Jump to content
MAINOS

Millariikka Rytkönen: SOTE-sopimuksesta apua alan ongelmiin, myös joukkovoimaa tarvitaan


Hoitajat.net
 Jaa

Puheessaan Rytkönen muistutti, että vaikuttavin keino tyrehdyttää hoitajien kato alalta on parempi palkka. Kuva: Liisa Takala

Tehyn valtuusto valitsi tänään järjestäytymiskokouksessaan yksimielisesti Millariikka Rytkösen jatkamaan Tehyn puheenjohtajana toiselle kaudelle. Linjapuheessaan Rytkönen korosti työmarkkinatoiminnan merkitystä ja toi esiin kuinka viime viikolla solmittu SOTE-sopimus on ollut Tehyn keskeinen tavoite vuosikymmenten ajan.  

– Yhtäkkiä porvoolaisen makuuhuoneen etätyöpisteen äärellä kyyneleet alkoivat valua poskilleni. Olin saanut kunnian signeerata neuvottelujärjestö Sote ry:n puolesta istuvana puheenjohtaja SOTE-sopimuksen ja yli 30 vuoden tehyläisten tavoite oli siinä konkreettisesti. 

Solmittu sopimus astuu voimaan syyskuussa ja se on Suomen suurin alakohtainen työ- ja virkaehtosopimus. Sopimus antaa koulutetulle sosiaali- ja terveysalan henkilöstölle aivan uudenlaiset mahdollisuudet solmia työehtosopimuksia ja parantaa työoloja.  

– Sote-alan oma työehtosopimus ei ole vastaus kaikkiin alamme ongelmiin, mutta se on konkreettinen työkalu, jolla pystymme ratkomaan alan ongelmia. Aivan kuten opettajat ja lääkärit ovat tehneet ennen meitä. 

Rytkönen korosti, että jatkossakin tarvitaan joukkovoimaa, kun sopimusehdoista neuvotellaan.  

Myös yhteistyö Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin kanssa on toiminut ja sitä Rytkönen haluaa jatkaa.  

– Ensi keväänä neuvoteltaessa SOTE-sopimuksesta tarvitsemme tiiviit rivit työpaikoilla ja joukkovoimaa. Yksin voi pyytää, mutta joukolla voi vaatia. Voittajajoukkueessa on aina laaja kokoonpano. Meidän viimeisen neljän vuoden joukkueessa pelasivat rintarinnan Tehyn ja SuPerin joukkueet ja tällä joukkueella haluan pelata jatkossakin. 

Rytkönen toi puheessaan esiin myös varhaiskasvatuksen edunvalvonnan jatkossa. Varhaiskasvatuksen opettajien siirtyminen opetushenkilöstön sopimukseen ja SOTE-sopimuksen synty merkitsevät muutoksia myös kunnalliseen yleiseen virka- ja työehtosopimukseen (KVTES).  

– Lastenhoitajista tulee jatkossa suurin KVTES:in henkilöstöryhmä. Lastenhoitajien suhteellinen asema ja edunvalvonta vahvistuu tässä ratkaisussa ja olen tästä ratkaisusta erityisen tyytyväinen.  

Viesti päättäjille - hoitajapulaan auttaa palkkatason nosto 

Rytkönen kertasi puheessaan mitä korona-aika on viimeiset puolitoista vuotta tehyläisten näkökulmasta merkinnyt: suojainpula ja työturvallisuusriski, valmiuslaki ja perusoikeuksien rajoittaminen, koronakorvauksen maksamatta jättäminen ja tänä keväänä uudelleen työturvallisuuden vaarantaminen, nyt rokotusjärjestyksessä. 

Rytkönen mainitsi myös eettisen stressin, jokapäiväisen ongelman hoitoalalla. Hoitajat eivät saa tehdä työtä siten kuin heidät on koulutettu se tekemään.  

– Olosuhteet ovat ne, jota saavat ammattilaiset väsymään. Emme saa tehdä työtämme riittävän hyvin ja omien arvojemme mukaisesti ja se syö ammattilaista. Jos päivittäin joudut puntaroimaan, mitä jätät tekemättä kuormitus alkaa käydä ylitsepääsemättömäksi.  

