Jump to content
MAINOS

Sote-sopimus tulee ja kikyt lähtevät – kunta-alan neuvottelutulos hyväksytty


Tehy ja SuPer hyväksyivät tänään kunta-alan neuvottelutuloksen. Hoitohenkilöstölle saatiin monia merkittäviä parannuksia aiemmin hylättyyn valtakunnansovittelijan esitykseen nähden, kertovat liitot tiedotteessaan.

Hoitoalan oma sote-sopimus on ollut hoitajajärjestöjen kymmenien vuosien tavoite. Se tulee voimaan tämän sopimuksen myötä syyskuun alussa 2021.  

Kiky-tunnit poistuvat elokuun lopussa. Valtakunnansovittelujan aiemmassa esityksessä ne olisivat poistuneet vasta lokakuussa. 

Palkankorotusten taso vastaa muilla aloilla sovittua yleistä linjaa. Yleiskorotus on 1.8.2020 1,22% ja 1.4.2021 1,0%. Lisäksi ensi vuonna 1.4.2021 maksetaan paikallinen järjestelyvaraerä, jonka suuruus on 0,8%. Sopimuskausi on 23 kuukautta alkaen 1.4.2020. 

SuPer ja Tehy ovat neuvotteluissa esittäneet Covid19-virukselle altistumisen riskin ja valmiuslain rajoitusten piirissä työskenteleville kertakorvausta eli ns. koronalisää. Tätä ei työnantaja tyrmännyt, mutta korvausta ei tähän sopimukseen saatu, koska se edellyttäisi valtiolta erillistä rahoitusta kuntien heikon taloustilanteen vuoksi. Muissa länsimaissa on maksettu vastaavia kertakorvauksia. Tehy ja SuPer vetosivat eilen maan hallitukseen koronakorvauksesta (vetoomus).

Palkkatasa-arvon edistämistyö aloitetaan työryhmässä, jonka tehtävänä on selvittää 28.2.2022 mennessä kunta-alan palkkatasa-arvoon ja ansiokehitykseen liittyviä kysymyksiä sekä palkkaohjelman rakentamista.

Neuvottelutuloksen tiivistelmä

Lue myös: Kunta-alalle uudet virka- ja työehtosopimukset

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

Guest Ex-tehyn jäsen

Posted

Ei siis saavutettu mitään. Turhauttaa, suututtaa. Tehyä ja Superia vietiin ku pässiä narussa.   

Guest ....

Posted

15 minutes ago, Guest Ex-tehyn jäsen said:

Ei siis saavutettu mitään. Turhauttaa, suututtaa. Tehyä ja Superia vietiin ku pässiä narussa.   

Juu ihan odotettavissa oli. Nyt voi vaikka ostaa lohdutukseks tuollasen white trash-paidan mitä tääkin sivusto kauppaa.

Guest Lähäri

Posted

Meinasin tänä vuonna liittyä Superiin, en liity enään. Pois alalta ja äkkiä!

Guest Merimirjami

Posted

Tämä oli niin nähtävissä jo ennen neuvotteluja. Hoitohenkilöstö joutuu joustamaan ja heitä koskevat myös "pakkolait", eli töihin pitää mennä, vaikka pää kainalossa, ellet sairasta Coronaa. Kyllä nyt kuntapuolella ollaan tyytyväisiä, kun naisvaltainen ala saatiin jälleen ke ruotuun. Kyllä nyt hävettää kuulua Superiin. 

Guest Omankäden korotukset

Posted

Suosittelen jokaiselle pikaista eroa näistä  sote paskaliitoista. Kuppaavat rahaa ihmisiltä ja toimivat kulissien takana KTn juoksutyttöinä.

Parhaiten olemattomat korotukset saa hyvitettyä eroamalla liitosta. Säästö on vuositasolla 1,1%. Se huomioimalla päästään jo aika lähelle mies alojen korotuksia.

Guest Koronahoitaja

Posted

TerveisiäTehylle, taas lähti yksi jäsen liitosta. Kiitos tyhjästä! 

Guest Pena

Posted

Sehän meni ihan täysin KTn käsikirjotuksen mukaan. KT jälleen kerran uhriutuu:”Ei ole rahaa, byhyy”.

Sitten KT tarjoaa todella paskoja ehtoja, joihin ei tiestysti suostuta, ja lopulta nollasopimus alkaa näyttää hyvältä ja se valitaan. Todella oppikirjaesimerkki.

