Jump to content
  •  

    Liitot vaativat koronalisää hoitajille – "Onko todella niin, että yhtään rahaa ei löydy tälle vastuuntuntoisesti pandemiaa vastaan taistelevalle ja terveytensä yhä vaarantavalle joukolle"

    Hoitajat.net
    Kuvituskuva: Envato.

    Tehy ja SuPer vetoavat budjettiriihen alla jälleen maan hallitukseen. Riskialttiista työstä koronan hoidossa ja valmiuslain alaisena on korvattava hoitajille rahallisesti myös Suomessa kuten on tehty useissa muissa Euroopan maissa, vaativat liitot tiedotteessaan.

    Hoitajajärjestöt esittivät loppukeväästä yhteisen vetoomuksen koronalisästä valtiovallalle, mutta siihen ei ole vastattu mitään.  Hoitajat odottavat nyt kipeästi budjettiriihestä konkreettista kannustinta ja vastaantuloa hallitukselta. Eri aloille on jo jaettu miljardien tuet ja EU:n koronaelvytyspaketista on tulossa Suomelle kolme lisämiljardia. Kevään vetoomuksen mukainen koronakorvaus tarkoittaisi noin 150 miljoonan euron panostusta sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuteen. 

    – Onko todella niin, että yhtään rahaa ei löydy tälle vastuuntuntoisesti pandemiaa vastaan taistelevalle ja terveytensä yhä vaarantavalle joukolle. Hoitajat kokevat erittäin epäoikeudenmukaisena sen, että heidän panostaan ei noteerata millään tavoin, sanoo SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.

    – Viestit kentältä ovat pitkin kesää kertoneet, että nyt riittää ja ala vaihtuu, koska leipänsä saa vähemmälläkin riskillä ja raatamisella, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo.

    Liitot muistuittavat, että koronatilanne ei ole ohi. Tartunnat ovat kasvussa ja testaus ja jäljitys vaativat myös työvoimaa. Hoitotyössä varaudutaan yhä koronariskiin ja tehdään pitkiä kuormittavia työvuoroja raskaissa suojavarusteissa. Uusi murhe alkaa olla myös kertynyt hoitovelka ja jonojen purkaminen.

    Henkilöstön väsymys, kuormitus ja turhautuminen oli totisinta totta jo ennen koronaa. Tilanne on vain pahentunut. SuPerin ja Tehyn mukaan valtiovallan kädenojennus hoitajille koronakorvauksena voisi lykätä ainakin joidenkin alan vaihtamisen suunnitelmia ja luoda uskoa tulevaan.


    User Feedback

    Recommended Comments

    There are no comments to display.



    Create an account or sign in to comment

    You need to be a member in order to leave a comment

    Create an account

    Sign up for a new account in our community. It's easy!

    Register a new account

    Sign in

    Already have an account? Sign in here.

    Sign In Now

×
×
  • Create New...