Paskat työuupumuksesta, kunhan vain säästetään

Minäkin hoitajasuvun kasvatti. Asia on juuri näin kuin kirjoitit. Mummo tai vaari siellä kotona saa määrätä itsestään, mutta mitä kun hänet peitellään sänkyyn ja kaikki tietää että hän ei sieltä yksin pääse ylös. Ei vaikka tulisi murtovaras. Ei vaikka tulisi tulipalo. Ei vaikka tarvitsisi vessaan. Siellä on petissä kunnes seuraava hoitsu siirtää toiseen paikkaan, esim tuoliin. Hieno elämä. Siellä yksin kämpässä.

Tämä. Tosin sanoisin, että ei se kaatumisen pelko välttämättä mihinkään häviä esim. tehostettuun muuttamisen jälkeen, ja jos henkilö on kaatuillut kotona niin ei se ihan taianomaisesti häviä meille muuttaessa. Kyllä meilläkin kaatuillaan. Toki on mahdollista konsultoida fyssaria ja osallistua jumpparyhmion jne., mut sitten kun on sellaista vaivaa mihin ei voida auttaa mutta silti sinne vessaan on könyttävä yksin keinolla millä hyvänsä... kun ei haluta tai ei muisteta pyytää apua. Sitten mekin joskus joudutaan juurikin jättämään siihen tuoliin mistä ei itse pääse ylös.

Mutta. Meillä on -kiireestäkin huolimatta- varmasti kuitenkin mahdollisuus käydä tarjoamassa useammin sitä apua (”pitääkö päästä vessaan?”) eikä tarvitse pelätä ettei siitä tuolista enää sitten koko päivänä pääse ylös vaikka tulipalo tulisi. Ja monesti meidän asukkaat on huojentuneita siitä, että he tietää hoitajien sijaitsevan fyysisesti siinä lähellä. Että jos kaatuu, ja vaikka me ei ihan sillä punaisella sekunnilla ehdittäisikään paikalle, niin se apu tulee kuitenkin saman talon sisältä eikä vaikka toiselta puolen kaupunkia. Ja että jos vain uskaltautuu asunnostaan ulos, siellä useimmiten näkee edes jonkun toisen ihmisen - oli se sitten hoitaja tai asukas. Ja se että on ylipäätään ympärillä toisia asukkaita; toisia, jotka on samassa tilanteessa. Monesti kuulee sitä että ”olipa hyvä että pääsin tänne, en minä enää kotona pärjäisi”. Vaikkei aina välttämättä edes ole kyse siitä, etteikö asukas teoriassa, fyysisesti pärjäisi kotihoidon, ateriapalvelun, siivouspalvelun ja omaisten turvin jossain kaupungin kerrostalokämpässä (myymällä ensin pois sen maalaiskylän omakotitalonsa). Onhan se kuitenkin ihan eri asua siellä missä hoitajat ja muut ihmiset on fyysisestikin siinä ihan lähellä...

Hyvin kirjoitettu ja täyttä asiaa

Kotihoidossa näkee paljon sijaisia ja uusia jotka käyvät kokeilemassa vähän aikaa ja toteavat et huh hei heippa. 

Olen ollut vuosia kotihoidossa töissä, 90luvulta lähtien. Nyt olen opintovapaalla ja keikkailen kotihoitoon. Olen nähnyt sen järkyttävän muutoksen mikä on tapahtunut vuosien varrella. Asiakkaita tulee koko ajan lisää, hoitajia korvataan sijaisilla jotka ovat päivän kerrallaan. Joka päivä eri sijaisia. Ja asiakkaat ovat aina vaan huonompi kuntoisia. 

Hoitoalalla ei ole työttömyyttä kuulemma mutta missä ne lähihoitajat ovat? Ei ainakaan kotihoidossa.

Kiristetään ja kiristetään; itse olen kieltäytynyt kyttäämästä kelloa ja "juoksemasta mummolta toiselle". Hoidan työni hoitosuunnitelman mukaan, ja monesti vähän enemmänkin. 

