Jump to content
MAINOS

Monikulttuurisuus jalostaa hoitotyötä, sen koulutusta, tutkimusta ja johtamista


Hoitajat.net
 Jaa

Kristina Mikkonen toimii tutkijatohtorina Oulun yliopistossa. Kuva: Lapin AMK

Lähes 200 hoitoalan asiantuntijaa kokoontui ammattikorkeakoululle Kemiin Pohjois-Suomen Hoitotiedepäiville 28.-29.3.2019. Päiville osallistui noin 200 hoitotyön ammattilaista eri puolilta maata. Mukana oli käytännön hoitotyötä tekeviä, hyvinvointisektorin esimiehiä ja johtajia, opettajia, opiskelijoita, tutkijoita, muissa alan kehittämistehtävissä toimivia ja kehittämisestä kiinnostuneita.

Päivien teemaksi valittiin tänä vuonna monikulttuurisuus, jota käsiteltiin neljästä eri näkökulmasta: monikulttuurisuus hoitotyön koulutuksessa, johtamisessa, tutkimuksessa ja käytännön hoitotyössä. Haasteen sijaan monikulttuurisuus halutaan nähdä voimavarana.

Monikulttuurisuus hoitotyön koulutuksessa ja tutkimuksessa

Omaltakin taustaltaan monikulttuurinen ja -kielinen Kristina Mikkonen on tutkinut väitöskirjassaan suomen kielen merkitystä kansainvälisten hoitotyön opiskelijoiden ammatilliselle kehittymiselle erityisesti kliinisessä harjoittelussa.

Hänen tutkimuksensa mukaan ulkomaalaistaustaiset hoitotyön opiskelijat arvioivat suomalaisten ammattikorkeakoulujen oppimisympäristöt ja –ilmapiirin paremmaksi kuin suomalaistaustaiset. Toisaalta kansainväliset opiskelijat ovat kokeneet kielteistä suhtautumista työharjoittelupaikoillaan.

Suomen kielen taidoiltaan heikommat opiskelijat kokevat harjoittelupaikan ilmapiirin huonompana ja arvioivat, että heillä oli vähemmän mahdollisuuksia oppimiseen.

– Kieli on portti kulttuuriin, ja opiskelijalähtöinen pedagogiikka parantaa kummankin omaksumista. Jos kansainvälinen opiskelija lähetetään harjoittelemaan ilman minkäänlaista suomen kielen taitoa, lähetetään hänet epäonnistumaan.

Ongelma on tiedostettu muun muassa Lapin ammattikorkeakoulussa, jossa muun kielisten opiskelijoiden suomen kielen opiskelu alkaa heti ensimmäisenä vuotena, ja ensimmäinen työharjoittelu käynnistyy myöhemmin kuin suomalaisopiskelijoilla.

Kulttuurisensitiivisyys ja kulttuurisesti turvattu

YTT Lydia Heikkilä on tutkinut saamelaisasiakkaiden kokemuksia hoitotyöstä. Saamelaiset ovat aina eläneet melko kosmopoliittisessa ympäristössä ja kulttuurin taju on siksi hyvin kehittynyt.

– Me valtakulttuurin edustajat kasvamme helposti yksikulttuuriseen ajatteluun, vähemmistöt kasvavat jo lähtökohtaisesti monikulttuurisuuteen. 

Sosiaalisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden käsitteet ovat tärkeitä itsessään. Reflektointia voi opetella ja kokemuksiaan työstää.

– Kulttuurisensitiivisyyteen kuulu myös toisen kuuleminen ja ymmärtäminen, monikulttuurisuuden käsitteessä se ei vielä ole mukana, Heikkilä havainnollistaa.

Kulttuurinen kompetenssi hoitotyössä tarkoittaa, että ammattihenkilöstö tuntee ja ymmärtää asiakkaan kulttuurisen taustan. Kyseessä on jatkuva prosessi, joka perustuu sosiaaliseen oikeuteen ja oikeudenmukaisuuden kokemukseen. Kulttuurista hoitotyötä varten on luotu omia kehitysmalleja.

TtT Soili Vesterinen on Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin henkilöstöjohtaja. Alustuksen aiheena hänellä oli erilaisten kulttuurien kirjo terveydenhuollossa.

–Jokainen osa kulttuuriaan, jonka ilmentymiä toistetaan tiedostamatta. Kulttuurit myös muuttuvat, ja alakulttuureja syntyy.

