Jump to content
MAINOS

Selvitys: Hoitoalan työpaikoilla paljon sisäilmaongelmia - hoitajilla astmaa enemmän kuin muilla


Hoitajat.net
 Jaa

Turun yliopiston tekemään kyselyyn vastasi 2206 superilaista talvella 2016-2017. Kuvituskuva: Shutterstock

SuPerin ja Turun yliopiston yhteistyössä tekemä tutkimus vahvistaa, että sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla on paljon sisäilmaongelmia. Hoitajat oireilevat selvästi enemmän kuin muu väestö. Infektiosairauksista poskiontelotulehdus, kurkunpääntulehdus ja keuhkoputkentulehdus ovat tavallista yleisempiä. Astma on selvästi yleisempi lääkärin toteama sairaus verrattuna muuhun aikuisväestöön.

Kosteusvaurion merkit ja näkyvä homekasvu ovat yleisiä hoitoalan työpaikoilla ja yleisempiä kuin esimerkiksi koulurakennuksissa.  Koettu sisäilman laatu on heikko. Vain viidennes kyselyyn vastanneista oli tyytyväinen ilmanvaihtoon. Yli puolet koki sisäilman tunkkaisena ja kuivana. Homeen hajua koki joka kolmas vastaaja ja viemärin hajua lähes 30 prosenttia.

Yhteensä 60 prosenttia vastanneista oli havainnut jotain kosteusvaurion merkkejä työpaikallaan, joko omalla työpaikallaan tai muualla työpaikalla.  Pölyisyys, melu, veto ja epämukavat lämpö- ja valaistusolosuhteet olivat myös yleisiä sisäilman haittoja. Monilla työpaikoilla on havaittu useita haittatekijöitä. Noin 15 prosenttia vastaajista on altistunut huonolaatuiselle sisäilmalle pitkäaikaisesti, yli 10 vuoden ajan.

Hengitystie-, silmä- iho- ja yleisoireet ovat SuPerin jäsenillä erittäin yleisiä. Silmä- ja hengitystieoireilla on vahva yhteys työaikaan ja työpaikan sisäilmaan. Päivittäin altistuvilla oireita on 3-7 kertaa enemmän kuin altistumattomilla.

Sairastelusta haittojen lisäksi paljon kustannuksia

Yleisoireista yleisimmät olivat päänsärkyoireet, väsymys, lihas- ja nivelvaivat, jotka olivat selvästi muuta aikuisväestöä yleisempiä. Yleisoireilla oli erittäin merkitsevä yhteys sekä homeen että viemärin hajulle altistumiseen. Oireet olivat päivittäin altistuvilla 3-10 kertaa yleisempiä kuin altistumattomilla. Niveloireiden syitä on tutkittava tarkemmin, sillä ne ovat merkittävä ongelma hoitoalalla.

Infektiosairauksista poskiontelontulehdus, kurkunpääntulehdus ja keuhkoputkentulehdus olivat tavallista yleisempiä. Infektiosairauksista useimmat liittyivät homeen hajulle altistumiseen erittäin merkitsevästi ja jopa vatsaflunssat ja keuhkokuumeet merkitsevästi. Infektioista aiheutui paljon hoidon tarvetta, vastaanottokäyntejä, antibioottikuureja ja poissaoloja. Homeen hajulle altistuminen lisäsi merkitsevästi riskiä terveydenhuollon palvelujen suurkulutukseen. Altistuneille oli myös määrätty merkitsevästi enemmän antibioottihoitoja ja heillä oli enemmän pitkiä poissaoloja.

Astma oli selvästi yleisempi lääkärin toteama sairaus kuin muussa aikuisväestössä. Homeelle altistumattomilla astmaa oli saman verran kuin väestössä keskimäärin, mutta päivittäin altistuvilla melkein 2,5 kertaa enemmän.

Lue koko raportti: PDF

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...