
Nuorten ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills 2016 päättyi myöhään sunnuntai-iltana palkintojenjakoon. Suomi kahmi kisassa kuusi kultaa, neljä hopeaa ja kaksi pronssia. Lähihoitajakisan voitti suomalainen Madelen Grankulla. Lähihoitajakisaan osallistui tänä vuonna edustajia kymmenestä maasta.
Lähihoitajakilpailussa oli kolme erilaista potilasta päivässä. Potilailla oli erilaisia sairauksia, tarpeita ja tarvitsivat erilaisissa asioissa apua. Kilpailijat saivat suunnitella tehtäviä tunnin ajan aamulla.
Kilpailijat saivat tietää sijoituksensa vasta palkintojakotilaisuudessa. Jännitys säilyi siis viime hetkille saakka, ja päättäjäisissä nähtiin niin riemunkiljahduksia kuin pettyneitä ilmeitä.
Ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills järjestettiin Ruotsin Göteborgissa 30.11.–4.12.2016. Siihen osallistui yli 500 nuorta ammattilaista 28:sta Euroopan maasta. Kilpailu järjestetään joka toinen vuosi jossain päin Eurooppaa. Suomesta osallistui 30 oman ammattinsa nuorta huippua. Kisoja seurasi kolmen päivän aikana lähes 75 000 katsojaa.
Lähihoitaja Madelen Grankulla
|
Recommended Comments
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now