Yleisen tason mukaiset korotukset - Siis 2,2% ei ole 3,3%. KIKYt olivat itsestään selvyytenä lähtemässä pois, joten niitä on turha hehkuttaa. Oma sopimus on ok, mut uskotteko että nämä samat neuvottelijat saavat mitään järkevää sisältöä siihen, kun KT sanelee nämä sopimukset nyttenkin?

ja tuo helvetin palkkatasa-arvo. Ainoa merkittävä asia tässä paskamyrskyssä. Tosta aiheesta piti muodostaa jo se saatanan ryhmä miettimään sitä jo kaksi vuotta sitten. Miksei näin ole tehty? Nyt taas pääsee joku lättähattu istumaan lisää kokouksiin ja nostamaan kokouspalkkioita seuraavaksi pariksi vuodeksi vailla mitää tulosvastuuta. Olen satavarma että parin vuoden päästä KT ilmoittaa heti alkuun:”Meillä ei ole rahaa, byhyy...”

Ja nää neuvottelijat taputtelevat itseään ja toisiaan selkään hienosta työstä. Järkyttävää itsepetosta.

Guest Nähty on

Posted

Voi voi teitä nuoret kun ette kuuntele meitä vanhoja, jotka olemme nähneet nämä väännöt ja niiden tulokset vuosien aikana. Tiesin jo alusta saakka, että mitään kunnon korotuksia ei tule kuin vastavalmistuneen hoitajan märissä unissa. Eikä niitä tule viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästäkään. Ainoa hyvä puoli ja yllätys tässä oli Kikyn poistuminen, koska olin ihan varma että sekin jää. Joten nuoret, vetäkää johtopäätöksenne: joka hyväksytte sen, että palkkaus ei nouse koskaan erityisen paljon, tai sitten vaihtakaa alaa kun vielä ehditte. Mitä enemmän olette alalla, sitä vaikeampaa se alanvaihto tulee olemaan. Uskokaa tässä kokenutta kollegaa.

Asswiper

Posted (edited)

Oma sopimus oli se tärkein juttu. Se saatiin. Koronatilanteessa ei ole minkäänlaista mahdollisuutta työtaisteluun, joten nyt saatiin olosuhteisiin nähden todella hyvä tulos. 

Nyt päästiin pois KVTesistä, joka on pitänyt huolen siitä, että meidän neuvottelemat edut tulevat koko kunta-alalle, ja tämän myötä inflaatio on syönyt meidän saamat korotukset saman tien.

Tämä on helvetin paljon parempi tulos, kuin se, jos koko KVTes porukka olisi saanut 10% lisää liksaa ilman Sote-alan omaa sopimusta.

Nyt meillä on jatkossa ihan eri lähtökohdat neuvotella korotuksista tulevilla kierroksilla.

Hyvä Tehy, hyvä Super! 🌹👍

Edited by Asswiper
Guest apupoika

Posted

Nykyinen KVTES:n sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö sovitaan erilliseksi 
sopimusalaksi.
• Tarkempi soveltamisala: KVTES liitteet 3 ja 4, sisältäen myös hinnoittelemattomat 
ryhmät sekä sosiaali- ja terveydenhuollon hinnoittelemattomat esimiehet. 
Sairaaloiden sairaala- ja laitoshuoltajat ovat sote-sopimuksessa.

Ei mulla muuta...

Guest Scoubi

Posted

Onko tuo 1.4.21 maksettava 0,8% järjestelyvaraerä kertakorvaus vai aletaanko sitä sitten maksaa jatkossa joka kuukausi?

Guest Mitä ihmettä

Posted

Mitä ihmettä. Tuolla on keskustelussa tuodaan esille neljän tonnin palkkoja ja täällä itketään ettei korotukset riitä. Mikä teille sitten riittää. Koulutus vähemmän mitä insseillä, mutta palkkaa pitäisi saada enemmän. Toisekseen, kun ottaa huomioon hoitajien lomat ja muutetaan ne palkaksi, niin aika kovat on ansiot. Muualla lomapäiviä kuluu viikossa 6, teillä 5. Eikö tuo ole jo palkan korotus? Mitäs luulette kuka ne palkat teille maksaa?

Guest hoitoalalla oleva

Posted

^ Tähän tämä typerin vastaus, jonka olen tuolta foorumilta lukenut: "Maksetaanhan mekin (julkisella puolella) veroja". Tähän ei voi laittaa kuin suuren facepalmin. Samaa olen itsekin ihmetellyt, neljän tonnin palkkoja hehkutetaan ja itsekin pärjään lähärin palkallani ihan vaan osa-aikaista keikkaa tekemällä enemmän kuin hyvin. Odotetaan, kun koronaepisodin kustannukset realisoituvat, sitten onkin hauskaa katsella hoitsujen kitinää ja vinkumista.



