Raskaudenaikainen unettomuus lisää synnytyksen jälkeisen masennuksen riskiä - oikea-aikainen seulonta ja hoito tärkeää

Loppuraskauden unettomuusoireet lisäävät synnytyksen jälkeisen masennuksen riskiä erityisesti, jos äidillä on muitakin masennuksen riskitekijöitä. Äidin masennus puolestaan ennustaa leikki-ikäisen lapsen tunne-elämän oireita. Äitien masennusoireet pitäisi siksi havaita mieluiten jo raskausaikana ja hoitaa matalalla kynnyksellä.

Kansainvälisten tutkimusten perusteella tiedetään, että 10–15 % naisista sairastuu masennukseen raskausaikana tai synnytyksen jälkeen. Loppuraskaudessa ilmenevä unettomuus lisää synnytyksen jälkeisen masennuksen riskiä.

LL Johanna Pietikäinen on Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessaan selvittänyt, mitä unettomuusoireita tulisi seuloa missäkin raskauden vaiheessa, jotta pystyttäisiin paremmin tunnistamaan, ketkä äideistä ovat vaarassa sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen.

Tutkimuksessa vahvistui loppuraskauden unettomuusoireiden kuten huonon unenlaadun, lyhyen unen ja unensaantivaikeuksien yhteys synnytyksen jälkeisiin masennusoireisiin. Uutena löydöksenä havaittiin jo alkuraskauden unensaantivaikeuden lisäävän synnytyksen jälkeisen masennuksen riskiä. Useiden eri riskitekijöiden kasautuminen lisäsi synnytyksen jälkeisen masennuksen riskiä erityisen paljon. Riskitekijöitä olivat esimerkiksi aiempi masennus, ahdistuneisuus ja monilapsisuus.

– Synnytyksen jälkeinen masennus on usein jatkumoa jo raskauden ajalta. Odottavan äidin unettomuusoireiden seulominen auttaisi tunnistamaan masennuksen riskissä olevat äidit aiemmin, Pietikäinen kuvailee löydöksen merkitystä.

Vanhempien masennusoireet ovat pitkäkestoisia - koko perhettä tulisi hoitaa

Tutkimuksessa selvitettiin myös äitien ja isien masennusoireiden jatkumista loppuraskaudesta lapsen toiseen elinvuoteen asti. Tulosten perusteella sekä äitien että isien masennusoireet ovat varsin pitkäkestoisia. Lisäksi puolisoiden masennusoireet liittyivät toisiinsa.

– Vanhempien masennusoireita tulisi seuloa raskausajan lisäksi myös myöhemmin lapsen ensimmäisten elinvuosien aikana, jotta masennusoireilu ei pääsisi kroonistumaan, Pietikäinen korostaa.

Äitien lievienkin pitkäkestoisten masennusoireiden havaittiin tutkimuksessa nostavan riskiä kaksi- ja viisivuotiaiden lasten tunne-elämän oireille kuten ylivilkkaudelle, käytösoireille ja ahdistuneisuudelle. Näin tapahtui myös silloin, kun molemmilla vanhemmilla oli masennusoireita.

Lisäksi äitien masennusoireiden voimistuminen aiheutti lasten tunne-elämän oireiden lisääntymistä. Isien masennusoireet eivät lisänneet lapsen oireita vastaavalla tavalla. Ne eivät lisänneet lasten tunne-elämän oireiden riskiä silloin, kun äidillä ei ollut masennusoireita.

– Äitien masennusoireet pitäisi havaita mieluiten jo raskausaikana ja hoitaa matalalla kynnyksellä ensisijaisesti psykoterapeuttisilla hoitomuodoilla, Pietikäinen painottaa.

– Julkiselle sektorille tulisi kehittää yksilö-, pari- ja ryhmäterapeuttisia hoitomuotoja, jotta raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyshäiriöiden lääkkeettömien hoitomuotojen lisääntyneeseen tarpeeseen pystyttäisiin vastaamaan, hän jatkaa.