Jump to content
MAINOS

Selvitys: Hoitotyön johtajien alanvaihtohalukkuus lisääntynyt


Hoitajat.net
 Jaa

Hoitotyön johtajien keskuudessa alanvaihtohalukkuus on lisääntynyt. Liian vähäiset resurssit, erityisesti hoitajapula, aiheuttaa hoitotyön johtajille merkittävää kuormitusta. Jaksamiseen ja työhyvinvointiin vaikuttaa myös se, että osastoja on yhdistetty ja potilaspaikkoja lisätty. Asia selviää Tehyn teettämästä kyselystä.

Hoitotyön johtajat ovat hallintoylihoitajia, ylihoitajia sekä hoitotyön lähiesihenkilöitä, kuten osastonhoitajia ja apulaisosastonhoitajia. Heillä on merkittävä rooli hoitotyössä mm. juuri aloittaneilla hyvinvointialueilla, esimerkiksi hoidon laadun ja kustannustehokkuuden kehittämisessä sekä henkilöstön hyvinvoinnin edistämisessä.

Tehyn teettämässä kyselyssä selvitettiin hoitotyön johtajien jaksamista, työkuormitusta ja alanvaihtohalukkuutta. Lisäksi selvitettiin mm. hoitotyön johtajien tyytyväisyyttä sosiaali- ja terveysalan koulutukseen ja kollegoilta saatuun tukeen.

Kyselyyn vastasi 1518 hoitotyön johtajaa. Vastaajista 42 % on harkinnut alan vaihtoa vähintään kuukausittain. Tehyn aiempiin kyselyihin verrattuna hoitotyön johtajien alanvaihtohalukkuus on kasvussa.

Alan vaihtoa ovat harkinneet erityisesti lähiesimiehet eli osastonhoitajat ja apulaisosastonhoitajat. Heistä jopa 82 % on joskus harkinnut vaihtavansa alaa ja 45 % kertoo harkinneensa alan vaihtoa kuukausittain tai useammin.

- Hoitotyön johtajat haluavat onnistua työssään ja tukea henkilöstöään. Hoitajapula, riittämätön palkkaus, jatkuva kuormitus ja muutokset töissä lisäävät alan johtotehtävissä olevien stressiä. Siksi paluu kliiniseen hoitotyöhön houkuttaa. Ero palkassakaan ei ole kovin suuri, vaikka vastuu vähenisi, summaa Tehyn johtaja Kirsi Sillanpää.

Jos hoitajapulaa onnistutaan torjumaan ja palkkausta parantamaan, vaikutetaan hoitotyön johtajien työhyvinvointiin ja alalla pysymiseen merkittävästi.

Hoitotyön johtajien määrä vähenee, osastojen koko kasvaa

Hoitotyön johtajien ja esihenkilöiden määrä on vähentynyt viime vuosina järjestelmällisesti. Samaan aikaan kun hoitotyön johtajien määrä vähenee, osastojen koko kasvaa.

Vastaajista 49 % arvioi osastojen koon kasvaneen viimeisen 10 vuoden aikana. Pääsyy osastojen koon kasvulle on niiden yhdistäminen, kertoi 59 % kyselyyn vastanneista. Myös potilaspaikkojen lisääminen on kasvattanut osastojen kokoa, kertoi neljännes vastanneista. Tulokset eivät merkittävästi eroa Tehyn edellisestä hoitotyön johtajille tekemästä kyselystä.

– Hoitotyön johtajia eläköityy valtavasti lähivuosina. Yhtään osastonhoitajaa ei olisi varaa menettää nykytilanteessa. Muutos on sote-uudistuksen myötä tullut jäädäkseen, mutta se ei tule onnistumaan, jos meillä ei ole riittävästi erityisesti lähiesimiehiä sosiaali- ja terveydenhuollossa, Sillanpää sanoo.

Sillanpään mielestä kehitys on ikävä, koska niin hoitajat kuin hoitotyön johtajat arvostavat työtään todella korkealle.

Hoitotyön johtajat saavat kuitenkin kyselyn mukaan myös paljon tukea kollegoiltaan. Näin arvioi 65 % kyselyyn vastanneista.