Vesterisen mukaan muutos näkyy myös työ- ja organisaatiokulttuureissa. Vuosikymmenet ovat muokanneet muun muassa käsitystämme työstä.

Organisaatiokulttuuri tuottaa kontekstin, jossa organisaation identiteetti todentuu. Nuoren sairaanhoitajan työidentiteettiin puolestaan vaikuttavat tarjolla olevat roolimallit.

–Aito vuorovaikutus ja aito kohtaaminen tulevat haastamaan koulutuksen kehittämisen ja käytännön, Soili Vesterinen päättää.

Lisämateriaaleja ja -sisältöjä

Hoitotiedepäivien sisällöistä on koottu tiivistelmäkirja, joka on luettavissa ja ladattavissa osoitteessa: https://issuu.com/lapinamk/docs/d_1_2019_paloste_saarnio

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

  • Lisää ajankohtaisia

    • Suomen Lastenhoitoalan ammattilaiset SLaL ry on valinnut Marja-Leena Varhon Vuoden lastenhoitajaksi 2024.
      Varho on omistautunut ja luova lastenhoitaja, jolla on kyky luoda turvallinen ja lapsen huomioon ottava kasvuympäristö. Hänellä on myös vahva tahto parantaa varhaiskasvatusalan asioita.
      Työssään Varho kokee suurimmaksi rikkaudeksi lasten kasvun ja kehityksen seuraamisen. Hänen mielestään se, miten työssä viihtyy, on paljon kiinni omasta asenteesta. Positiivinen asenne ja huumori kantavat pitkälle!
      Marja-Leena Varho on erinomainen valinta Vuoden Lastenhoitajaksi. Hänen lämmin ja inhimillinen työote yhdistettynä hänen aktiiviseen osallistumiseensa niin työ- kuin yksityiselämässä tekee hänestä arvokkaan esikuvan lastenhoitoalalla.
      Lue lisää...
    • Hallituksen kaksipäiväinen kehysriihi alkaa tänään. Tehy vaatii sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen vahvistamista kehysriihessä. Lähes kaikki hyvinvointialueet ovat vakavasti alijäämäisiä ja yt-neuvotteluja käydään ympäri maata. Palveluista joudutaan leikkaamaan ja jopa henkilöstöä vähentämään.
      Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kritisoi puheita sote-alasta kulueränä ja rahareikänä. Hänen mukaansa terveydenhuolto on investointi, joka mahdollistaa suomalaisten osallistumisen työelämään ja yhteiskunnan toiminnan.
      – Jos Suomessa nyt merkittävässä määrin ajetaan alas julkinen terveydenhuolto, sitä on mahdotonta enää saada takaisin, muistuttaa Rytkönen Tehyn tiedotteessa.
      Tehy vaatii rehellisyyttä hyvinvointialueiden taloustilanteen taustoista ja varoittaa julkisen terveydenhuollon alasajamisen seurauksista.
      Tehyn vaatimuksia
      Sote-alan rahoituksen vahvistaminen pitkäjänteisesti Panostus peruspalveluihin, kuten hoitajavastaanottoihin, fysioterapeuttien suoravastaanottoihin ja lääkkeenmääräämisen erityispätevyyden omaavien hoitajien lisäämiseen Lasten ja nuorten psykiatristen ja mielenterveyspalvelujen rahoituksen turvaaminen Ikääntyneiden kuntoutuksen, kotihoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen resurssien lisääminen Kela-korvausmallin vaikutusten arvioiminen huolella ennen sen käyttöönottoa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kannustimien kehittäminen
      Lue lisää...
    • Hoitoalalla työskentelevien taloudelliset haasteet ovat tulleet näkyviin uudessa selvityksessä, joka paljastaa lähihoitajien hakevan kulutusluottoja huomattavasti useammin kuin muissa ammattikunnissa työskentelevät.
      Vertailussa kävi ilmi, että lähihoitajat ovat hakeneet luottoja yli 20 kertaa enemmän kuin opettajat ja neljä kertaa useammin kuin sairaanhoitajat. 
      Selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysalan työntekijät sekä muut pienituloiset, fyysisesti raskasta työtä tekevät ammattilaiset hakevat suurimpia kulutusluottoja suhteessa palkkaansa. Esimerkiksi laitoshuoltajat hakevat keskimäärin yli viisinkertaisia kulutusluottosummia verrattuna kuukausipalkkaansa.
      Etua Oy:n selvitys Selvitys heijastaa hoitoalan työntekijöiden taloudellisia haasteita ja korostaa tarvetta ymmärtää paremmin alan ammattilaisten taloudellista tilannetta.
      Lisätietoja: https://www.etua.fi/kulutusluotot-ammattikunnittain
      Lue lisää...
    • Lapissa FinnHEMS 51 -lääkintähelikopterissa työskentelevä Tero Karvinen on saanut vuoden ensihoitaja 2024 -tunnustuksen. Rovaniemeläisen Karvisen työura lääkintä- ja pelastushelikoptereiden parissa on kestänyt jo yli kaksi vuosikymmentä. Hänen ammattitaitonsa ja sitoutumisensa ensihoidon alalle on nyt saanut ansaittua huomiota.
      Karvisen ura on ollut monipuolinen: hän on toiminut esihenkilönä, osallistunut pintapelastustehtäviin ja ollut mukana kehittämässä ensihoitotyötä niin Lapissa kuin kansainvälisestikin. FinnHEMS 51 -helikopteriyksikkö, jossa Karvinen työskentelee, on erityinen, sillä se on ainoa Suomen seitsemästä FinnHEMS-yksiköstä, jossa on kaksi ensihoitajaa ja kaksi lentäjää päivystämässä. Muissa yksiköissä toimii kolmen hengen tiimit, jotka koostuvat lääkäristä, lentäjästä sekä HEMS-ensihoitajasta tai HEMS-pelastajasta.
      Vuoden ensihoitaja valitaan laajapohjaisesti ensihoidon ammattilaisten ja järjestöjen edustajista koostuvan raadin toimesta. Palkinto myönnettiin Karviselle FinnEM-konferenssissa Oulussa 4.4.2024. Valintaraatiin kuuluivat alan asiantuntijat, kuten ensihoitolääkärit, ensihoidon opettajat sekä Suomen Ensihoitoalan liitto, Tehy ja Pelastustieto-lehti.
      Vuoden ensihoitajan titteli on avoin ehdotuksille kaikilta, mikä tekee Karvisen valinnasta entistä merkityksellisemmän.
      Vuoden ensihoitaja Tero Karvinen

