Jump to content
MAINOS

Suomalaisilta vahva tuki hoitajien työtaistelulle


Hoitajat.net
 Jaa

Kansalaisten mielestä hoitajapulan ratkaiseminen on välttämätöntä sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta ja keskeisenä keinona nähdään alan palkkatason nostaminen. Tämä ilmenee Tehyn ja SuPerin teettämässä hoitajapulaa ja sen ratkaisukeinoja koskeneessa kyselyssä, jonka toteutti Kantar Public kuluneella viikolla.

Kyselyn vastaajista 94 % näki hoitajapulan ratkaisemisen välttämättömänä sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta ja palkkauksen yhteys hoitajapulaan tuli esiin vahvasti. Vastaajista 85 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että parempi palkkaus lisäisi hoitoalan vetovoimaa ja koulutettujen osaajien pysymistä alalla ja 81 % näki, että palkkoja on nostettava hoitajapulan ratkaisemiseksi.

Kansalaiset ilmaisivat kyselyssä vahvaa tukea hoitajajärjestöjen tavoitteille. Kolme neljästä piti hoitajien ja muiden koulutettujen sote-ammattilaisten vaatimuksia paremmasta palkkatasosta oikeutettuina. Myös työtaistelutoimia pidettiin oikeutettuina. Vastaajista 75 % oli joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että hoitajien työtaistelu hoitajapulan ratkaisemiseksi ja palkkauksen nostamiseksi on oikeutettu.

Kyselyn mukaan yhteiskunnan panostusta sote-sektoriin tulee lisätä. Suuri enemmistö eli 84 % katsoi, että Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon resurssit pitää nostaa pohjoismaiselle tasolle pitkällä tähtäimellä.

Kysely selvitti myös kansalaisten mielipiteitä siitä, kenellä on vastuu hoitajapulan ratkaisuista. Vastaajien mielestä hoitajapulan ratkaisu kuuluu sekä hallitukselle että työantajille. Tätä mieltä oli selvä enemmistö eli 61 % vastaajista. Työnantajien vastuuta peräänkuulutti 19 % vastaajista ja hallitusta piti päävastuullisena 16 %.

Kyselyssä kartoitettiin lisäksi kansalaisten näkemystä ns. pakkotyölakiin. Aihe jakoi odotetusti mielipiteitä, mutta enemmistö eli 54 % vastaajista ei pitänyt pakkolakia oikeana ratkaisuna.

Kantar Publicin kyselyyn vastasi 1 112 täysi-ikäistä Gallup Forum -vastaajapaneelissa manner-Suomessa 7.-9.9.2022. Kyselyn virhemarginaali on +-3 prosenttiyksikköä.

