Jump to content
  •  

    Lähihoitajalle korvauksia lainvastaisesta koeaikapurusta yli 12 000 euroa

    Hoitajat.net

    Jäsen otti yhteyttä liittoon, koska työnantaja oli purkanut hänen työsopimuksensa koeajalla. Jäsen oli ensin työskennellyt työnantajan palveluksessa lähes vuoden ajan määräaikaisissa työsuhteissa, minkä jälkeen hänet oli vakinaistettu. Vakituiseen työsopimukseen oli laitettu koeaikaehto, vaikka työtehtävät eivät eronneet aiemmista.

    Suomen lähi- ja perushoitajaliitto riitautti asian, koska koeajan saa asettaa vain kerran työsuhteen alussa, jos työtehtävät eivät muutu. Koeajan tarkoitus on antaa työnantajalle mahdollisuus selvittää, soveltuuko työntekijä hänelle varattuun työtehtävään ja työntekijälle puolestaan mahdollisuus selvittää, vastaako työnkuva ja työnantaja hänen odotuksiaan.

    Kun työntekijä oli jo työskennellyt lähes vuoden työnantajan palveluksessa määräaikaisissa työsuhteissa, ei koeaikaa enää saanut asettaa vakituiseen työsopimukseen. Työnantaja ei näin ollen saanut purkaa työsopimusta koeaikaan vedoten, koska koeaikaehto oli pätemätön. Työnantajalla ei ollut myöskään perusteita irtisanoa työsopimusta.

    Työnantajalle lähetettiin asiassa sovintotarjous. Asia saatiin lopulta sovittua niin, että työnantaja maksoi jäsenelle neljän ja puolen kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen, mikä teki yhteensä yli 12 000 euroa.

    Asiasta kertoi SuPer tiedotteessaan.


    User Feedback

    Recommended Comments

    There are no comments to display.



    Create an account or sign in to comment

    You need to be a member in order to leave a comment

    Create an account

    Sign up for a new account in our community. It's easy!

    Register a new account

    Sign in

    Already have an account? Sign in here.

    Sign In Now

×
×
  • Create New...