      Lue lisää...
    • Itä-Suomen yliopistossa toteutettu tuore väitöskirjatutkimus tuo uutta tietoa sairaanhoitajien lääkehoidon osaamisesta ja sen kehittämisestä 3D-pelien avulla. Tutkimuksen mukaan pelillistäminen voi olla tehokas keino parantaa sairaanhoitajien lääkehoidon osaamista, mikä on olennaisen tärkeää potilasturvallisuuden kannalta.
      Väitöskirjassa tutkittiin sairaanhoitajien lääkehoidon osaamista sekä arvioitiin interaktiivisen 3D-pelin vaikutusta osaamisen kehittymiseen. Tulokset osoittavat, että pelillistäminen voi tarjota motivoivan ja tehokkaan tavan oppia lääkehoidon periaatteita ja käytäntöjä.
      – Sairaanhoitajilla on oleellinen rooli turvallisessa lääkehoidon prosessissa, joten on tärkeää, että sairaanhoitajien lääkehoidon osaaminen on ajan tasalla, sanoo terveystieteiden maisteri Sanna Luokkamäki väitöstiedotteessa.
      Tutkimus korostaa jatkuvan oppimisen merkitystä sairaanhoitajien ammatillisessa kehittymisessä. Säännöllinen osaamisen päivitys ja uusien oppimismenetelmien, kuten pelillistämisen, hyödyntäminen voivat olla avainasemassa potilasturvallisuuden edistämisessä.
      Väitöskirjatutkimuksen tulokset tarjoavat arvokasta tietoa sairaanhoitajien koulutuksen kehittäjille ja terveydenhuollon organisaatioille, jotka pyrkivät parantamaan lääkehoidon turvallisuutta ja tehokkuutta. Tutkimuksen myötä 3D-pelien käyttö sairaanhoitajien koulutuksessa saattaa yleistyä tulevaisuudessa, tarjoten uudenlaisia tapoja oppia ja vahvistyaa osaamista.
      Väitöskirja: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-5161-8
       
      Lue lisää...
×
×
  • Luo uusi...