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

  • Lisää ajankohtaisia

    • Empatia-analytiikkayhtiö NayaDayan toteuttama tutkimus paljastaa suomalaisten hoitajien aikeet koronavirusrokotteen ottamista kohtaan. Tutkimuksen otoksesta (N=1001) seitsemän prosenttia oli hoitajia, sairaanhoitajia tai muita terveydenhuollon ammattilaisia. Yli puolet heistä (57 %) aikoo ottaa rokotteen, 14 % aikoo kieltäytyä, epävarmoja on 17 %. Loput 12 % on rokotteen jo saanut. Tutkimus toteutettiin tammikuussa.
      Covid-19-rokotuksen herättämät tunteet jakautuvat terveydenhuollossa: positiiviset ja negatiiviset tunteet ovat yhtä yleisiä (molempia 44 %). Yli joka kymmenes (11 %) ei koe tunteita lainkaan – tulos tarkoittaa merkityksettömyyttä.
      Yleisimmät tunteet rokotteen ottamista kohtaan terveydenhuollossa ovat pelko (33 %) ja helpotus (33 %). Suoran kysymyksen perusteella selvästi yli puolet (57 %) aikoo ottaa rokotteen, 14 prosenttia aikoo kieltäytyä, 12 prosenttia on jo ottanut rokotteen, ja 17 prosenttia ei osaa sanoa, miten aikoo toimia.

