Jump to content
MAINOS

Potilasvahinkoilmoitusten määrän nousu jatkui vuonna 2021 – potilasvahinkoja yleisimmin leikkaus- ja anestesiatoimenpiteissä


Hoitajat.net
 Jaa

Vuonna 2021 Potilasvakuutuskeskukselle (PVK) tehtiin 9 026 potilasvahinkoilmoitusta. Ilmoituksia tehtiin 6,3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020, mutta edelleen 6,6 prosenttia vähemmän kuin ennen koronaepidemiaa vuonna 2019. Reilu neljännes korvauksenhakijoista sai myönteisen ratkaisun vähintään yhden hoitopaikan osalta.

Potilasvahinkoilmoitusten määrä väheni vuonna 2020 koronaepidemian myötä 12 prosenttia, kun kiireetöntä hoitoa ajettiin alas ja potilaat peruivat käyntejään tai jättivät hakeutumatta hoitoon.  

Loppuvuodesta 2020 vahinkoilmoitusten määrät lähtivät kuitenkin nousuun, ja ne jatkoivat edelleen nousuaan vuonna 2021. Ilmoituksia tehtiin 6,3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020, mutta edelleen 6,6, prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019 ennen pandemiaa. 

– Potilasvahinkoilmoitusten määrä seuraa pitkälti terveydenhuollon hoitokontaktien ja toimenpiteiden määriä. Kun koronan aiheuttamia hoitojonoja alettiin purkaa, myös potilasvahinkoilmoitusten määrä nousi vuonna 2021 jälleen lähes koronaepidemiaa edeltäneelle tasolle, kertoo PVK:n johtaja Minna Plit-Turunen. On todennäköistä, että ilmoitusmäärien nouseva suuntaus jatkuu, kun hoitojonoja puretaan, Plit-Turunen jatkaa. 

Reilu neljännes sai myönteisen korvauspäätöksen 

Vuonna 2021 annettiin 8 702 ratkaisua vahingon korvattavuudesta 6 973 eri korvauksenhakijalle. Korvattavaksi arvioitiin 2 010 tapausta eli 23,1 prosenttia kaikista ratkaistuista tapauksista. Korvauksenhakijoista 26,6 % sai myönteisen korvauspäätöksen vähintään yhden hoitopaikan osalta.  

– Potilasvahinkolainsäädäntö tuntee kahdeksan erillistä korvausperustetta. Korvattavista vahingoista ylivoimaisesti suurin osa korvataan ns. hoitovahinkoina, sanoo Plit-Turunen. Näissä korvausperusteena on, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi menetellyt tilanteessa toisin ja olisi näin välttänyt vahingon, hän jatkaa. 

Korvattavia potilasvahinkoja yleisimmin leikkaus- ja anestesiatoimenpiteissä 

Korvattavat potilasvahingot liittyvät useimmiten leikkaus- ja anestesiatoimenpiteisiin. Näiden yhteydessä sattuneita vahinkoja korvattiin vuonna 2021 yhteensä 809, joista vajaa puolet (364) liittyi tuki- ja liikuntaelinten leikkaustoimenpiteisiin.  

Erityyppisten kliinisten tutkimus- tai hoitotoimenpiteiden yhteydessä sattuneita vahinkoja korvattiin yhteensä 601. Suurimman ja viime vuosina kasvaneen ryhmän tässä luokassa muodostavat diagnoosin ja hoidon viiveet, joissa potilasta ei ole tutkittu riittävästi tai lähetetty riittävän ajoissa tai kattaviin jatkotutkimuksiin. Korvausta voidaan maksaa, jos viive johtaa esimerkiksi sairauden vaikeutumiseen ja raskaampiin hoitoihin.  

– Hoitovelan kasvaessa myös diagnoosin ja hoidon viiveet lisääntyvät, Plit-Turunen arvioi. Resurssipulasta johtuvista viiveistä aiheutuvia henkilövahinkoja ei kuitenkaan korvata potilasvakuutuksesta, mikäli hoidon kiireellisyys on oikein arvioitu, ja on ryhdytty asianmukaisiin toimenpiteisiin käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Siksi koronaepidemiasta johtuvia hoidon viiveitä ei pääsääntöisesti korvata potilasvakuutuksesta, hän toteaa. 

