Jump to content
MAINOS

Kysely: Hoitovelka huolettaa suomalaisia, huoli myös hoitajien jaksamisesta ja riittävyydestä


Hoitajat.net
 Jaa

Kansalaisilla on suuri huoli koronapandemian aiheuttamasta hoitovelasta. Tehyn kyselyn mukaan jopa 69 % kansalaiskyselyyn vastanneista kertoo olevansa jokseenkin tai erittäin huolissaan hoitovelasta. Eniten huolta aiheuttavat henkilökohtaisen hoitoon pääsyn ja hoidon aloituksen viivästyminen (58 %) ja sairauksien diagnosoinnin viivästyminen (52 %). Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat myös tulevien aluevaalien pääteema.

Aula Research toteutti Tehyn toimeksiannosta syyskuussa kyselyn, joka kartoitti kansalaisten mielipiteitä koronapandemian aiheuttamasta hoitovelasta, sote-uudistuksesta ja aluevaaleista.

Kansalaisten huolta lisännee, että vain 30 % vastaajista uskoo, että Suomessa on riittävästi työvoimaa hoitovelan purkamiseen. Lisäksi kansalaiset ovat huolissaan hoitohenkilöstön jaksamisesta: 51 % ilmoitti huolenaiheekseen terveydenhuollon ammattilaisten jaksamisen. 

Suomalaiset pitävät palkkojen nostamista parhaana keinona vastata hoitajapulaan. Tätä mieltä oli 73 % vastaajista. Toiseksi parhaana keinona nähtiin työolojen parantaminen (62 %) ja kolmantena hoitajavastaanotot (50 %). Vastaajista 82 % on täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämästä, että sote- ja varhaiskasvatusalan houkuttelevuutta ja henkilökunnan saatavuutta on lisättävä palkankorotusten kautta.

Kyselystä selvisi myös, että 65 % suomalaisista on sitä mieltä, että verotuloista pitäisi käyttää nykyistä suurempi osa sosiaali- ja terveyspalveluihin.

– Suomalaiset hahmottavat erittäin hyvin hoitajapulan vaarat ja keskeiset ratkaisukeinot. Tämä on tärkeä viesti myös päättäjille ja työnantajille. Palkkauksen ja työolojen parantaminen ovat tärkeimmät ratkaisut ja niillä on kiire, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Hoitajien ja fysioterapeuttien suoravastaanottojen avulla taas voidaan parantaa palveluiden saatavuutta. Ja siten tasata paikoin kuormitusta ja kiirettä.

– Esimerkiksi päivystysten kuormitus tai erikoissairaanhoidon tarve voi osin helpottua, jos ihminen saa tarvitsemansa palvelut, avun tai kuntoutuksen hoitaja- ja fysioterapeuttivastaanotoilla.

Ne tarjoavat Rytkösen mukaan myös mahdollisuuksia kehittyä työssä, edetä uralla ja saada lisävastuusta lisää palkkaa, mikä taas lisää alan vetovoimaa.

Myös kansalaiset pitävät hyvänä työnjaon kehittämistä sote-alalla. Jopa 81 % suhtautuu hoitoalan ammattilaisten suoravastaanottojen lisäämiseen erittäin tai jokseenkin myönteisesti. Ja 71 % oli sitä mieltä, että lääkkeenmääräämisoikeuden saaneiden hoitajien määrää tulisi lisätä.

Äänestäminen aluevaaleissa kiinnostaa

Kyselyllä haluttiin kartoittaa myös kansalaisten näkemyksiä tulevista aluevaaleista, äänestysaikeista sekä sote-uudistuksen tuntemusta.

Aluevaaleista on vielä epätietoisuutta, sillä 59 % vastaajista ei tiennyt vaalien ajankohtaa.  Vaikka vaalien ajankohta on vielä epäselvä, vastaajista 73 % sanoo kuitenkin äänestävänsä varmasti tai todennäköisesti aluevaaleissa. Yli 65-vuotiaista jopa 83 % aikoo äänestää. 

– Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat olleet kansalaisten mielestä usein tärkein teema sekä eduskuntavaaleissa että kuntavaaleissa. Aluevaalit ovat nyt nimenomaan sote-vaalit, joissa on kyse kaikille meille jopa elintärkeistä palveluista.  Siksi kyselyssä ilmennyt kiinnostus äänestää ei varsinaisesti ole yllätys. Toivon todella, että innokkuus myös realisoituu vaalipäivänä, Rytkönen sanoo.

Sote-uudistuksen tuntemus on jäänyt kansalaisten keskuudessa vajavaiseksi. Vastaajista 65 % sanoo tuntevansa uudistuksen vain pintapuolisesti.

Kyselyyn vastasi 1037 työikäistä suomalaista.

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

  • Lisää ajankohtaisia

    • American Nurses Credentialing Center (ANCC) on myöntänyt HUSin Syöpäkeskukselle merkittävän Magneettisairaala-tunnustuksen. Tämä tunnustus on merkki hoitotyön korkeasta laadusta, potilasturvallisuudesta ja hoitajien työtyytyväisyydestä. HUSin Syöpäkeskus on nyt Euroopan toinen ja Pohjoismaiden ensimmäinen sairaala, joka on saavuttanut tämän kunnianosoituksen.
      Magneettisairaala (Magnet Hospital®) on erinomaisen hoitotyön tunnustus ja tutkittuun tietoon perustuva hoitotyön laatujärjestelmä, josta hyötyvät potilaat, hoitohenkilöstö ja organisaatio. Tunnustus myönnetään neljäksi vuodeksi kerrallaan. Nimi Magneettisairaala kuvaa vetovoimaa, joka vetää puoleensa magneetin lailla potilaita laadukkaan hoidon ja hoitajia hyvän työpaikan vuoksi.
      – Magneettisairaala-tunnustus osoittaa, että hoitotyön laatu, potilastyytyväisyys ja hoitajien työtyytyväisyys on Syöpäkeskuksessa mitatusti erinomaista verrattuna kansalliseen ja kansainväliseen tasoon. Tunnustus on upea palkinto vuosien työstä, sanoo Syöpäkeskuksen johtava ylihoitaja Vuokko Kolhonen.
      Lue lisää...
    • Tehy tuo voimakkaasti esille huolensa hallituksen ehdottamista työrauhalainsäädännön muutoksista, jotka uhkaavat hoitajien ja muiden sote-alan työntekijöiden oikeutta poliittisiin mielenilmauksiin.
      Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kritisoi hallituksen toimia kylmiksi ja julmiksi, erityisesti naisvaltaisia aloja kohtaan. Esitykset asettaisivat ennennäkemättömiä rajoituksia poliittisille työtaisteluille, mikä on ristiriidassa kansainvälisten sopimusten kanssa. Tehy vaatii hallitusta kuulemaan työntekijöiden ääntä ja hylkäämään hätiköidyt lakimuutokset.
      Lisätietoja: Tehyn tiedote
      Lue lisää...
    • Valvira on myöntänyt ennätysmäärän uusia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksia vuonna 2023. Yhteensä viime vuonna myönnettiin 27 126 ammattioikeutta, mikä on 3 604 enemmän kuin vuonna 2022. Kasvu johtui pääasiassa hoitajien ammattioikeushakemusten lisääntymisestä. Erityisesti sairaanhoitajien ja lähihoitajien hakemuksia tuli edellisvuotta enemmän.
      Suomessa koulutetuille sairaanhoitajille myönnettiin 4 253 ammattioikeutta vuonna 2023, joka on 935 enemmän kuin vuonna 2022. Myös lähihoitajia rekisteröitiin ennätysmäärä, 8 358 kappaletta. Tämä on 1 335 enemmän kuin vuonna 2022.
      Kätilöiden ammattioikeuksia myönnettiin 182 kappaletta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 145. Myös terveydenhoitajien, röntgenhoitajien ja laboratoriohoitajien ammattioikeuksien määrä nousi edellisvuoteen verrattuna.
      Ulkomailla koulutettujen hoitajien osuus on edelleen pieni
