääkintä- ja pelastushelikoptereiden parissa on kestänyt jo yli kaksi vuosikymmentä. Hänen ammattitaitonsa ja sitoutumisensa ensihoidon alalle on nyt saanut ansaittua huomiota.
      Karvisen ura on ollut monipuolinen: hän on toiminut esihenkilönä, osallistunut pintapelastustehtäviin ja ollut mukana kehittämässä ensihoitotyötä niin Lapissa kuin kansainvälisestikin. FinnHEMS 51 -helikopteriyksikkö, jossa Karvinen työskentelee, on erityinen, sillä se on ainoa Suomen seitsemästä FinnHEMS-yksiköstä, jossa on kaksi ensihoitajaa ja kaksi lentäjää päivystämässä. Muissa yksiköissä toimii kolmen hengen tiimit, jotka koostuvat lääkäristä, lentäjästä sekä HEMS-ensihoitajasta tai HEMS-pelastajasta.
      Vuoden ensihoitaja valitaan laajapohjaisesti ensihoidon ammattilaisten ja järjestöjen edustajista koostuvan raadin toimesta. Palkinto myönnettiin Karviselle FinnEM-konferenssissa Oulussa 4.4.2024. Valintaraatiin kuuluivat alan asiantuntijat, kuten ensihoitolääkärit, ensihoidon opettajat sekä Suomen Ensihoitoalan liitto, Tehy ja Pelastustieto-lehti.
      Vuoden ensihoitajan titteli on avoin ehdotuksille kaikilta, mikä tekee Karvisen valinnasta entistä merkityksellisemmän.
      Vuoden ensihoitaja Tero Karvinen

      Lue lisää...
    • Itä-Suomen yliopistossa toteutettu tuore väitöskirjatutkimus tuo uutta tietoa sairaanhoitajien lääkehoidon osaamisesta ja sen kehittämisestä 3D-pelien avulla. Tutkimuksen mukaan pelillistäminen voi olla tehokas keino parantaa sairaanhoitajien lääkehoidon osaamista, mikä on olennaisen tärkeää potilasturvallisuuden kannalta.
      Väitöskirjassa tutkittiin sairaanhoitajien lääkehoidon osaamista sekä arvioitiin interaktiivisen 3D-pelin vaikutusta osaamisen kehittymiseen. Tulokset osoittavat, että pelillistäminen voi tarjota motivoivan ja tehokkaan tavan oppia lääkehoidon periaatteita ja käytäntöjä.
      – Sairaanhoitajilla on oleellinen rooli turvallisessa lääkehoidon prosessissa, joten on tärkeää, että sairaanhoitajien lääkehoidon osaaminen on ajan tasalla, sanoo terveystieteiden maisteri Sanna Luokkamäki väitöstiedotteessa.
      Tutkimus korostaa jatkuvan oppimisen merkitystä sairaanhoitajien ammatillisessa kehittymisessä. Säännöllinen osaamisen päivitys ja uusien oppimismenetelmien, kuten pelillistämisen, hyödyntäminen voivat olla avainasemassa potilasturvallisuuden edistämisessä.
      Väitöskirjatutkimuksen tulokset tarjoavat arvokasta tietoa sairaanhoitajien koulutuksen kehittäjille ja terveydenhuollon organisaatioille, jotka pyrkivät parantamaan lääkehoidon turvallisuutta ja tehokkuutta. Tutkimuksen myötä 3D-pelien käyttö sairaanhoitajien koulutuksessa saattaa yleistyä tulevaisuudessa, tarjoten uudenlaisia tapoja oppia ja vahvistyaa osaamista.
      Väitöskirja: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-5161-8
       
      Lue lisää...
×
×
  • Luo uusi...