
Köyliön yliopistollisessa keskussairaalassa (KÖYPS) kirurgi teki viikonloppuna järkyttävän havainnon. Hän sai kuulla, ettei olekaan jumala kuten oli aina kuvitellut.
Päivystävä kirurgi Pauli Puukko tutki päivystyspoliklinikalla vatsakipuista potilasta. Sairaanhoitajan raportin mukaan kirurgin kertoessa potilaalle tulevasta toimenpiteestä, potilas huudahti ”Jumalalle kiitos olen nukutettu sen aikaa”. Kirurgi Puukko vastasi potilaalle: ”Ole hyvä”. Sekä potilas että sairaanhoitaja repesivät huutonauruun. Kului useita minuutteja ennen kuin kirurgi tajusi, että potilas oli tarkoittanut jotain muuta jumalaa, joka ei ollut edes kirurgi.
- Se oli järkyttävä kokemus, kertoo kirurgi Puukko itkuisena.
- Koko minun olemassaoloni on kyseenalaistettu. Miten kukaan voi palvoa jumalaa, joka ei operoi edes umpilisäkkeitä? Se opetetaan kirurgeille melkein ensimmäisenä!
Potilas oli tapahtuneesta hämillään.
- En tarkoittanut mitään pahaa. Täytyy jatkossa valita sanansa paremmin. Tohtori Puukko vaikutti niin mukavalta mieheltä. En tajunnut, että aihe oli niin herkkä.
Kirurgit ympäri maailman ovat osoittaneet tukeaan Pauli Puukolle KÖYPSiin.
- Kukaan ei enää kunnioita kirurgeja kuten ennen, Tohtori Hasse Heart PYKSistä kertoo surullisena. - Potilaiden tulisi osoittaa enemmän kunnioitusta meitä kohtaan!
Kirurgi Puukko meni tapahtuneesta niin pois tolaltaan, että hän perui loput päivän leikkaukset. Apulaislääkärit operoivat päivystystapaukset apeilla mielin, koska heidän suuresti kunnioittamansa kirurgi ei ollutkaan jumala.
|
Recommended Comments
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now