Ansionmenetyskorvaus suurin yksittäinen korvauslaji 

Potilasvakuutusjärjestelmästä aiheutuneet kustannukset olivat vuonna 2021 yhteensä 40,5 miljoonaa euroa. Kulut sisältävät korvaustoiminnan hoitokulut ja potilasvahinkolautakunnan kulut. Vahingonkorvauksia maksettiin yhteensä 27,5 miljoonaa euroa. 

Suurin yksittäinen korvauslaji (44 %) vuonna 2021 oli ansionmenetyskorvaus. Toiseksi suurimman osuuden muodostivat ns. aineettoman vahingon korvaukset eli tilapäisen ja pysyvän haitan korvaukset. 

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

  • Lisää ajankohtaisia

    • Hallituksen kaksipäiväinen kehysriihi alkaa tänään. Tehy vaatii sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen vahvistamista kehysriihessä. Lähes kaikki hyvinvointialueet ovat vakavasti alijäämäisiä ja yt-neuvotteluja käydään ympäri maata. Palveluista joudutaan leikkaamaan ja jopa henkilöstöä vähentämään.
      Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kritisoi puheita sote-alasta kulueränä ja rahareikänä. Hänen mukaansa terveydenhuolto on investointi, joka mahdollistaa suomalaisten osallistumisen työelämään ja yhteiskunnan toiminnan.
      – Jos Suomessa nyt merkittävässä määrin ajetaan alas julkinen terveydenhuolto, sitä on mahdotonta enää saada takaisin, muistuttaa Rytkönen Tehyn tiedotteessa.
      Tehy vaatii rehellisyyttä hyvinvointialueiden taloustilanteen taustoista ja varoittaa julkisen terveydenhuollon alasajamisen seurauksista.
      Tehyn vaatimuksia
      Sote-alan rahoituksen vahvistaminen pitkäjänteisesti Panostus peruspalveluihin, kuten hoitajavastaanottoihin, fysioterapeuttien suoravastaanottoihin ja lääkkeenmääräämisen erityispätevyyden omaavien hoitajien lisäämiseen Lasten ja nuorten psykiatristen ja mielenterveyspalvelujen rahoituksen turvaaminen Ikääntyneiden kuntoutuksen, kotihoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen resurssien lisääminen Kela-korvausmallin vaikutusten arvioiminen huolella ennen sen käyttöönottoa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kannustimien kehittäminen
      Lue lisää...
    • Hoitoalalla työskentelevien taloudelliset haasteet ovat tulleet näkyviin uudessa selvityksessä, joka paljastaa lähihoitajien hakevan kulutusluottoja huomattavasti useammin kuin muissa ammattikunnissa työskentelevät.
      Vertailussa kävi ilmi, että lähihoitajat ovat hakeneet luottoja yli 20 kertaa enemmän kuin opettajat ja neljä kertaa useammin kuin sairaanhoitajat. 
      Selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysalan työntekijät sekä muut pienituloiset, fyysisesti raskasta työtä tekevät ammattilaiset hakevat suurimpia kulutusluottoja suhteessa palkkaansa. Esimerkiksi laitoshuoltajat hakevat keskimäärin yli viisinkertaisia kulutusluottosummia verrattuna kuukausipalkkaansa.
      Etua Oy:n selvitys Selvitys heijastaa hoitoalan työntekijöiden taloudellisia haasteita ja korostaa tarvetta ymmärtää paremmin alan ammattilaisten taloudellista tilannetta.
      Lisätietoja: https://www.etua.fi/kulutusluotot-ammattikunnittain
      Lue lisää...
    • Lapissa FinnHEMS 51 -lääkintähelikopterissa työskentelevä Tero Karvinen on saanut vuoden ensihoitaja 2024 -tunnustuksen. Rovaniemeläisen Karvisen työura lääkintä- ja pelastushelikoptereiden parissa on kestänyt jo yli kaksi vuosikymmentä. Hänen ammattitaitonsa ja sitoutumisensa ensihoidon alalle on nyt saanut ansaittua huomiota.
      Karvisen ura on ollut monipuolinen: hän on toiminut esihenkilönä, osallistunut pintapelastustehtäviin ja ollut mukana kehittämässä ensihoitotyötä niin Lapissa kuin kansainvälisestikin. FinnHEMS 51 -helikopteriyksikkö, jossa Karvinen työskentelee, on erityinen, sillä se on ainoa Suomen seitsemästä FinnHEMS-yksiköstä, jossa on kaksi ensihoitajaa ja kaksi lentäjää päivystämässä. Muissa yksiköissä toimii kolmen hengen tiimit, jotka koostuvat lääkäristä, lentäjästä sekä HEMS-ensihoitajasta tai HEMS-pelastajasta.
      Vuoden ensihoitaja valitaan laajapohjaisesti ensihoidon ammattilaisten ja järjestöjen edustajista koostuvan raadin toimesta. Palkinto myönnettiin Karviselle FinnEM-konferenssissa Oulussa 4.4.2024. Valintaraatiin kuuluivat alan asiantuntijat, kuten ensihoitolääkärit, ensihoidon opettajat sekä Suomen Ensihoitoalan liitto, Tehy ja Pelastustieto-lehti.
      Vuoden ensihoitajan titteli on avoin ehdotuksille kaikilta, mikä tekee Karvisen valinnasta entistä merkityksellisemmän.
      Vuoden ensihoitaja Tero Karvinen

