SuPer selvitti jäsentensä keskuudessa syitä hakeutua lähihoitajakoulutukseen. Alan hyvä työllisyystilanne ja halu auttaa muita ihmisiä nousivat tärkeimmiksi tekijöiksi. Paljon on myös opiskelijoita, jotka ovat alan vaihtajia ja haluavat tehdä merkityksellistä työtä. Hoito- ja hoivatyön koetaan antavan paljon, kun voidaan helpottaa muiden elämää ja auttaa. Myös mahdollisuus kehittyä alalla koetaan tärkeäksi.
Miksi hakeuduit lähihoitajakoulutukseen?
”Olen aina halunnut työhön, missä autetaan toisia ja työ on ihmisten parissa tehtävää. Tiedät myös tekeväsi arvokasta työtä ja saat paljon vastuuta.”
”Halusin päästä kassatyöstä ihmisläheiseen työhön, missä voin auttaa ja hoitaa ihmisiä. Myös hoitoalan työllistävyys ja monipuolisuus houkutti.”
”Pitkä ura edellisessä työssä päättyi koko henkilökunnan irtisanomiseen joten tuli ajankohtaiseksi uuden ammatin hankkiminen. Hoiva- ja hoitoala on ollut jo pitemmän ajan haave, tällä hetkellä olen todella tyytyväinen, että lähdin opiskelemaan.”
”Auttamisen halu, rakkaus sekä kunnioitus vanhoja ja sairaita ihmisiä kohtaan. Työn monipuolisuus ja hyvä työllistymistilanne. Mahdollisuus edetä ja kehittää itseään alalla vaikka miten paljon.”
”Halusin oppia enemmän erilaisista ihmisistä, tehdä töitä ihmisten kanssa, auttaa sekä halusin tuntea työni ja itseni aidosti tärkeäksi.”
Tilastotietoa lähihoitajista
Vuonna 2014 lähihoitajatutkinnon suorittaneita oli noin 137 000 ja tutkintoja suoritettiin 10 033. Kasvua edelliseen vuoteen oli 10 prosenttia. Noin 70 prosenttia lähihoitajista työskentelee kuntasektorilla. Vanhainkodeissa ja palvelutaloissa työskentelee noin 30 prosenttia, terveyskeskuksissa noin 15 prosenttia, päiväkodeissa noin 15 prosenttia, kotipalvelussa 15 prosenttia ja sairaaloissa 10 prosenttia. Lähihoitajista noin kaksi kolmasosaa työskentelee sosiaalihuollossa.
|
Recommended Comments
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now