Hei, mulla on ollut samat ajatukset sun "yks lähäri vaan" kanssa. Eli oon tehnyt ns.omalla tavalla työtäni kotihoidossa vuosikausia, oikeestaan, vuosikymmeniä.  Toki kuljen lähes aina jälkijunassa, just sen 15min. ruokatauolle tms. En pääsääntöisesti juokse kellon kanssa kilpaa. Täytän päiväni tasaisesti asiakaskäynneistä rauhallisella olemuksella. Haluan olla läsnä asiakkaalle ja haluan oikeesti kuulla, mitä kuuluu. Miten asiakas liikkuu omatahtisesti jne. Ei se varttitunnin käynti riitä kaikkeen havainnointiin. Ikäihmisillä hidastuu toiminnot kaikinpuolin ja kuka viittii puhua ihmiselle, joka huiskii kodissa huudellen olan takaa kommentteja. Nykyisin automatisoitu työnjako ei tosin jätä väljyyttä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Asiakasajat ja päivän kulku määräävät tahdin. Siinä ei jää varaa "ylimäärä"ajalle. Tosin olen tällähetkellä tyytyväisempi, mitä muutama vuosi sitten kotihoitoon. Aivan hurjia aikoja, todella tiivistahtiasia päiviä ei ole ikävä. Nyt ohjelma huomioi välimatkat sentään.                     Mutta helppoahan tämä ei ole hoitajalle. Oman osan ottaa toipua väsymyksestä iltaisin ja vapaalla. Oma uupuminenkaan ei ole ollut kaukana. Vaikuttamismahdollisuudet ovat omaan työhön vähäiset ja määräyksiä ylemmältä taholta annetaan kuin muurahaiskeolle.        Vanhukset ovat niin mahtavia.  Upeeta historia on kuullut kertomuksina. Ehkä myös sellaista, mitä vanhuksen suku ei koskaan tule tietämään.  Hoitohenkilökuntaa kaivataan, niin moni asiakkaista on yksin.

Olin vammaisten koululla 3.v henkilökohtainen avustaja 12.v pojalle joka sai epilepsia kohtauksia päivittäin. Kehitys 1-2 v tasoa autisti. Päivät venyi jopa 10 tuntisiksi, sillä siirryin koululta kotiin siihen asti, että joku perheestä tuli töistä. Koulussa oli 6 samassa luokassa, kaikki audisteja, eivätkä puhuneet. Usein joku avustaja oli poissa ja toiset teki hänen työt. lisäksi Johtaja oli meidän luokan 6 hoitaja, jolla oli puhelin tunti ja kirjallisia tehtäviä toimistossa välillä joka pv. Joskus oli 3.kin avustajaa sairaana, tilanne tuntui kaottiselta...varahenkilöitä ei ollut.. sairausloma olisi pitänyt olla 2.vk ainakin, ennekuin otetaan sijainen...Pelkäsin mennä töihin ja se vaikutti, että en saanut unta...2.v jälkeen tilanne oli niin paha, että lääkäri määräsi sairaslomalle masennuksen ja unettomuuden vuoksi...paloin loppuun...0.5 v sairasloman jälkeen palasin samaan työhön, ja pääsin seuraavan puolen v. päästä eläkeputkeen, olkapää oli  leikkausjonossa..Tätä työtä ennen olin ollut yökkönä vanhainkodissa yli 10.v .Tässä vain yksi esim...nim. yökkö ja avustaja sektorilta ! Yökköhommista sais romaanin..

Haluatko kertoa hoitotyöstä? - Kirjoita Hoitajat.nettiin!
Ohjeet: https://hoitajat.net/ajankohtaista/haluatko-kertoa-hoitotyöstä-kirjoita-hoitajatnettiin-r387/

Ei kiitos enään...Onneksi on toinenkin ammatti...On surkeaa ja pelottavaa tämän alan tulevaisuus..

Älkää uhrautuko !

Todella mahtava teksti! Olen aivan samaa mieltä, näinhän se menee...

Yksi vanhus olisi halunnut palvelutaloon mutta ei päässyt. Yksin asui maalaistalossa. Eräänä päivänä sitten löytyi rolla joen pientareelta ja mummu alajuoksulta hukkuneena. Oliko vahinko vai tahallinen, se ei koskaan tule selviämään. 