Kyselyssä selvitettiin myös sosiaali- ja terveysalan koulutuksen vastaamista työelämän tarpeisiin. Valtaosa vastanneista (67 %) oli tyytyväinen alan koulutukseen, mutta 29 % vastanneista arvioi, että koulutus ei vastaa työelämän tarpeisiin. Tyytymättömyys johtui käytännön osaamisen ja opettamisen puutteista. Vastuu käytännön opettamisesta jääkin harjoittelupaikoille ja valmistumisen jälkeisille työpaikoille.

Kyselyn toteutti Tehyn toimeksiannosta Aula Research 28.11. – 31.12.2022. Kyselyn tulokset valmistuivat alkuvuodesta. Selvitykseen vastasi yhteensä 1518 hoitotyön johtajaa. 

Tiivistelmä Tehyn kyselystä tehyläisille johtajille 2022

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

  • Lisää ajankohtaisia

    • American Nurses Credentialing Center (ANCC) on myöntänyt HUSin Syöpäkeskukselle merkittävän Magneettisairaala-tunnustuksen. Tämä tunnustus on merkki hoitotyön korkeasta laadusta, potilasturvallisuudesta ja hoitajien työtyytyväisyydestä. HUSin Syöpäkeskus on nyt Euroopan toinen ja Pohjoismaiden ensimmäinen sairaala, joka on saavuttanut tämän kunnianosoituksen.
      Magneettisairaala (Magnet Hospital®) on erinomaisen hoitotyön tunnustus ja tutkittuun tietoon perustuva hoitotyön laatujärjestelmä, josta hyötyvät potilaat, hoitohenkilöstö ja organisaatio. Tunnustus myönnetään neljäksi vuodeksi kerrallaan. Nimi Magneettisairaala kuvaa vetovoimaa, joka vetää puoleensa magneetin lailla potilaita laadukkaan hoidon ja hoitajia hyvän työpaikan vuoksi.
      – Magneettisairaala-tunnustus osoittaa, että hoitotyön laatu, potilastyytyväisyys ja hoitajien työtyytyväisyys on Syöpäkeskuksessa mitatusti erinomaista verrattuna kansalliseen ja kansainväliseen tasoon. Tunnustus on upea palkinto vuosien työstä, sanoo Syöpäkeskuksen johtava ylihoitaja Vuokko Kolhonen.
      Lue lisää...
    • Tehy tuo voimakkaasti esille huolensa hallituksen ehdottamista työrauhalainsäädännön muutoksista, jotka uhkaavat hoitajien ja muiden sote-alan työntekijöiden oikeutta poliittisiin mielenilmauksiin.
      Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kritisoi hallituksen toimia kylmiksi ja julmiksi, erityisesti naisvaltaisia aloja kohtaan. Esitykset asettaisivat ennennäkemättömiä rajoituksia poliittisille työtaisteluille, mikä on ristiriidassa kansainvälisten sopimusten kanssa. Tehy vaatii hallitusta kuulemaan työntekijöiden ääntä ja hylkäämään hätiköidyt lakimuutokset.
      Lisätietoja: Tehyn tiedote
      Lue lisää...
    • Valvira on myöntänyt ennätysmäärän uusia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksia vuonna 2023. Yhteensä viime vuonna myönnettiin 27 126 ammattioikeutta, mikä on 3 604 enemmän kuin vuonna 2022. Kasvu johtui pääasiassa hoitajien ammattioikeushakemusten lisääntymisestä. Erityisesti sairaanhoitajien ja lähihoitajien hakemuksia tuli edellisvuotta enemmän.
      Suomessa koulutetuille sairaanhoitajille myönnettiin 4 253 ammattioikeutta vuonna 2023, joka on 935 enemmän kuin vuonna 2022. Myös lähihoitajia rekisteröitiin ennätysmäärä, 8 358 kappaletta. Tämä on 1 335 enemmän kuin vuonna 2022.
      Kätilöiden ammattioikeuksia myönnettiin 182 kappaletta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 145. Myös terveydenhoitajien, röntgenhoitajien ja laboratoriohoitajien ammattioikeuksien määrä nousi edellisvuoteen verrattuna.
      Ulkomailla koulutettujen hoitajien osuus on edelleen pieni