Tehy on varoittanut Suomen hallitusta hoitajapulasta kerta toisensa jälkeen. Erityisesti korona on tuonut esiin tehyläisten merkityksen ja pulan hoitohenkilöstöstä. Rytkönen lähetti päättäjille selkeän viestin. 

– Nyt ei kevyt korjausliike auta. Tästä ei selvitä pienellä pintaremontilla. Alan palkkatasoa on nostettava. Koronakorvaus on maksettava. Vaikuttavin keino tyrehdyttää hoitajien kato alalta on parempi palkka. Kaikki muu on itsepetosta.  

Tehyn valtuusto hyväksyi neuvottelutuloksen SOTE-sopimuksesta

Tehyn valtuusto hyväksyi 2.6. syntyneen neuvottelutuloksen uudesta kuntasektorin sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksesta kokouksessaan yksimielisesti. Uusi SOTE-sopimus on maan suurin alakohtainen työ- ja virkaehtosopimus ja sen piiriin kuuluu noin 180 000 työntekijää. Sopimus tulee voimaan 1.9.2021.  

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

  • Lisää ajankohtaisia

    • American Nurses Credentialing Center (ANCC) on myöntänyt HUSin Syöpäkeskukselle merkittävän Magneettisairaala-tunnustuksen. Tämä tunnustus on merkki hoitotyön korkeasta laadusta, potilasturvallisuudesta ja hoitajien työtyytyväisyydestä. HUSin Syöpäkeskus on nyt Euroopan toinen ja Pohjoismaiden ensimmäinen sairaala, joka on saavuttanut tämän kunnianosoituksen.
      Magneettisairaala (Magnet Hospital®) on erinomaisen hoitotyön tunnustus ja tutkittuun tietoon perustuva hoitotyön laatujärjestelmä, josta hyötyvät potilaat, hoitohenkilöstö ja organisaatio. Tunnustus myönnetään neljäksi vuodeksi kerrallaan. Nimi Magneettisairaala kuvaa vetovoimaa, joka vetää puoleensa magneetin lailla potilaita laadukkaan hoidon ja hoitajia hyvän työpaikan vuoksi.
      – Magneettisairaala-tunnustus osoittaa, että hoitotyön laatu, potilastyytyväisyys ja hoitajien työtyytyväisyys on Syöpäkeskuksessa mitatusti erinomaista verrattuna kansalliseen ja kansainväliseen tasoon. Tunnustus on upea palkinto vuosien työstä, sanoo Syöpäkeskuksen johtava ylihoitaja Vuokko Kolhonen.
      Lue lisää...
    • Tehy tuo voimakkaasti esille huolensa hallituksen ehdottamista työrauhalainsäädännön muutoksista, jotka uhkaavat hoitajien ja muiden sote-alan työntekijöiden oikeutta poliittisiin mielenilmauksiin.
      Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kritisoi hallituksen toimia kylmiksi ja julmiksi, erityisesti naisvaltaisia aloja kohtaan. Esitykset asettaisivat ennennäkemättömiä rajoituksia poliittisille työtaisteluille, mikä on ristiriidassa kansainvälisten sopimusten kanssa. Tehy vaatii hallitusta kuulemaan työntekijöiden ääntä ja hylkäämään hätiköidyt lakimuutokset.
      Lisätietoja: Tehyn tiedote
      Lue lisää...
    • Valvira on myöntänyt ennätysmäärän uusia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksia vuonna 2023. Yhteensä viime vuonna myönnettiin 27 126 ammattioikeutta, mikä on 3 604 enemmän kuin vuonna 2022. Kasvu johtui pääasiassa hoitajien ammattioikeushakemusten lisääntymisestä. Erityisesti sairaanhoitajien ja lähihoitajien hakemuksia tuli edellisvuotta enemmän.
      Suomessa koulutetuille sairaanhoitajille myönnettiin 4 253 ammattioikeutta vuonna 2023, joka on 935 enemmän kuin vuonna 2022. Myös lähihoitajia rekisteröitiin ennätysmäärä, 8 358 kappaletta. Tämä on 1 335 enemmän kuin vuonna 2022.
      Kätilöiden ammattioikeuksia myönnettiin 182 kappaletta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 145. Myös terveydenhoitajien, röntgenhoitajien ja laboratoriohoitajien ammattioikeuksien määrä nousi edellisvuoteen verrattuna.
      Ulkomailla koulutettujen hoitajien osuus on edelleen pieni