Asiat on juuri noin vanhustenhoidossa.Tuijotetaan vain Rava pisteitä ja kun vanhus ei vielä ulosta housuun , näkö ja kuulo ovat normaali, niin ei oteta edes jonoon palvelutaloon.Ei huomioida, kun lähes liikuntakyvytön,keuhkofibroosia,reumaa ja muistisairautta sairastava 91-vuotias vanhus kertoo ,kuinka iltaisin pelottaa yksin syrjässä maaseudulla ja kokee itsensä turvattomaksi ja avuttomaksi ja pyytää päästä paikkaan, jossa on oma huone ja ruokailu toisten kanssa.Omaishoitaja kertoo ettei jaksa ja pysty jatkuvasti olemaan 10 kilometrin päässä auttamassa omaistaan.Mutta omaisiahan ei tarvitse kuunnella ,Rava pisteet kertovat kaiken.Tosin kaikki hienot selvitykset kertovat, kuinka palvelusuunnitelma tehdään yhdessä asiakkaan ja omaisten kanssa.Pyydettäessä kotihoidon apua ,niin tarjotaan etähoitoa eli tuodaan tietokone tuvan pöydälle.Kuinka 91-vuotias osaa käyttää konetta ja hän ihmettelee kuinka koneen avulla voidaan auttaa vessaan tai tuoda hänelle ruokalautanen.Mutta kun Rava pisteet ei riitä muuhun kuin etähoitoon.Vanhustenhoidosta on tehty ja tehdään jatkuvasti selvityksiä ja hankkeita ,miten hyvä kaikkien on olla kotona. Konkreettisen avunantajia,vessassa käyttäjiä ja hoitotyöntekijöitä vähennetään , kun kaikki mittarit näyttävät että hoitajia ei tarvita niin paljoa. Lopettakaa kaikki turhat hankkeet ja selvitykset ja nekin työntekijät voivat siirtyä hoitotyöhön vanhusten luo.Kyllä vanhuksille pitää tarjota hyvä ja turvallinen vanhuus.He ovat työtä tehneet ,eläneet niukasti ja maksaneet veronsa.Nyt monenkin vanhuksen ainoa toive on turvallinen paikka, oma huone ,ruokailu toisten seurassa  ja saa tarvitsemansa avun. Eikö he ole sen ansainneet ,vaikka Rava pisteet näyttävätkin ,että etähoito riittää.Nämä asiat koskettavat meitä hoitajia ,jotka näemme päivittäin miten vanhustenhoito on muuttunut rahasta puhumiseksi .Vanhustenhoidon tilanne huomataan   monesti vasta silloin ,kun oma omainen tarvitsee hoitoa.Siihen asti tuijotetaan vain pisteitä ja sanotaan ,että koti on kaikkien paras paikka ,vaikka kuinka pelottaa ja on turvaton .Rava eikä muutkaan pisteet kerro kaikkea ,vaan vanhus ja omaiset tietävät parhaiten, mitä vanhus tarvitsee ja jokainen on yksilö .Me hoitajat emme voi hyväksyä ,että raha vain ratkaisee ja meidän on oltava vanhusten puolesta puhujia omaisten rinnalla.Niistä pisteiden ja mittareidenkin tuijottajista tulee vanhuksia ja jopa toisen apua tarvitsevia ja onkohan silloin edes etähoitoa saatavilla tällä menolla.

On monia, jotka mielellään tekevät lisätyötä.

Hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja. Ala on täysin aliarvostettua työpanokseen nähden ja siihen joustavuuteen minkä työntekijät joka päivä osoittavat. Tottakai koti on kaikkien mielestä paras paikka kunnes yksi päivä huomaa ettei itsekseen pärjää. Oma mummonikin suunnitteli asuvansa loppuun asti kotona, mutta sitten tuli ukin kuolema ja uusia terveysongelmia. Itse sisätautiosastolla työskentelevänä näen viikoittain potilaita, jotka toivovat pääsevänsä tuetumpaan asumiseen. Heitä ei vain huolita koska kriteerien mukaan pärjäävät kotona.

Kyllä hoitajille heti nostetaan palkkoja kun taas lakkoilevat. Toista se on muilla aloilla esim opettajilla...aina hirveä hulabaloo kun jotain pois ollaan ottamassa..tärkeä työ siinä missä muutkin mutta en nostaisi muidentöiden yläpuolelle niinkuin monet hoitajat itse tuppaavat usein tekemään.

17.10.2018 klo 17.43, Vieras: Jussi kirjoitti:

Kyllä hoitajille heti nostetaan palkkoja kun taas lakkoilevat. Toista se on muilla aloilla esim opettajilla...aina hirveä hulabaloo kun jotain pois ollaan ottamassa..tärkeä työ siinä missä muutkin mutta en nostaisi muidentöiden yläpuolelle niinkuin monet hoitajat itse tuppaavat usein tekemään.

Ei ikinä nosteta palkkoja ja aina vaan työtunnit lisääntyvät. Hyvä että pystyy edes ostamaan ruokaa vaikka ei omista autoa/asuntoa josta menisi kuluja.