
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg on huolissaan lähihoitajien työttömyydestä. Väestön ikääntyminen on lisännyt kansalaisten hoidon tarvetta, mutta samalla sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia karsitaan merkittävästi, mikä heikentää palvelujen saatavuutta ja laatua.
SuPer ei hyväksy säästötoimia, jotka vaarantavat kansalaisten perusoikeuksien toteutumisen. MTV Uutisten mukaan (12.2.) HUS Labissa ei jatketa 500 työntekijän määräaikaisia työsuhteita, ja nämä toimet kohdistuvat suoraan potilastyötä tekeviin.
SuPerin mukaan sote-palveluiden säästötoimet heikentävät hoidon saatavuutta ja laatua, lisäävät työntekijöiden kuormitusta ja pahentavat hoitajapulaa tulevaisuudessa, kun hoitajat hakeutuvat muille aloille.
Vaikka hoitajien työllisyys saattaisi parantua muutaman vuoden kuluttua, alan jo menettämät osaajat ovat siirtyneet muille sektoreille. Jo nyt kymmenet tuhannet sote-ammattilaiset ovat jättäneet alan, ja nykyiset toimet pahentavat tilannetta entisestään.
Kasvavat työttömyysluvut eivät myöskään houkuttele uusia osaajia alalle.
– Hoitoala on turvannut lähes varman työpaikan tähän asti, ja nyt moni pohtii uudelleen tulevaisuuden suunnitelmiaan, Inberg toteaa järjestön tiedotteessa.
|
Recommended Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now