      Negatiivisia tunteita kokevista terveydenhuollon työntekijöistä noin joka kolmas ilmoittaa ottavansa rokotteen. Lähes kaksi kolmannesta heistä aikoo kieltäytyä tai ei tiedä, mitä aikoo tehdä.
      –  Pandemian hoitamisen kannalta on keskeistä, miten terveydenhuollon henkilöstö suhtautuu koronarokotteen ottamiseen. Negatiiviset tunteet, etenkin pelko, ovat tutkimuksemme mukaan yleisimpiä terveydenhuollossa kuin muiden kansalaisten keskuudessa. Tulos on ymmärrettävä, kun otetaan huomioon, että terveydenhuollon ammattilaiset joutuvat ottamaan nopeasti kehitetyn rokotteen ensimmäisinä. Myös ulkopuolinen paine ja omien vaikutusmahdollisuuksien puute voivat lisätä pelkoa, NayaDayan Timo Salomäki analysoi.
      Muiden kuin terveydenhuoltoalan ammattilaisten keskuudessa selvästi yli puolet (57 %) kokee koronavirusrokotteen ottamista kohtaan positiivisia tunteita. Yli neljänneksellä (27 %) rokotteen ottaminen herättää negatiivisia tunteita.
      Pelkoa rokotetta kohtaan voidaan torjua luottamuksella
      Tutkimusyhtiö korostaa, että vaikka suomalaisten keskuudessa rokotteen herättämät myönteiset tunteet ovat tällä hetkellä kielteisiä selvästi yleisempiä, negatiivisia kokemuksia ei pidä sivuuttaa. Jos koronavirusepidemia aiotaan taltuttaa rokotteiden avulla, ihmisten huoli on syytä kohdata, hyväksyä ja käsitellä. Pelosta ei päästä eroon sanomalla, ettei rokotetta tarvitse pelätä.
      – Kansalaiset tarvitsevat ristiriitaisten mielipiteiden keskellä tosiasioita. Se ei ole ongelma, tiedottaminen hoidetaan mielestäni Suomessa hyvin. Yksinään se ei kuitenkaan riitä, tieteelliset tai tilastolliset faktat eivät pure rittävän hyvin ihmisten tunteisiin ja käyttäytymisee, NayaDayan Timo Järvinen painottaa.
      Kyse on viime kädessä luottamuksesta.
      – Kansalaiset eivät voi itse vaikuttaa rokotteen turvallisuuteen, joten piikin ottaminen edellyttää luottamusta viranomaisiin. Jos luottamusta löytyy, koemme helpotusta ja otamme rokotteen mielellämme – jos ei, koemme pelkoa ja kieltäydymme tai otamme rokotteen vastentahtoisesti.
      Tutkimuksessa selvitettiin kaikkien suomalaisten suhtautumista rokotteeseen. Data kerättiin 20.-22.1.2021. Kokonaistuloksissa (otos/N=1001) keskimääräinen virhemarginaali on noin ±2,8 prosenttiyksikköä. Lue lisää tästä.
      Lue lisää...
    • Oululainen Kaija Rahkola on saanut Vuoden Lastenhoitajan tunnustuspalkinnon 45 vuoden mittaisesta työstään lasten ja perheiden parissa. Rahkola on tehnyt uransa aikana vaikuttavaa työtä niin päiväkodeissa, sairaalassa kuin perhetyössä – aina suurella sydämellä ja lämmöllä.
      Erityisesti hänet tunnetaan tuestaan tukea tarvitseville perheille, joissa on esimerkiksi neuropsykiatrisia haasteita tai puutteellisia tukiverkostoja. Rahkola on myös ohjannut vertaistuellisia ryhmiä ja toiminut aktiivisesti ammatillisten yhdistysten luottamustehtävissä.
      – Olen tehnyt työtä sydämellä ja lämmöllä 45 vuotta. Tämä tunnustus on suurin kiitos, jonka voin työstäni saada, Rahkola sanoo.
      Palkinnon myöntää Lastenhoitoalan Ammattilaiset ry. Lisätietoja.
      Lue lisää...
    • Helsingin poliisilaitos on aloittanut esiselvityksen ammattiliitto Tehyn tekemän tutkintapyynnön johdosta. Poliisi selvittää, onko työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten toiminnassa syytä epäillä virkavelvollisuuksien rikkomista työlainsäädännön valmistelussa.
      Tehy jätti tutkintapyynnön, koska ministeriön virkamiesten toiminta suojelutyölainsäädännön valmistelussa oli järjestön mukaan poikkeuksellisen vakavaa ja harhaanjohtavaa.
      – Virheet ovat vakavia ja vaikuttavat paitsi kaikkiin Tehyn jäseniin, aivan kaikkiin kansalaisiin. Ja työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet räikeästi harhaanjohtivat eduskuntaa, joka ei sen takia tiedä, mistä se edes on säätämässä. Tällainen toiminta ei kuulu suomalaiseen oikeusvaltioon, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen järjestön tiedotteessa.
      Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran, kun päätös esitutkinnan aloittamisesta on tehty.
       Jokainen tehyläinen voi halutessaan ilmoittautua mukaan rikosilmoitukseen osoitteessa tehy.fi/rikosilmoitus
      Lue lisää...
    • Tehy tavoittelee parhaillaan käynnissä olevalla julkisen sektorin neuvottelukierroksella palkallisen imetysvapaan kirjaamista työehtosopimukseen sekä lyhyempää työaikaa yötyötä tekeville hoitajille.
      Tehyn mukaan kaikille synnyttäneille on turvattava oikeus imettää lastaan työajalla.
      – Monet työnantajat antavat jo nyt työntekijöille palkallisen imetystauon, mutta sen ei pidä olla vain työnantajan hyvän tahdon varassa. Imetysoikeudesta pitää saada kirjaus työehtosopimukseen, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo järjestön tiedotteessa.
      Suomessa ei toisin kuin Norjassa ole vielä ratifioitu Kansainvälisen työjärjestön ILO:n imetysoikeuden turvaavaa sopimusta. Tehy vaatii Suomelle Norjan mallin mukaista, vähintään tunnin palkallista imetystaukoa työpäivän aikana.
      Lyhyempi työaika yötyötä tekeville
      Tehy ja SuPer ovat lisäksi esittäneet työaikamääräysten uudistamista siten, että yötyötä tekevien hoitajien työaika lyhenee.
      – Kaikilla hoitajilla pitää olla oikeus vapaa-aikaan ja elämään. Lisäksi yötyön haitalliset vaikutukset terveydelle tulee huomioida työaikamääräyksissä. Lyhyempi työaika yötyötä tekeville on terveyden kannalta perusteltua ja jopa välttämätöntä. Näin on toimittu muissakin Pohjoismaissa ja tarvitsemme saman mallin Suomeen, toteaa Millariikka Rytkönen. 
      SOTE-alan nykyiset työehtosopimukset ovat voimassa 30.4.2025 asti, jonka jälkeen mahdollinen sopimukseton tila voisi johtaa myös työtaistelutoimiin.
      Lue lisää...
    • SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg on huolissaan lähihoitajien työttömyydestä. Väestön ikääntyminen on lisännyt kansalaisten hoidon tarvetta, mutta samalla sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia karsitaan merkittävästi, mikä heikentää palvelujen saatavuutta ja laatua.
      SuPer ei hyväksy säästötoimia, jotka vaarantavat kansalaisten perusoikeuksien toteutumisen. MTV Uutisten mukaan (12.2.) HUS Labissa ei jatketa 500 työntekijän määräaikaisia työsuhteita, ja nämä toimet kohdistuvat suoraan potilastyötä tekeviin.
      SuPerin mukaan sote-palveluiden säästötoimet heikentävät hoidon saatavuutta ja laatua, lisäävät työntekijöiden kuormitusta ja pahentavat hoitajapulaa tulevaisuudessa, kun hoitajat hakeutuvat muille aloille.
      Vaikka hoitajien työllisyys saattaisi parantua muutaman vuoden kuluttua, alan jo menettämät osaajat ovat siirtyneet muille sektoreille. Jo nyt kymmenet tuhannet sote-ammattilaiset ovat jättäneet alan, ja nykyiset toimet pahentavat tilannetta entisestään.
      Kasvavat työttömyysluvut eivät myöskään houkuttele uusia osaajia alalle.
      – Hoitoala on turvannut lähes varman työpaikan tähän asti, ja nyt moni pohtii uudelleen tulevaisuuden suunnitelmiaan, Inberg toteaa järjestön tiedotteessa.
      Lue lisää...
×
×
  • Create New...