Kysely: Joka neljäs hoitaja on saanut tappouhkauksen - "Lyömistä, potkimista, sylkemistä, raapimista, kuristamista"

Henkinen ja fyysinen väkivalta on arkipäivää sote-ammattilaisten työssä. Asia käy ilmi Tehyn kyselystä, joka selvitti väkivallan esiintymistä, omakohtaisia kokemuksia, väkivallan tekijätahoja sekä ilmenemismuotoja sote-alalla ja varhaiskasvatuksessa.

Vastaajista 69 % ilmoitti, että on itse kokenut työssään työuran aikana fyysisen väkivallan uhkaa tai tekoja. Alle 35-vuotiaista vastaajista väkivaltaa tai sen uhkaa oli kokenut peräti 84 %.  

– Tiesin odottaa, että tulokset kertovat väkivallan yleisyydestä alalla, mutta järkytyin. Näin mittava määrä väkivallan kohtaamista työssä, jossa autetaan muita, on kohtuutonta. Kenenkään ei pitäisi joutua työssä alttiiksi tällaiselle, mutta etenkin nuorten hoitajien kokema väkivalta pysäyttää. Ei vähiten siksi, että heidän varassaan on alan tulevaisuus, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Erikoissairaanhoidossa fyysisen väkivallan tekoja tai uhkaa koettiin eniten valvontaosastolla (92 %), psykiatriassa (88 %), ensihoidossa (80 %), teho- ja vuodeosastoilla (76 %) sekä päivystyksessä ja kuntoutuksessa (74 %).  Väkivaltaa tai sen uhkaa esiintyi kaikilla osastoilla melko merkittävässä määrin ja esimerkiksi synnytysosastoilla työskentelevistä vastaajista 55 % kertoi joutuneensa työurallaan väkivallan teon tai sen uhkan kohteeksi.  

Perusterveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa väkivaltatilanteiden tai niiden uhkan kokeminen oli yleisintä vuodeosastoilla (91 %), palveluasumisessa (87 %) ja vanhainkodeissa tai vastaavissa (86 %). Mutta myös varhaiskasvatuksessa työskentelevistä vastaajista 54 % ja neuvoloissa työskentelevistä 46 % ilmoitti kokeneensa väkivallan tekoja ja niiden uhkaa.

Kysely selvitti väkivallan esiintymistä, mutta myös sen ilmenemismuotoja. Kolme neljästä vastaajasta (73 %) kertoo, että häntä on lyöty työssä. Potkimisen kohteeksi oli joutunut 59 % ja sylkemisen 56 %. Tavaroilla oli heitelty 44 % vastaajista ja 32 % oli tönitty. Tappouhkauksen kohteeksi työssä oli joutunut 24 % vastaajista eli neljäsosan henkeä on uhattu työtehtävissä. Vastaajia oli myös konkreettisesti uhattu teräaseella (9 %) tai ampuma-aseella (3 %). Lisäksi on raavittu, kuristettu ja purtu. 

– Lyömistä, potkimista, sylkemistä, raapimista, kuristamista. Joka neljäs on saanut tappouhkauksen. Ja tämä tapahtuu työssä, jonka päätarkoitus on auttaa ja parantaa. Vetää hiljaiseksi. Oikeus tehdä työnsä turvallisesti ja pelkäämättä on välttämätön minimitason lähtökohta kunnollisille, säällisille työoloille. Alan vetovoimassa on muitakin ongelmia riittämiin ja pois työntäviä tekijöitä aivan liikaa, toteaa Rytkönen. 

Fyysisen väkivallantekoihin tai niiden uhkaan syyllistyivät useimmiten asiakkaat tai potilaat. Kyselyssä 96 % ilmoitti tekijätahoksi asiakkaat tai potilaat ja 22 % saattajat tai omaiset. 

Henkistä väkivaltaa töissä oli työuran aikana kokenut 71% vastaajista. Henkistä väkivaltaa oli koettu eniten asiakkaiden tai potilaiden taholta (75 %), mutta melko merkittävässä määrin myös muiden työntekijöiden tai kollegojen taholta (42 %) sekä saattajien ja omaisten taholta (39 %). Vastaajista 34 % ilmoitti henkisen väkivallan tekijätahoksi esimiehen tai johdon.  

Myös henkisen väkivallan kokemukset kohdistuivat muita enemmän alle 35-vuotiaisiin vastaajiin.

– Henkisen väkivallan kokemuksissa nousevat esiin myös työyhteisöjen sisäiset ja johtamisen ongelmat, kun henkistä väkivaltaa koetaan selvästi myös muiden työntekijöiden, esimiesten ja johdon taholta. Tämäkin on järkyttävä tulos, joka edellyttää työyhteisöissä välittömiä korjaavia toimia ja ennaltaehkäisyä.  

