Jump to content
  •  

    Suomalaisten mielestä työilmapiiri työhyvinvoinnin tärkein tekijä

    Hoitajat.net
    Shutterstock

    Suomalaiset uskovat, että työhyvinvoinnin tärkeimmät tekijät ovat hyvä työilmapiiri, motivoiva työ ja mahdollisuus vaikuttaa oman työn sisältöön ja toimenkuvaan. Valtaosa, 96 prosenttia, suomalaisista on lisäksi sitä mieltä, että jokaisen työntekijän tulee kantaa vastuuta oman työyhteisönsä hyvinvoinnista. Tulokset selviävät Suomalaisen Työn Liiton Made by Finland -tutkimuksesta. Hyvää palkkausta piti tärkeänä työhyvinvoinnin kannalta vain 12 % vastaajista.

    Suomalaisten mielestä työhyvinvointi syntyy hyvästä työilmapiiristä, motivoivasta työstä ja mahdollisuudesta vaikuttaa omaan työhönsä. Häntäpäähän jäävät työhyvinvointitekijöinä sen sijaan palkka ja uralla eteneminen. Suomalaiset näkevät vastuunkannon oman työyhteisön hyvinvoinnista jokaisen työntekijän tehtävänä. Erityisesti kaikkein nuorimmat ja vanhimmat vastaajaryhmät painottivat oman vastuun merkitystä.

    Lähes saman verran, 93 prosenttia suomalaisista, on puolestaan sitä mieltä, että organisaatioiden tulee kantaa vastuuta työntekijöidensä hyvinvoinnista myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Tätä mieltä olivat erityisesti naisvastaajaryhmät, kaikkein nuorinta ja vanhinta ikäryhmää lukuun ottamatta.

    Suomalaisten mielestä työ luo hyvinvointia. Tätä mieltä oli 94 prosenttia suomalaisista ja eritoten miehet ikähaitarin molemmista päistä sekä yli 35 vuotiaat naiset.

    Mitkä ovat mielestäsi työhyvinvoinnin tärkeimpiä tekijöitä?

    • Hyvä työilmapiiri 52 %
    • Motivoiva työ 37 %
    • Mahdollisuus vaikuttaa oma työn sisältöön ja toimenkuvaan 29 %
    • Turvattu työpaikka 24 %
    • Joustavuus työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa 22 %
    • Alaisiinsa luottava esimies 21 %
    • Mahdollisuus hyödyntää omia vahvuuksia 20 %
    • Viihtyisä ja toimiva työympäristö 16 %
    • Yhdessä tekemisen henki 16 %
    • Hyvät työtoverit 15 %
    • Välittävä esimies 14 %
    • Itsensä kehittämisen mahdollisuudet 13 %
    • Hyvä palkka 12 %

    Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Made by Finland -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin helmikuussa 2017 ja siihen vastasi 2 219 iältään 18–79-vuotiasta suomalaista. 


    User Feedback

    Recommended Comments

    Hieno homma! Sipilä voi taas kääräistä hihat ja laskea hoitajien palkat. Tai 'liitothan' sen tekee, Sipilän mukaan.

    Share this comment


    Link to comment
    Share on other sites


    Join the conversation

    You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

    Guest
    Add a comment...

    ×   Pasted as rich text.   Restore formatting

      Only 75 emoji are allowed.

    ×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

    ×   Your previous content has been restored.   Clear editor

    ×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


  • Rekisteröidy yhteisöömme

    Tervetuloa joukkoon!

×
×
  • Create New...