      Toisessa EU- tai ETA-maassa koulutuksen suorittaneille sairaanhoitajille myönnettiin yhteensä 36 ammattioikeutta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 22. Myös EU- tai ETA-alueen ulkopuolella koulutuksen suorittaneiden sairaanhoitajien myönteisten ammattioikeuspäätösten lukumäärä nousi hieman. EU- tai ETA-alueen ulkopuolelta tulleita sairaanhoitajien ammattioikeushakemuksia kirjattiin vuoden aikana selvästi edellisvuotta enemmän, yhteensä 189, kun hakemuksia vuonna 2022 tuli 108. Ulkomailla kouluttautuneiden osuus terveydenhuollon alalle tulevasta uudesta hoitohenkilökunnasta on kokonaisuudessaan edelleen hyvin vähäinen. 
      Lisätietoja: Valviran tilastot
      Lue lisää...
    • Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen selvityksen mukaan kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien tarve kasvaa merkittävästi tulevina vuosina. Hyvinvointialueilla on arvioitu, että noin 40 prosentilla sairaanhoitajista pitäisi olla kliinisen hoitotyön erikoistumiskoulutus. Tämä tarkoittaa, että vuoteen 2028 mennessä tarvitaan noin 8 000 uutta erikoistunutta sairaanhoitajaa.
      Kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja on peruskoulutuksensa lisäksi hankkinut erikoistumiskoulutuksen ja työkokemuksen kautta erikoisosaamisen jollakin kansallisesti määritellyllä kliinisen hoitotyön erikoisalalla. Tämä pätevöittää heidät vaativiin asiantuntijatehtäviin potilas- ja asiakastyössä sekä erikoisalan kehittämiseen.
      Selvityksessä arvioitiin myös rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavien sairaanhoitajien koulutustarvetta. Tarve on yhteensä 763 uutta aloituspaikkaa vuoteen 2028 mennessä.
      Erikoisosaaminen varmistetaan korkeakouluyhteistyöllä
      Selvityksessä esitetään useita ehdotuksia, joilla erikoistuneen hoitohenkilöstön riittävyys voitaisiin turvata. 
      Kliininen erikoisosaaminen voidaan varmistaa suunnitelmallisella korkeakouluyhteistyöllä, johon osallistuvat hyvinvointi- ja yhteistyö- eli YTA-alueet. Lisäksi kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien määrällistä tarvetta ja osaamista on myös jatkossa ennakoitava ja ohjattava kansallisesti.
      Yhteistyöalueen kaikilla hyvinvointialueilla olisi otettava käyttöön yhtenäinen kliinisen hoitotyön osaamisen uramalli, jonka lähtökohtana ovat asiakkaiden ja potilaiden tarpeet.
      Sairaanhoitajan erikoistumiskoulutusten toteuttamiseksi tarvitaan valtion taloudellinen tuki. Koulutuksen täytyy olla valtakunnallisesti suunniteltu kokonaisuus sekä vastata hyvinvointi- ja yhteistyöalueiden tarpeita.
      Sosiaali- ja terveysministeriö teki kliinisen erikoisosaamisen tarvetta koskevan selvityksen yhteistyössä hyvinvointialueiden hoitotyön johdon kanssa. Selvitystyötä hyödynnetään muun muassa sairaanhoitajien jatkuvan ammatillisen kehittämisen tukena.
      Lue lisää...
    • Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite käynnistää yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön mahdollisten uudelleenorganisointien ja taloudellisen tilanteen vuoksi.
      Neuvottelut liittyvät Soite 2030 -ohjelman täytäntöönpanoon, jonka tavoitteena on parantaa palvelurakenteen tehokkuutta ja vastata palvelutarpeisiin. Henkilöstörakenteeseen ja työskentelytapoihin odotetaan muutoksia.  
      Neuvottelujen aikana on voimassa rajoitettu rekrytointikielto, mutta tietyt ammattiryhmät, kuten sosiaalityöntekijät ja lääkärit, ovat kiellon ulkopuolella.
      Tällä hetkellä lomautuksia ei ole suunnitteilla. 

      Lisätietoja hyvinvointialueen tiedotteessa.
      Lue lisää...
×
×
  • Luo uusi...