
Valvira selvittää vuosittain keskimäärin seitsemän raskauden aikaiseen hoitoon tai synnytykseen liittyvää asiaa, joissa epäillään hoitovirhettä. Määrä on pysynyt samana vuodesta toiseen.
Yleensä asia tulee Valvirassa vireille synnyttäjän tekemänä kanteluna ja koskee synnytyksen hoitoa synnytyssairaalassa tai raskaudenaikaista hoitoa ja sikiön kohdunsisäistä kuolemaa.
Valtaosassa selvitetyistä valvonta-asioista Valvira on todennut synnytyksen tai raskauden seurannassa ja hoidossa epäasianmukaisuutta. Noin 2/3:ssa tapauksista epäasianmukaisuus on liittynyt sikiön sykekäyrän tulkintaan tai seurantaan. Muita potilasturvallisuuteen liittyviä tunnistettuja riskitekijöitä ovat olleet muun muassa ponnistusvaiheen pitkittyminen, tiedonkulkuongelmat, ulkomaalaisia potilaita koskevat kieli- ja kommunikaatio-ongelmat, kiireinen yöaika sekä puutteelliset potilasasiakirjamerkinnät.
Vaikka synnytykseen liittyviä vakavia hoitovirheitä tapahtuu, niiden lukumäärä on vähäinen ja synnytysten turvallisuus on Suomessa edelleen maailman huippuluokkaa. Valviran mukaan potilasturvallisuuden kehittämistyötä on kuitenkin syytä edelleen jatkaa.
Valvira käsittelee vakavimmat valvonta-asiat, joissa hoitovirheen epäillään aiheuttaneen potilaan kuoleman tai vakavan vammautumisen. Aluehallintovirastot käsittelevät muut raskauden tai synnytyksen aikaiseen hoitoon liittyvät asiat.
Recommended Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now