      Toisessa EU- tai ETA-maassa koulutuksen suorittaneille sairaanhoitajille myönnettiin yhteensä 36 ammattioikeutta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 22. Myös EU- tai ETA-alueen ulkopuolella koulutuksen suorittaneiden sairaanhoitajien myönteisten ammattioikeuspäätösten lukumäärä nousi hieman. EU- tai ETA-alueen ulkopuolelta tulleita sairaanhoitajien ammattioikeushakemuksia kirjattiin vuoden aikana selvästi edellisvuotta enemmän, yhteensä 189, kun hakemuksia vuonna 2022 tuli 108. Ulkomailla kouluttautuneiden osuus terveydenhuollon alalle tulevasta uudesta hoitohenkilökunnasta on kokonaisuudessaan edelleen hyvin vähäinen. 
      Lisätietoja: Valviran tilastot
      Lue lisää...
    • Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen selvityksen mukaan kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien tarve kasvaa merkittävästi tulevina vuosina. Hyvinvointialueilla on arvioitu, että noin 40 prosentilla sairaanhoitajista pitäisi olla kliinisen hoitotyön erikoistumiskoulutus. Tämä tarkoittaa, että vuoteen 2028 mennessä tarvitaan noin 8 000 uutta erikoistunutta sairaanhoitajaa.
      Kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja on peruskoulutuksensa lisäksi hankkinut erikoistumiskoulutuksen ja työkokemuksen kautta erikoisosaamisen jollakin kansallisesti määritellyllä kliinisen hoitotyön erikoisalalla. Tämä pätevöittää heidät vaativiin asiantuntijatehtäviin potilas- ja asiakastyössä sekä erikoisalan kehittämiseen.
      Selvityksessä arvioitiin myös rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavien sairaanhoitajien koulutustarvetta. Tarve on yhteensä 763 uutta aloituspaikkaa vuoteen 2028 mennessä.
      Erikoisosaaminen varmistetaan korkeakouluyhteistyöllä
      Selvityksessä esitetään useita ehdotuksia, joilla erikoistuneen hoitohenkilöstön riittävyys voitaisiin turvata. 
      Kliininen erikoisosaaminen voidaan varmistaa suunnitelmallisella korkeakouluyhteistyöllä, johon osallistuvat hyvinvointi- ja yhteistyö- eli YTA-alueet. Lisäksi kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien määrällistä tarvetta ja osaamista on myös jatkossa ennakoitava ja ohjattava kansallisesti.
      Yhteistyöalueen kaikilla hyvinvointialueilla olisi otettava käyttöön yhtenäinen kliinisen hoitotyön osaamisen uramalli, jonka lähtökohtana ovat asiakkaiden ja potilaiden tarpeet.
      Sairaanhoitajan erikoistumiskoulutusten toteuttamiseksi tarvitaan valtion taloudellinen tuki. Koulutuksen täytyy olla valtakunnallisesti suunniteltu kokonaisuus sekä vastata hyvinvointi- ja yhteistyöalueiden tarpeita.
      Sosiaali- ja terveysministeriö teki kliinisen erikoisosaamisen tarvetta koskevan selvityksen yhteistyössä hyvinvointialueiden hoitotyön johdon kanssa. Selvitystyötä hyödynnetään muun muassa sairaanhoitajien jatkuvan ammatillisen kehittämisen tukena.
      Lue lisää...
    • Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite käynnistää yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön mahdollisten uudelleenorganisointien ja taloudellisen tilanteen vuoksi.
      Neuvottelut liittyvät Soite 2030 -ohjelman täytäntöönpanoon, jonka tavoitteena on parantaa palvelurakenteen tehokkuutta ja vastata palvelutarpeisiin. Henkilöstörakenteeseen ja työskentelytapoihin odotetaan muutoksia.  
      Neuvottelujen aikana on voimassa rajoitettu rekrytointikielto, mutta tietyt ammattiryhmät, kuten sosiaalityöntekijät ja lääkärit, ovat kiellon ulkopuolella.
      Tällä hetkellä lomautuksia ei ole suunnitteilla. 

      Lisätietoja hyvinvointialueen tiedotteessa.
      Lue lisää...
×
×
  • Luo uusi...