Liukas maanantai 20.2. oli yksi kaikkien aikojen vilkkaimmista päivistä HUS:n päivystyspoliklinikoilla. Poikkeuksellisen liukkauden aiheuttama potilastulva täytti odotustilat ja leikkaussalit. Päivä jää varmasti mieleen kaikille niille HUS:n työntekijöille, jotka olivat työvuorossa.
Potilasmäärät kasvoivat eniten Lohjalla ja Hyvinkäällä, mutta myös Töölö, Jorvi, Peijas ja Porvoo kuormittuivat äärirajoille. HUS-alueen seitsemän kirurgian päivystyspoliklinikkaa hoitivat 20.-21.2 kaikkiaan 486 ylimääräistä potilasta vuoden 2016 yhden vuorokauden keskiarvoon verrattuna. Huippupäivä oli maanantai 20.2., jolloin kirurgian päivystyksiin tuli yli 500 potilasta. Määrä oli yli kolminkertainen normaaliin verrattuna. Tiistaina potilasmäärä tasaantui, mutta oli yhä tavallista suurempi.
– Näin suuren potilasmäärän hoitamista voi pitää toiminnallisesti jo suuronnettomuuteen verrattavana tilanteena, kertoo HYKS Tukielin- ja plastiikkakirurgian toimialajohtaja Jarkko Pajarinen.
Vaikka päivystyksen potilasmäärä oli ennennäkemätön, saatiin potilaiden odotusajat tasoitettua jo seuraavan päivän aikana.
– Erinomaiseen tulokseen päästiin henkilöstön joustavuuden avulla eli lisäämällä työvoimaa ja pidentämällä työaikoja. HUS-alueen sairaaloiden laaja yhteistoiminta helpotti myös koordinointia ja potilassiirtoja eri sairaaloiden välillä, Pajarinen sanoo.
Odotusajat leikkauksiin kasvoivat suuren potilasmäärän vuoksi viikon loppua kohden, mutta normalisoituivat 25.2. mennessä. HUS-alueella on myös mobilisoitavissa poikkeuksellisen suuri leikkauskapasiteetti, alueen sairaaloissa on käytössä kaikkiaan 125 leikkaussalia.
– Tässäkin tapauksessa leikkaukset saatiin hoidettua lisätyövoimalla ja työpäivää pidentämällä aamu- ja iltavuorojen aikana. Yöllä suoritettujen leikkausten määrä ei juurikaan kasvanut tavanomaisesta, toimialajohtaja Jarkko Pajarinen sanoo.
|
Recommended Comments
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now