Kotihoidon kuppikakku

Olen lähihoitaja, työmaani on viime aikoina paljon keskustelua herättänyt kotihoito. Voisin kirjoittaa pitkän tarinan työtahdista, mikä on välillä vähän turhankin nopeatempoinen. Tai työvuoroista, jotka joskus venyvät ratikkatyömaan ruuhkien takia jopa yli tunnilla. Hoitotyön epäkohdista, kuten alhaisesta palkasta. Mutta en kirjoita, nyt haluan lähestyä asiaa hieman eri kantilta.

Ihmisillä on usein kuva, että kotihoito on kiireellistä, minkä vuoksi laatu kärsii, tehdään vain välttämätön ja jätetään asiakas oman onnensa nojaan; ”käydään sanomassa moit ja lähdetään”. Tampereen kaupungin kotihoitoon keikkaa tehneenä voin kertoa, että sellaista se siellä hyvin pitkälti onkin.

Mutta ei meillä.

Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että teen töitä yksityiselle palveluntuottajalle ja kotihoidon tiimimme on hyvin pieni. Teen kolmen lähihoitajakollegani kanssa töitä pienen asiakaskuntamme hyväksi päivittäin – yleensä enemmän kuin pyydettäisiin tai vaadittaisiin.

Joku voisi kommentoida, että ”mitähän tämä maksaa asiakkaalle”. Itse asiassa joillekin tämä maksaa jopa vähemmän kuin kaupungin tarjoama palvelu. Meillä nääs ei oteta huomioon asiakkaan tuloja, vaan hinta on kaikille sama. Hyvän eläkkeen ansaitsevat saavat siis jopa halvempaa, mutta parempaa hoitoa, kun taas huonomman eläkkeen ansaitsevat eivät ehkä voisi edes harkita yksityisen kotihoidon tilaamista. Tähän totean vain, että elämä on. Epäreilua. Mutta koska järjestely on – ainakin vielä – tällainen, valitkoon ne, ketkä voi. Niin asiakkaat, kuin me hoitajatkin.

Asiakkaamme luottavat meihin eivätkä epäröi pyytää apua ”hulluissakaan” asioissa. Kun yhden mummon tv:n asetukset ovat epäkunnossa, korjaan ne, jotta hänen ei tarvitse harmitella sitä, että lempisarjastaan jää jakso näkemättä. Seuraavalle asiakkaalle paistan jälkkäriksi pannukakkua ja koska huomaan, että hillo on loppunut, haen sitä lähikaupasta lisää. Kolmas asiakas saa virtsatieinfektioon ab-kuurin, mistä hän ilmoittaa minulle puhelimitse, joten riennän ennen käynnille menoa hakemassa lääkkeen apteekista, jotta kuuri voidaan aloittaa heti.

Päivän viimeinen asiakas on muistisairas mies, joka on sekoittanut koko dosettinsa, joten unohdan kellon ja selvitän lääkkeet rauhassa. Käynnin jälkeen vielä istun parkkipaikalla autossani ja soitan asiakkaan omaiselle, josko hän hankkisi asiakkaalle lääkekaapin, ennenkuin lääkkeiden kanssa kerkeää tapahtua pahakin onnettomuus.

Asiakkaamme ovat niin tyytyväisiä, että vain harva on meistä luopunut. Pitkäaikaisten hoitosuhteiden ja vähäisen hoitajavaihtuvuuden ansiosta tunnemme asiakkaamme läpikotaisin, ja meille onkin kertynyt ”nippelitietoa” hyvin paljon.

Kun aamulla etsimme muistisairaan asiakkaan silmälaseja, tiedän heti, minne hän ne suurimmalla todennäköisyydellä on hukannut. Tiedän, kenen lääkkeet on keittiön kulmakaapin kolmannella hyllyllä ja tiedän, kuka haluaa kahvinsa mustana, kuka juo vetensä kylmänä ja kuka huoneenlämpöisenä. Huomaan asiakkaista heti pienetkin muutokset, joihin reagoin välittömästi kiinnittämällä huomiota mm. mahdolliseen kipuiluun ja tiedän, mikä hänelle parhaiten auttaa. Tiedän, monelta uskallan mennä käynnille herättämättä asiakasta ja kenen luo ei ainakaan salkkareiden aikaan passaa mennä. Eräs asiakas on kauppalappua kirjoittaessani jopa todennut; ”katso itse jääkaapista mitä puuttuu, sinä tiedät paremmin mitä me syödään, kuin minä itse”.

Tämä kaikki vaatii meiltä paljon, eivätkä kaikki tähän pysty tai haluakaan pystyä – on meillekin tullut ja mennyt sijaisia, jotka ovat huomanneet melko pian, ettei tämä heille sovi. Olemme koko tiimimme voimin niin sitoutuneita tekemään 100% ja enemmänkin koko sen ajan, kun töissä olemme, että tämä paletti toimii. Jos joku lusmuilisi, tämä ei toimisi, sillä silloin vastuu kaatuisi muiden niskaan. Mutta kun kukaan ei lusmuile, tuotamme luotettavaa ja tehokasta hoitoa. Whatsupp-ryhmämme laulaa kokoajan, ja oikein kiireisen päivän aikana sinne kertyy jopa sata viestiä, joista suurin osa on muistettavia ja huolehdittavia asioita, mutta kun jokainen poimii jotain, mitä hoitaa eteenpäin, on juoksevien asioiden työlista pian selvitetty.

Kaiken energian tähän työhön saa asiakkailta. Siitä, kuinka aidosti kiitollisia ja onnellisia he ovat, kun ”tämäkin asia tuli hoidettua niin hienosti”. Oikeastaan osa asiakkaista tuntuu enemmän ystävälle, kuin asiakkaalle. Heidän kanssaan nauretaan kömmähdyksille, jaetaan surut, juodaan päiväkahvit ja juorutaan päivän polttavimmat puheenaiheet – ammatillisuutta ja hoitovastuuta unohtamatta.

Kun joku toinen, aikataulullisesti mahdottoman päivän päätteksi lopettaa työvuoronsa kotihoidossa ja miettii, miten huonoa hoitoa pystyi itsestään riippumattomien asioiden vuoksi antamaan, minä puolestani voin todeta, että tänäänkin olen työlläni ihan oikeasti tehnyt hyvää. Saamamme positiivisen palautteen ja intohimomme vuoksi olemme ikään kuin kotihoidon kuppikakku – väärinpäin kipattu leivos, joka tässä tapauksessa on lopputulokseltaan oikein erinomainen.

Lähihoitaja E.A.K