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

  • Lisää ajankohtaisia

    • American Nurses Credentialing Center (ANCC) on myöntänyt HUSin Syöpäkeskukselle merkittävän Magneettisairaala-tunnustuksen. Tämä tunnustus on merkki hoitotyön korkeasta laadusta, potilasturvallisuudesta ja hoitajien työtyytyväisyydestä. HUSin Syöpäkeskus on nyt Euroopan toinen ja Pohjoismaiden ensimmäinen sairaala, joka on saavuttanut tämän kunnianosoituksen.
      Magneettisairaala (Magnet Hospital®) on erinomaisen hoitotyön tunnustus ja tutkittuun tietoon perustuva hoitotyön laatujärjestelmä, josta hyötyvät potilaat, hoitohenkilöstö ja organisaatio. Tunnustus myönnetään neljäksi vuodeksi kerrallaan. Nimi Magneettisairaala kuvaa vetovoimaa, joka vetää puoleensa magneetin lailla potilaita laadukkaan hoidon ja hoitajia hyvän työpaikan vuoksi.
      – Magneettisairaala-tunnustus osoittaa, että hoitotyön laatu, potilastyytyväisyys ja hoitajien työtyytyväisyys on Syöpäkeskuksessa mitatusti erinomaista verrattuna kansalliseen ja kansainväliseen tasoon. Tunnustus on upea palkinto vuosien työstä, sanoo Syöpäkeskuksen johtava ylihoitaja Vuokko Kolhonen.
      Lue lisää...
    • Tehy tuo voimakkaasti esille huolensa hallituksen ehdottamista työrauhalainsäädännön muutoksista, jotka uhkaavat hoitajien ja muiden sote-alan työntekijöiden oikeutta poliittisiin mielenilmauksiin.
      Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kritisoi hallituksen toimia kylmiksi ja julmiksi, erityisesti naisvaltaisia aloja kohtaan. Esitykset asettaisivat ennennäkemättömiä rajoituksia poliittisille työtaisteluille, mikä on ristiriidassa kansainvälisten sopimusten kanssa. Tehy vaatii hallitusta kuulemaan työntekijöiden ääntä ja hylkäämään hätiköidyt lakimuutokset.
      Lisätietoja: Tehyn tiedote
      Lue lisää...
    • Valvira on myöntänyt ennätysmäärän uusia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksia vuonna 2023. Yhteensä viime vuonna myönnettiin 27 126 ammattioikeutta, mikä on 3 604 enemmän kuin vuonna 2022. Kasvu johtui pääasiassa hoitajien ammattioikeushakemusten lisääntymisestä. Erityisesti sairaanhoitajien ja lähihoitajien hakemuksia tuli edellisvuotta enemmän.
      Suomessa koulutetuille sairaanhoitajille myönnettiin 4 253 ammattioikeutta vuonna 2023, joka on 935 enemmän kuin vuonna 2022. Myös lähihoitajia rekisteröitiin ennätysmäärä, 8 358 kappaletta. Tämä on 1 335 enemmän kuin vuonna 2022.
      Kätilöiden ammattioikeuksia myönnettiin 182 kappaletta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 145. Myös terveydenhoitajien, röntgenhoitajien ja laboratoriohoitajien ammattioikeuksien määrä nousi edellisvuoteen verrattuna.
      Ulkomailla koulutettujen hoitajien osuus on edelleen pieni
      Toisessa EU- tai ETA-maassa koulutuksen suorittaneille sairaanhoitajille myönnettiin yhteensä 36 ammattioikeutta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 22. Myös EU- tai ETA-alueen ulkopuolella koulutuksen suorittaneiden sairaanhoitajien myönteisten ammattioikeuspäätösten lukumäärä nousi hieman. EU- tai ETA-alueen ulkopuolelta tulleita sairaanhoitajien ammattioikeushakemuksia kirjattiin vuoden aikana selvästi edellisvuotta enemmän, yhteensä 189, kun hakemuksia vuonna 2022 tuli 108. Ulkomailla kouluttautuneiden osuus terveydenhuollon alalle tulevasta uudesta hoitohenkilökunnasta on kokonaisuudessaan edelleen hyvin vähäinen. 
      Lisätietoja: Valviran tilastot
      Lue lisää...
    • Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen selvityksen mukaan kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien tarve kasvaa merkittävästi tulevina vuosina. Hyvinvointialueilla on arvioitu, että noin 40 prosentilla sairaanhoitajista pitäisi olla kliinisen hoitotyön erikoistumiskoulutus. Tämä tarkoittaa, että vuoteen 2028 mennessä tarvitaan noin 8 000 uutta erikoistunutta sairaanhoitajaa.
      Kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja on peruskoulutuksensa lisäksi hankkinut erikoistumiskoulutuksen ja työkokemuksen kautta erikoisosaamisen jollakin kansallisesti määritellyllä kliinisen hoitotyön erikoisalalla. Tämä pätevöittää heidät vaativiin asiantuntijatehtäviin potilas- ja asiakastyössä sekä erikoisalan kehittämiseen.
      Selvityksessä arvioitiin myös rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavien sairaanhoitajien koulutustarvetta. Tarve on yhteensä 763 uutta aloituspaikkaa vuoteen 2028 mennessä.
      Erikoisosaaminen varmistetaan korkeakouluyhteistyöllä
      Selvityksessä esitetään useita ehdotuksia, joilla erikoistuneen hoitohenkilöstön riittävyys voitaisiin turvata. 
      Kliininen erikoisosaaminen voidaan varmistaa suunnitelmallisella korkeakouluyhteistyöllä, johon osallistuvat hyvinvointi- ja yhteistyö- eli YTA-alueet. Lisäksi kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien määrällistä tarvetta ja osaamista on myös jatkossa ennakoitava ja ohjattava kansallisesti.
      Yhteistyöalueen kaikilla hyvinvointialueilla olisi otettava käyttöön yhtenäinen kliinisen hoitotyön osaamisen uramalli, jonka lähtökohtana ovat asiakkaiden ja potilaiden tarpeet.
      Sairaanhoitajan erikoistumiskoulutusten toteuttamiseksi tarvitaan valtion taloudellinen tuki. Koulutuksen täytyy olla valtakunnallisesti suunniteltu kokonaisuus sekä vastata hyvinvointi- ja yhteistyöalueiden tarpeita.
      Sosiaali- ja terveysministeriö teki kliinisen erikoisosaamisen tarvetta koskevan selvityksen yhteistyössä hyvinvointialueiden hoitotyön johdon kanssa. Selvitystyötä hyödynnetään muun muassa sairaanhoitajien jatkuvan ammatillisen kehittämisen tukena.
      Lue lisää...
    • Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite käynnistää yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön mahdollisten uudelleenorganisointien ja taloudellisen tilanteen vuoksi.
      Neuvottelut liittyvät Soite 2030 -ohjelman täytäntöönpanoon, jonka tavoitteena on parantaa palvelurakenteen tehokkuutta ja vastata palvelutarpeisiin. Henkilöstörakenteeseen ja työskentelytapoihin odotetaan muutoksia.  
      Neuvottelujen aikana on voimassa rajoitettu rekrytointikielto, mutta tietyt ammattiryhmät, kuten sosiaalityöntekijät ja lääkärit, ovat kiellon ulkopuolella.
      Tällä hetkellä lomautuksia ei ole suunnitteilla. 

      Lisätietoja hyvinvointialueen tiedotteessa.
      Lue lisää...
×
×
  • Luo uusi...