      Lue lisää...
    • Itä-Suomen yliopistossa toteutettu tuore väitöskirjatutkimus tuo uutta tietoa sairaanhoitajien lääkehoidon osaamisesta ja sen kehittämisestä 3D-pelien avulla. Tutkimuksen mukaan pelillistäminen voi olla tehokas keino parantaa sairaanhoitajien lääkehoidon osaamista, mikä on olennaisen tärkeää potilasturvallisuuden kannalta.
      Väitöskirjassa tutkittiin sairaanhoitajien lääkehoidon osaamista sekä arvioitiin interaktiivisen 3D-pelin vaikutusta osaamisen kehittymiseen. Tulokset osoittavat, että pelillistäminen voi tarjota motivoivan ja tehokkaan tavan oppia lääkehoidon periaatteita ja käytäntöjä.
      – Sairaanhoitajilla on oleellinen rooli turvallisessa lääkehoidon prosessissa, joten on tärkeää, että sairaanhoitajien lääkehoidon osaaminen on ajan tasalla, sanoo terveystieteiden maisteri Sanna Luokkamäki väitöstiedotteessa.
      Tutkimus korostaa jatkuvan oppimisen merkitystä sairaanhoitajien ammatillisessa kehittymisessä. Säännöllinen osaamisen päivitys ja uusien oppimismenetelmien, kuten pelillistämisen, hyödyntäminen voivat olla avainasemassa potilasturvallisuuden edistämisessä.
      Väitöskirjatutkimuksen tulokset tarjoavat arvokasta tietoa sairaanhoitajien koulutuksen kehittäjille ja terveydenhuollon organisaatioille, jotka pyrkivät parantamaan lääkehoidon turvallisuutta ja tehokkuutta. Tutkimuksen myötä 3D-pelien käyttö sairaanhoitajien koulutuksessa saattaa yleistyä tulevaisuudessa, tarjoten uudenlaisia tapoja oppia ja vahvistyaa osaamista.
      Väitöskirja: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-5161-8
       
      Lue lisää...
    • American Nurses Credentialing Center (ANCC) on myöntänyt HUSin Syöpäkeskukselle merkittävän Magneettisairaala-tunnustuksen. Tämä tunnustus on merkki hoitotyön korkeasta laadusta, potilasturvallisuudesta ja hoitajien työtyytyväisyydestä. HUSin Syöpäkeskus on nyt Euroopan toinen ja Pohjoismaiden ensimmäinen sairaala, joka on saavuttanut tämän kunnianosoituksen.
      Magneettisairaala (Magnet Hospital®) on erinomaisen hoitotyön tunnustus ja tutkittuun tietoon perustuva hoitotyön laatujärjestelmä, josta hyötyvät potilaat, hoitohenkilöstö ja organisaatio. Tunnustus myönnetään neljäksi vuodeksi kerrallaan. Nimi Magneettisairaala kuvaa vetovoimaa, joka vetää puoleensa magneetin lailla potilaita laadukkaan hoidon ja hoitajia hyvän työpaikan vuoksi.
      – Magneettisairaala-tunnustus osoittaa, että hoitotyön laatu, potilastyytyväisyys ja hoitajien työtyytyväisyys on Syöpäkeskuksessa mitatusti erinomaista verrattuna kansalliseen ja kansainväliseen tasoon. Tunnustus on upea palkinto vuosien työstä, sanoo Syöpäkeskuksen johtava ylihoitaja Vuokko Kolhonen.
      Lue lisää...
×
×
  • Luo uusi...