Päivystyksellistä tukea kotihoitoon ja asumisyksiköihin saa nyt myös Pohjanmaan hyvinvointialueen pohjoisissa osissa, kun liikkuva sairaala aloitti siellä toimintansa.
Kokeneet sairaanhoitajat työskentelevät liikkuvassa sairaalassa joka päivä ainakin loppuvuoden ajan. Kokemusten perusteella tarkastellaan, millaisiin aikoihin on tarvetta viedä päivystyksen osaamista asumispalveluyksiköihin ja kotihoitoon.
– Liikkuva sairaala on ammattilaistemme käytössä oleva tuki eli alueen asukkaat eivät itse voi soittaa sairaanhoitajaa apuun. Liikkuvan sairaalan koordinaattori tekee myös puhelimitse hoidon tarpeen arviointia ja aina ei välttämättä ole tarvetta lähteä kohteeseen, kertoo akuuttisairaalan päivystyksellisten palvelujen ylihoitaja Saija Seppelin tiedotteessa.
Liikkuvan sairaalan toiminta alkoi kokeiluna viime syksynä ilta- ja yöaikaan Vaasa-Mustasaari alueella. Sittemmin toiminta laajeni myös Laihialle ja on nykyisellään tällä alueella ympärivuorokautista viikon jokaisena päivänä.
– Pietarsaaressa liikkuvan sairaalan hoitajat sekä koordinoivat sairaanhoitajat tukevat paitsi kotihoitoa ja asumispalveluita, myös Malmin vuodeosastoja aivan kuten liikkuva sairaala Vaasassa tukee yleislääketieteen osastoja, kertoo projektipäällikkö ja ensihoidon kenttäjohtaja Vesa Aro.
Tästä on kyse:
- Kotihoidossa ja asumispalveluissa työskentelevät hoitajat voivat soittaa liikkuvan sairaalan kokeneelle sairaanhoitajalle. Puhelun perusteella sairaanhoitaja tekee hoidon tarpeen arvioinnin ja ajaa tarvittaessa potilaan luokse antamaan päivystystason hoitoa. Tällöin ei välttämättä tarvita ambulanssia eikä potilaan tarvitse käydä yhteispäivystyksessä.
- Liikkuvan sairaalan sairaanhoitajalla on mahdollisuus esimerkiksi verikokeiden ottamiseen asiakkaan luona. Palvelu ei kuitenkaan korvaa ensihoitoa. Hätätilapotilaista kotihoito ja asumispalvelut jatkossakin soittavat suoraan hätänumeroon.
- Liikkuva sairaala voi antaa asiakkaille sellaista hoitoa, joka muuten vaatisi käynnin päivystyksessä. Tällaisia ovat esimerkiksi suonensisäinen antibioottihoito ja haavojen liimaus.
- Hoito suunnitellaan ja toteutetaan tiiviissä yhteistyössä, etäyhteyden avulla, joko asiakkaan oman vastaavan lääkärin tai yhteispäivystyksen lääkärin kanssa. Kotona annettavaa hoitoa voi jatkossa antaa kotisairaalan hoitaja.
- Liikkuva sairaala tukee erityisesti ikäihmisten kotona asumista, antaa päivystyksellistä hoidon tukea ammattilaisille, sekä osaltaan vähentää yhteispäivystyksen kuormitusta.
|
Recommended Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now