      Toisessa EU- tai ETA-maassa koulutuksen suorittaneille sairaanhoitajille myönnettiin yhteensä 36 ammattioikeutta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 22. Myös EU- tai ETA-alueen ulkopuolella koulutuksen suorittaneiden sairaanhoitajien myönteisten ammattioikeuspäätösten lukumäärä nousi hieman. EU- tai ETA-alueen ulkopuolelta tulleita sairaanhoitajien ammattioikeushakemuksia kirjattiin vuoden aikana selvästi edellisvuotta enemmän, yhteensä 189, kun hakemuksia vuonna 2022 tuli 108. Ulkomailla kouluttautuneiden osuus terveydenhuollon alalle tulevasta uudesta hoitohenkilökunnasta on kokonaisuudessaan edelleen hyvin vähäinen. 
      Lisätietoja: Valviran tilastot
      Lue lisää...
    • Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen selvityksen mukaan kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien tarve kasvaa merkittävästi tulevina vuosina. Hyvinvointialueilla on arvioitu, että noin 40 prosentilla sairaanhoitajista pitäisi olla kliinisen hoitotyön erikoistumiskoulutus. Tämä tarkoittaa, että vuoteen 2028 mennessä tarvitaan noin 8 000 uutta erikoistunutta sairaanhoitajaa.
      Kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja on peruskoulutuksensa lisäksi hankkinut erikoistumiskoulutuksen ja työkokemuksen kautta erikoisosaamisen jollakin kansallisesti määritellyllä kliinisen hoitotyön erikoisalalla. Tämä pätevöittää heidät vaativiin asiantuntijatehtäviin potilas- ja asiakastyössä sekä erikoisalan kehittämiseen.
      Selvityksessä arvioitiin myös rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavien sairaanhoitajien koulutustarvetta. Tarve on yhteensä 763 uutta aloituspaikkaa vuoteen 2028 mennessä.
      Erikoisosaaminen varmistetaan korkeakouluyhteistyöllä
      Selvityksessä esitetään useita ehdotuksia, joilla erikoistuneen hoitohenkilöstön riittävyys voitaisiin turvata. 
      Kliininen erikoisosaaminen voidaan varmistaa suunnitelmallisella korkeakouluyhteistyöllä, johon osallistuvat hyvinvointi- ja yhteistyö- eli YTA-alueet. Lisäksi kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien määrällistä tarvetta ja osaamista on myös jatkossa ennakoitava ja ohjattava kansallisesti.
      Yhteistyöalueen kaikilla hyvinvointialueilla olisi otettava käyttöön yhtenäinen kliinisen hoitotyön osaamisen uramalli, jonka lähtökohtana ovat asiakkaiden ja potilaiden tarpeet.
      Sairaanhoitajan erikoistumiskoulutusten toteuttamiseksi tarvitaan valtion taloudellinen tuki. Koulutuksen täytyy olla valtakunnallisesti suunniteltu kokonaisuus sekä vastata hyvinvointi- ja yhteistyöalueiden tarpeita.
      Sosiaali- ja terveysministeriö teki kliinisen erikoisosaamisen tarvetta koskevan selvityksen yhteistyössä hyvinvointialueiden hoitotyön johdon kanssa. Selvitystyötä hyödynnetään muun muassa sairaanhoitajien jatkuvan ammatillisen kehittämisen tukena.
      Lue lisää...
    • Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite käynnistää yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön mahdollisten uudelleenorganisointien ja taloudellisen tilanteen vuoksi.
      Neuvottelut liittyvät Soite 2030 -ohjelman täytäntöönpanoon, jonka tavoitteena on parantaa palvelurakenteen tehokkuutta ja vastata palvelutarpeisiin. Henkilöstörakenteeseen ja työskentelytapoihin odotetaan muutoksia.  
      Neuvottelujen aikana on voimassa rajoitettu rekrytointikielto, mutta tietyt ammattiryhmät, kuten sosiaalityöntekijät ja lääkärit, ovat kiellon ulkopuolella.
      Tällä hetkellä lomautuksia ei ole suunnitteilla. 

      Lisätietoja hyvinvointialueen tiedotteessa.
      Lue lisää...
×
×
  • Luo uusi...