Jump to content
MAINOS

Lähihoitajalle korvauksia 26 000 euroa


Hoitajat.net
 Jaa

Kuvituskuva: Shutterstock

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomiossa Pihlajalinna Terveys Oy velvoitettiin maksamaan lähihoitajalle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 15 598,20 euroa ja hyvitystä syrjinnästä 10 000 euroa.  Käräjäoikeus katsoi, ettei lähihoitaja ollut syyllistynyt yhtiön väittämiin laiminlyönteihin. Käräjäoikeus myös piti todennäköisenä, että todellinen syy irtisanomiselle oli muu kuin irtisanomisilmoitukseen kirjattu syy. Asiasta kertoi SuPer tiedotteessaan.

Asiassa oli kysymys Pappilanpuiston hoivakodissa työskennelleen yöhoitajan irtisanomisesta loppuvuonna 2015. SuPerin mukaan lähihoitajan irtisanomisen tosiasiallisena syynä oli hänen ammatillinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta ja omien oikeuksien ajaminen.

Työnantaja ilmoitti irtisanomisen syyksi muun muassa sen, että lähihoitaja olisi rajoittanut asukkaiden liikkumista rakentamalla käytäviin ja oleskelutilan eteen esteitä. Työnantaja myös väitti, että hoitaja olisi lukinnut asukkaiden huoneiden ovia ja olisi poistunut omalta osastolta ja kyseenalaistanut esimiehen käskyvallan.

Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi tuomiossaan, ettei näyttöä työntekijän viaksi luettavasta vanhusten itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta tai laiminlyönneistä ollut. Käräjäoikeuden mielestä asiallista ja painavaa irtisanomisperustetta ei ollut. Yhtiö velvoitettiin maksamaan yöhoitajalle 10 kuukauden palkkaa vastaava korvaus, josta kuitenkin vähennettiin jäljempänä mainittu hyvitys.

Yöhoitaja oli katsonut, että irtisanomisen todellinen syy oli yöhoitajan ammatillinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta ja omien oikeuksien ajaminen. Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että yhtiö oli selvästi ajanut sitä, että pelkästään yövuoroja tekeviä hoitajia ei jatkossa olisi. Oikeus myös kiinnitti huomiota siihen, että yöhoitaja oli irtisanottu pian sen jälkeen, kun yhtiö oli joutunut palkkaamaan kolmannen yöhoitajan sen vuoksi, että yöhoitajat olivat ilmoittaneet aluehallintovirastoon yöhoitajien alimitoituksesta. Irtisanominen on toteutettu kiirehtien ilman varoitusta. Käräjäoikeus katsoi, että yöhoitajaa oli syrjitty lainvastaisesti ja tuomitsi yhtiön maksamaan hyvityksenä 10 000 euroa.

Yhtiö velvoitettiin korvaamaan työntekijän oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti.

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...