Henkisen väkivallan yleisimpiä muotoja olivat uhkaava tai hyökkäävä käytös asiakkaan, potilaan tai heidän omaisensa taholta (76 %). Toiseksi yleisin ilmenemismuoto oli aiheeton arvostelu tai väärien syytösten esittäminen, joista ilmoitti 57 % vastaajista. Osaamisen vähättelystä ja mitätöinnistä kertoi 53 % ja huutoa, solvauksia ja haukkumista oli saanut osakseen 51 % vastaajista. Lisäksi kuvattiin mm. tiedon ulkopuolelle jättämistä ja sosiaalisesta työyhteisöstä poissulkemista sekä huonojen työvuorojen tai turhien työtehtävien antamista.  

Kysely kartoitti myös väkivaltatilanteiden seurauksia ja jälkihoitoa. Neljäsosa ei ole kertonut tapahtumasta lainkaan. Vastaajista 75 % oli kertonut väkivaltatilanteesta esimiehelleen, 27 % henkilöstön edustajalle ja 22 % työterveyshuoltoon.  

Avoimella kysymyksellä kartoitettiin syitä, miksi neljännes vastaajista ei ollut kertonut väkivallan kohteeksi joutumisesta. Merkittävin syy kertomatta jättämiselle oli toteamus, että tilanteet ovat normaali osa työtä (35 %). Seuraavina syinä ilmoitettiin, ettei ole ollut tarvetta kertoa (15 %), pelko tilanteen huononemisesta ja seurauksista (14 %) sekä se, että ei koeta kertomisen johtavan mihinkään (12 %). 

Kysely selvitti myös jatkotoimia, kun väkivaltatilanteesta oli ilmoitettu eteenpäin. Vastaajista 43 % kertoi keskustelleensa esimiehen kanssa ja 28 % vastasi, että työyhteisössä on järjestetty keskustelu aiheesta. Peräti 39 % niistä vastaajista, jotka olivat kertoneet väkivaltatilanteesta, sanoi, ettei asiasta seurannut mitään jatkotoimia.  

– On erittäin huono uutinen, että neljäsosa väkivallan kohteeksi joutuneista ei kerro asiasta kenellekään. Mutta vähintään yhtä suuri ongelma on lähes 40 % vastaajan kokemus, että kertomisesta ei ole seurannut yhtään mitään, sanoo Rytkönen.  

Tehy vaatii työnantajilta tehokkaampaa ennaltaehkäisyä, jotta vaaratilanteita ei synny. Työnantajan pitää työturvallisuuslain mukaan kartoittaa terveydellistä uhkaa aiheuttavat vaarat työssä ja poistaa mahdolliset vaaratilanteet työympäristöstä ja ohjeistaa henkilöstöä, miten väkivaltatilanteissa toimitaan. Tässä on ilmiselvästi parannettavaa. 

Jos työntekijä kuitenkin joutuu ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä huolimatta väkivallan kohteeksi, työnantajan on toimittava ripeästi ja aktiivisesti väkivaltatilanteiden selvittämiseksi ja työntekijän auttamiseksi.  Lisäksi työnantajan tulee avustaa työntekijöitä, tarjota työntekijälle maksutonta kriisiapua ja ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin väkivaltatilanteen jatkumisen tai sen toistumisen estämiseksi. Tässäkin on kyselyn mukaan isoja puutteita.

– Työnantajan on esimerkiksi tehtävä rikosilmoitus väkivaltatilanteen tapahduttua. Se vähentää osaltaan merkittävästi työntekijän psyykkistä kuormitusta.

Rytkösen mukaan tuloksissa näkyy myös yleinen yhteiskunnallinen tilanne – syrjäytyminen ja eriarvoisuuden sekä päihde- ja mielenterveysongelmien lisääntyminen. Kaikki heijastuu suoraan sote-alan työpaikoille.  

– Missään nimessä väkivaltaa ei pidä hyväksyä tai normalisoida hoitotyön arkeen kuuluvaksi ilmiöksi. Väkivallalle alan työpaikoilla on oltava nollatoleranssi. Myös poliittisen päättäjän on toimittava, alleviivaa Rytkönen. 

Tehy on esittänyt valtiovallalle valtakunnallista sote-alan työturvallisuushanketta sosiaali- ja terveysministeriön, sisäministeriön ja oikeusministeriön tiiviinä yhteistyönä. Tavoitteena on kartoittaa sote-alan väkivaltatilanne ja luoda alalle toimintamalli, jolla väkivaltatilanteita voidaan konkreettisesti ennaltaehkäistä.  

Aula Research teki Tehyn toimeksiannosta laajan kyselyn sosiaali- ja terveysalan ja kasvatusalan ammattilaisten kokemasta väkivallasta ja väkivallan esiintymisestä alalla. Vastaajia oli kaikkiaan 4 023 ja kysely toteutettiin 22.2-31.3.2021 välisenä aikana. Lue selvityksen pääkohdat.