Jump to content
MAINOS
  • Ikäihmiset usein digiyhteiskunnan ulkopuolella – sähköinen tunnistautuminen tuottaa ongelmia, laitteisiinkaan ei aina ole varaa


    Hoitajat.net
     Share

    Digitalisaatio voisi helpottaa ikäihmisten arkea, mutta suuri osa vanhoista ihmisistä jää edelleen sähköisten palvelujen ulottumattomiin, kertoo Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:n Ikäteknologiakeskuksen selvitys. Kysely ikäihmisten sähköisestä asioinnista toteutettiin kevään aikana. Kyselyyn vastasi liki 900 ikäihmistä, joista yli puolet paperilomakkeella.

    Neljännes kaikista kyselyyn vastanneista ei ollut koskaan tunnistautunut sähköisesti. Paperilomakkeella vastanneista (479 henkilöä) lähes puolet ei ollut asioinut verkossa millään tavalla, selviää kyselystä.

    Kun julkiset palvelut siirtyvät entistä enemmän sähköisiksi, on huolehdittava niiden helppokäyttöisyydestä ja saavutettavuudesta. Erilaisten käyttäjäryhmien tasavertaisuus ja palvelujen saanti on taattava. Iäkkäille ihmisille on myös varmistettava riittävä tuki ja neuvonta sähköiseen asiointiin, sanoo toiminnanjohtaja Virpi Dufva Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:sta. 

    Ikäihmiset haluavat olla aktiivisia ja hoitaa omia asioitaan. Kaikki eivät kuitenkaan voi käyttää tietokonetta, vaikka haluaisivat. Vastaajat kertoivat, että heillä ei ole sopivia laitteita tai tunnistautumisvälineitä. Monella ei ole varaa tietokoneeseen tai älypuhelimeen, kertoo Vallin Ikäteknologiakeskuksen kehittämispäällikkö Sanna Kaijanen.

    Luotettavaa henkilökohtaista opastusta on tällä hetkellä monella paikkakunnalla vaikea ellei mahdoton saada. Myös terveyssyyt kuten heikko näkö ja motoriset ongelmat voivat estää sähköisen asioinnin. Moni kertoi olevansa täysin läheisten avun varassa, Kaijanen sanoo.

    Vallin Ikäteknologiakeskus laati selvityksen tulosten perusteella palvelujen kehittäjille viisi suositusta, joiden avulla ikäihmiset saadaan mukaan digitalisaatioon.

    1. Ikäihmisiä on kuultava palvelujen kehittämisessä
    2. Tarvitaan helppokäyttöisiä ja toimintavarmoja palveluja
    3. Ikäihmisille tarjottava riittävä tuki ja neuvonta
    4. Mahdollisuus kasvokkaiseen asiointiin turvattava
    5. Maksuttomat tai kohtuuhintaiset palvelut taattava kaikille

    Lataa julkaisu: Ikäihmiset ja sähköinen asiointi – Miten saadaan kaikki mukaan? (pdf) 

     Share

    MAINOS

    User Feedback

    Recommended Comments

    There are no comments to display.



    Create an account or sign in to comment

    You need to be a member in order to leave a comment

    Create an account

    Sign up for a new account in our community. It's easy!

    Register a new account

    Sign in

    Already have an account? Sign in here.

    Sign In Now

×
×
  • Create New...