Jump to content
MAINOS

Potilasturvallisuuden opetuksessa on kehittämisen varaa


Hoitajat.net
 Jaa

Sairaanhoitajaopiskelijat sekä Suomessa että Isossa-Britanniassa kokevat, ettei potilasturvallisuus saa opetuksessa tärkeyttään vastaavaa painoarvoa. Esimerkiksi itsenäiseen virheistä raportointiin ja niistä oppimiseen tarjotaan niukasti mahdollisuuksia käytännön harjoittelussa, osoitti terveystieteiden maisteri Susanna Tellan väitöstutkimus.

Potilasturvallisuus on vuosituhannen vaihteesta lähtien saanut maailmalla lisääntyvää huomiota potilasturvallisuuden vaaratapahtumien yleisyyden takia. Isoa-Britanniaa voidaan pitää yhtenä potilasturvallisuustyön uranuurtajana. Suomessa laaja-alainen potilasturvallisuustyö on tullut näkyväksi vasta viime vuosina.

Potilasturvallisuus on uusi tieteenala, joka korostaa inhimillisten tekijöiden ymmärtämistä, systemaattista virheistä oppimista ja järjestelmälähtöistä lähestymistapaa. Terveydenhuollon ammattilaisten on tärkeää oppia potilasturvallisuuden keskeiset periaatteet ja käsitteet, mutta myös taitoja ja menetelmiä. Tämä edellyttää muutoksia alan koulutukseen. Kansainvälisiä ohjeita on tarjolla, yhtenä mittavimmista Maailman Terveysjärjestön ohjeistukset potilasturvallisuuden sisällyttämiseksi terveysalan opetussuunnitelmiin.  Potilasturvallisuutta tulisi opettaa omana aiheenaan, mutta potilasturvallisuuden opit on tärkeää integroida myös osaksi koko opetussuunnitelmaa. Esimerkiksi selkeä kommunikointi, tehokas tiimityö, vaaratapahtumien tunnistaminen, raportointi ja analysointi sekä niistä oppiminen ovat keskeisiä potilasturvallisuuden varmistamisessa ja niiden tulisi kuulua hoitotyön opiskelijoiden eri opintojaksoihin.

Sairaanhoitajaopiskelijat pitävät potilasturvallisuutta tärkeänä

Tella vertaili väitöstutkimuksessaan suomalaisten ja englantilaisten sairaanhoitajaopiskelijoiden kokemuksia ja arvioita potilasturvallisuuden oppimisestaan akateemisessa ja hoitoympäristössä. Sekä suomalaiset että englantilaiset opiskelijat pitivät potilasturvallisuuden oppimista sille koulutuksessa annettua painoarvoa tärkeämpänä. Englantilaiset opiskelijat arvioivat koulutukseensa sisältyneen enemmän potilasturvallisuusnäkökulmia sekä akateemisessa että käytännön oppimisympäristössä kuin suomalaiset. Akateemisessa oppimisympäristössä he harjoittelivat enemmän potilasturvallisuustaitoja, hoitoympäristössä potilasturvallisuuden oppimista edisti kannustava ja tukeva ilmapiiri sekä järjestelmälähtöisyys. Molempien maiden opiskelijoilla potilasturvallisuuden tärkeät oppimiskokemukset terveydenhuollon toimintaorganisaatioissa liittyivät virheiden ennaltaehkäisyyn ja toimintaan virheen tapahduttua. Merkittävä havainto oli, että opiskelijoiden itsenäinen virheistä raportointi ja niistä systemaattisesti oppiminen terveydenhuollon ympäristössä oli vähäistä.

Potilasturvallisuuden opetukselle tarvitaan kansalliset ohjeet

Potilasturvallisuuden opetusta tulisi kehittää terveydenhuollon ja siihen liittyvien koulutusalojen monialaisessa yhteistyössä. Organisaatioiden rakenteiden ja kulttuurien tulisi mahdollistaa potilasturvallisuuden laajamittainen ja systemaattinen oppiminen. Terveydenhuollon koulutuksen ja käytännön yhteistyö kehittämisessä tukee molempien toimintaa. Esimerkiksi molempien järjestelmien tulisi oppia terveydenhuollon ammattihenkilöille ja opiskelijoille tapahtuneista virheistä. Tämä vaatii vaaratapahtumien raportointijärjestelmien ja analysoinnin kehittämistä. Suomalaiselle sairaanhoitajakoulutukselle, muulle terveysalan koulutukselle ja harjoitteluorganisaatioille tarvitaan kansalliset ohjeet potilasturvallisuuden opetuksesta ja oppimisesta akateemisessa ympäristössä ja käytännön harjoittelussa. Terveydenhuollon koulutuksen vertailu myös kansainvälisesti voi auttaa kehittämään ja yhtenäistämään potilasturvallisuuden oppimista ja opetusta.

Learning about patient safety in pre-registration nursing education: comparing Finnish and British nursing students' evaluations (Potilasturvallisuuden oppiminen hoitotyön koulutuksessa – suomalaisten ja englantilaisten sairaanhoitajaopiskelijoiden arvioiden vertailua)

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...