Jump to content
MAINOS
  • Kansalliseen rokoteohjelmaan saadaan parempi influenssarokote


    Hoitajat.net
     Share

    Suomessa leviää parhaillaan hyvin poikkeuksellinen influenssa-aalto, koska kansalliseen rokoteohjelmaan valittu rokote ei tehoa Suomessa leviävään B-virus Yamagataan. Kuvituskuva: Shutterstock

    Influenssarokotuksia on tänä vuonna tarjolla kahta erilaista, julkisen terveydenhoidon puolelta saatava rokote suojaa kolmelta eri virustyypiltä ja yksityisen puolen rokote neljältä. Yksityisellä käytössä ollut rokote suojaa myös nyt esiintyvää B/Yamagata-virusta vastaan. Sosiaali- ja terveysministeriö on päättänyt, että ensi syksyn ja talven influenssarokotukset toteutetaan käyttäen aiempaa kattavampaa eli nelivalenttista influenssarokotetta.

    Kuluvan talven influenssaepidemia on ollut hyvin poikkeuksellinen, sillä B- viruksien aiheuttamaa influenssaa on esiintynyt selvästi enemmän kuin tavanomaisina vuosina. Tästä syystä rokotehankinnan pohjana olevaa terveystaloudellista arviota päivitettiin. Nelivalenttinen influenssarokote parantaa rokotteeseen sisällytettyjen ja kiertävien virusten osuvuutta ja voi tehostaa suojaa influenssaa vastaan.

    Nelivalenttinen Vaxigrip Tetra -influenssarokote hankitaan Sanofi Oy:ltä, jolla on ainoana pistettävänä annosteltava myyntiluvallinen rokotevalmiste markkinoillamme. Rokotteiden hankinnasta päättää sosiaali- ja terveysministeriö.

     Share

    MAINOS

    User Feedback

    Recommended Comments

    5 tuntia sitten, Vieras: Aiheellista kirjoitti:

    Sopiiko kananmuna-allergisellekin?

    Sopii, mutta vaatii hiukan seurantaa jos on joskus saanut anafylaksian kananmunasta. 

    Link to comment
    Share on other sites



    Create an account or sign in to comment

    You need to be a member in order to leave a comment

    Create an account

    Sign up for a new account in our community. It's easy!

    Register a new account

    Sign in

    Already have an account? Sign in here.

    Sign In Now

×
×
  • Create New...